Lue keskustelun säännöt.
Onkohan tämä " normaalia" avioliitossa?
17.03.2006 |
Periaatteessa kaikki on meillä tosi hyvin, siis asunto, lapset, akateemiset koulutukset ja hyvät työpaikat jne. En ole masentunut, olen lasten ja muiden ihmisten seurassa onnellinen ja iloinen, mutta jotenkin oma mies tuntuu aika ajoin suorastaan vastenmieliseltä (vaikka on kunnon mies, hyvännäköinenkin jne). Seksikin on ihan hyvää. Mutta usein huomaan miettiväni, että pärjäisin hyvin ilman miestäkin ja harvoin tunnen mitään erityistä vetoa häneen... yleensä kaikki vaan menee ihan ok... mutta jotain puuttuu. Onko kukaan esim eronnut tämänlaisten tuntemusten vuoksi?
Kommentit (13)
Mutta varmasti moni on eronnut tyhmyyttään juuri mainitsemistasi syistä. Nykyäänhän pitää koko ajan " elää täysillä" : arkinen harmaus on merkki siitä, että jotain on pielessä, jokaisen päivän pitää olla sielun syövereitä sykähdyttävä elämys, joka saa sukat pyörimään jaloissa. " Minulla on vain tämä yksi elämä" mottonaan nämä kokemusten metsästäjät etsivät sitä satujen prinssiä/prinsessaa, jonka kosketus vielä 30 avioliittovuodenkin jälkeen on kuin sähköisku pitkin selkärankaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö mitä ovat turhat erot? just noita.
Sitten kuule. Ongelma on ihan vain sinun pään sisällä, että selvittäppäs nyt vaan pääsi ja ole onnellinen.
tästä lähtien iltaa aamua yksi kalaöljytabletti sekä lauantaiaamuisin yksi C-vitamiini, niin huomaat elämäsi taas kirkastuvan. Tämän kaiken voit varmistaa rapsuttamalla vasenta korvantaustaasi tasatunnein.
ei ihme että eroluvut huippuluokkaa jos tuon takia erotaan.
Tuo on todellakin " normaali" vaihe parisuhteessa, ei parisuhde ole alun huumaa vuosikausia ja vuosikymmeniä (joissain harvoissa tapauksissa ehkä, mutta ei ole todellakaan yleistä).
Parisuhteessa tulee välillä jaksoja, että toinen ei viehätä, toista jopa inhoaa. On aivan harhaa kuvitella, että parisuhde (kaksi eri ihmistä saman katon alla arkea elämässä) olisi aina pelkkää ruusuilla tanssimista tai ylipäänsä seesteistä aikaa.
Ja jos oikein kovasti tympii ja vielä pidemmän aikaa niin kannattaa kokeilla parisuhdeterapiaa.
Mitä ihmeen extreme-elämyksiä ihmiset hakevat arkeensa? painotetaan, että mies on ok, mukava, vastuuntuntoinen, mutta kun tämä ei nyt ole kivaa. Ja hups erotaan.
Ihmiset todellakin eroavat nykyisin liian heppoisin syin, ikävä kyllä. Ja väittäisin, että liian monissa tapauksissa puhtaasti itsekkäistä syistä.
Ja yllätys yllätys, olen itsekin eronnut, vieläpä ero oli minun aloitteeni. Mutta väittäisin, että perusteet erolle eivät olleet heppoisia ja itsekkäitä: miehen alkoholinkäyttö paheni vuosien varrella alkoholismiksi, joi kaikki rahat. Valehteli, meni omia menojaan eikä osallistunut perheen arkeen, ei kantanut vastuuta. Kun kahden vuoden parisuhdeterapian jälkeen terapeutti totesi, ettei voi auttaa meitä, jäi minulle vain yksi vaihtoehto: ero. Ja se todellakin oli oikea ratkaisu.
Näiden kokemusten perusteella ottaa kieltämättä päähän, kun joku valittaa että " mies on kyllä ihan ok, on vastuuntuntoinen, ei juo, kantaa vastuunsa perheestä, vietämme paljon aikaa perheen kesken ja on ihan kiva kumppani, mutta kun kaipaan jotain muutakin, pitäisikö erota" ........
Totesit itsekin, ettei miehessä ole mitään vikaa. Vika onkin juuri sinussa ja asenteessasi! Joko odotat että se menee ohi tai sitten teet sille jotain mutta älä nyt hyvä ihminen tuon takia ala eroa miettimään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä nyt vaan haluun jotain muuta...
Kai täällä nyt sentään saa kysyä, onko normaalia vai ei. Onko ap sanonut kaipaavansa jotakin extremeä koko ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mennä miehesi kanssa vaikka lomalle kahdestaan? Se voisi piristää. Mutta elämä on just tuollaista, aina ei ole " kivaa" . Kerrankin täällä on tullut viisaita kommentteja.
Oletko tullut johonkin käännekohtaan elämässäsi? Haluasitko alkaa tekemään jotain, joka antaisi mielekästä sisältöä elämääsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta eroa en tosissani suunnittelisi noilla perusteilla. Joku ehdotti lomaa tai irtiottoa arjesta. Kannatan sitä. Nähdä vaivaa parisuhteen eteen, lapset hoitoon, vähän eroikävää ja sitten kahdestaan ilman suuria odotuksia...
Vierailija:
Kai täällä nyt sentään saa kysyä, onko normaalia vai ei. Onko ap sanonut kaipaavansa jotakin extremeä koko ajan?
AP:n kirjoitus olisi voinut olla omani. Minä en ainakaan kuvittelekkaan että aina pitäisi olla kivaa ja elämän ruusuilla tanssimista. tai että pitäisi kokea jotain extremeä joka päivä. Tuskin ap:kaan sitä luulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tosiaan kaikki menee vähän liian helposti, lapset jo vähän isompia (6- ja 2-v) ja enempää ei suunnitteilla. Ehkä sitä alitajuisesti ajattelee niitä tulevia vuosia/vuosikymmeniä ja tulevaisuus tuntuu tylsältä... tajuan kyllä, että on paljon mistä saan olla onnellinen, ja mielestäni osaan ollakin. t.ap
Ehkä sun elämäsi on vain tyhjää ja merkityksetöntä. Elät kuplassa jonka on joku muu rakentanut sulle? Ehkä sun pitäis masentua ja jäädä työttömäksi niin tulisit onnelliseksi?