Luulin että tulisin onnelliseksi kun laihdutan - toisin kävi

Et ole päässyt irti lihavan identiteetistä? Mutta hei oikeesti, ei ulkokuori mitään onnellisuutta tuo, kaikki lähtee pään sisältä. Eli mene juuri sinne haluam.. terapiaan.

Opiskeletko/ootko töissä? Onko se kiinnostavaa? Oisko alan vaihto? Mistä haaveilet?

Oikea onni tulee sisältäpäin, ei ulkoisesta hyväksynnästä.

Itse olin kyllä onnellinen laihduttuani, mutta muiden ihmisten pinnallisuus (suosioni räjähti miesten keskuudessa) masensi, joten en ole kyennyt nauttimaan mitenkään saavutetusta huomiosta.

En oikein osaa sanoa, mutta jos vaikka aloittaisit tehdä asioita joista pidät. Ilman sellaista odotusta että asioiden pitäisi olla upeita (laihempana) vaan riittää et joku asia on ok, tai jopa "ihan kivaa". Jos siitä saisi sellaista positiivista virettä. Luulisin et ainakin liikkuminen olisi miellyttävämpää hoikempana? Ja onnittelut painonpudotuksesta, terveyden kannaltakin tosi hieno suoritus, kumpa vaan itsekin saisin painoa vähemmäksi.

Oletko kuntoillut vai teitkö ruokavalioremontin? Syötkö tarpeeksi?

Ne miesten vislailut eivät ole minkään arvoisia. Ne eivät kerro ihmisen arvosta mitään.

Vaikka olisi maailman kaunein ja seksikkäin, niin mitä "hyötyä" siitä olisi?

Miehet kumminkin kyllästyvät siihen huippumalliinkiin ja kaipaavat vaihtelua. Mikään ei niin sanotusti riitä heille. Tai voi näennäisesti riittää omien sanojensa mukaan, mutta kumminkin haaveilevat paremmasta.

Miksi vastakkaisen sukupuolen hyväksyntä ja ihailu olisivat jotenkin ehdottoman tavoiteltavia asioita? Mistä se harhaluulo johtuu että se tekisi ihmisen onnelliseksi ja olisi elämän tarkoitus?

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 19:37"]

Ne miesten vislailut eivät ole minkään arvoisia. Ne eivät kerro ihmisen arvosta mitään.

Vaikka olisi maailman kaunein ja seksikkäin, niin mitä "hyötyä" siitä olisi?

Miehet kumminkin kyllästyvät siihen huippumalliinkiin ja kaipaavat vaihtelua. Mikään ei niin sanotusti riitä heille. Tai voi näennäisesti riittää omien sanojensa mukaan, mutta kumminkin haaveilevat paremmasta.

Miksi vastakkaisen sukupuolen hyväksyntä ja ihailu olisivat jotenkin ehdottoman tavoiteltavia asioita? Mistä se harhaluulo johtuu että se tekisi ihmisen onnelliseksi ja olisi elämän tarkoitus?

[/quote]Ei kai se nyt kenenkään elämän tarkoitus sentään olekaan.

Olen töissä huoltoasemalla ja se on ihan ok, mukavat työkaverit ja jees palkka jolla tulen toimeen. Liikkuminen toki helpompaa kun ei tarvitse enää lenkkeillä läskit heiluen ja hiki valuen. 

Vakavaa suhdetta en osaa ajatella koska olin niin pitkään miesten keskuudessa pilkattu. Tuntuu siksi että nykyäänkin olen heille pelkkä vitsi tai ns. helppo nakki.

Olen 27-vuotias.

ap

Minä taas olin hoikkana tosi onnellinen. Harmi, että kiloja tuli takaisin heti, kun lopetin pv.pisteiden laskemisen ja nyt on vielä vaikeampaa saada niitä pois. Ikuista yritystä samaan, hyvään oloon on.

Minä olin siinä ihannepainossani kaikkein onnellisin. Pelikuva ei häirinnyt ja pidin itseäni kauniina. Heti kun vähän lihoan, tuntuu, että se on koko elämä siinä ja syön siihen huonoon oloon, kun näytän mielestäni rumalta.

Lisäys: En pidä miesten vislailuja mitenkään maailman tärkeimpänä asiana mutta koko ikäni kun olen ollut läski niin se on minulle ihan uusi maailma. Ensin jopa katselin ihmeissäni ympärille että kenelle vislataan ja kun olin ainoa nainen lähettyvillä niin tajusin että joku jopa nykyään ilmeisesti pitää minua hyvännäköisenä.

ap

Ap hyvä, vanha viisaus kertoo, että jos haluat olla onnellinen koko elämäsi, hanki puutarha. Tee siis niin - jos sinulla on pikku piha, suunnittele siihen sinulle mieluisia kukkia, yrttejä, vihanneksia tms, ja hoida niitä. Jos ei ole pihaa, hanki kaupungin viljelypalsta, laita paratiisipuutarha parvekkeelle tai vaikka vaan pienoispuutarha johonkin vatiin ikkunalaudalle. Iloitse sen kauneudesta ja kasvusta ja kutsu ystäviäsikin kylään. Jos ei ole ystäviä, hankkiudu puutarhahenkisten ihmisten seuraan vaikka marttakerhoon tai rupea ohjaamaan pikkutenavien puutarhaharrastusta. Joka asiaan löytyy ohjeita netistä ja työ tekijäänsä neuvoo.

Miten ap laihdutit? Mun pitäis myös 10-15kg saada pois :/

Voit tulla onnelliseksi lopettamalla itsesi ja oman kroppasi ajattelemisen ja alkamalla miettiä mitä haluat tehdä. Ala toimia maailmassa ja keskity tekemisiin, ihmisiin, ajattelemiseen, kirjoittamiseen - ihan mihin tahansa mistä tykkäät aidosti. Onni tulee siitä kun pääsee flow-tilaan ja/tai tuntee olevansa hyödyksi tai iloksi jollekin (eikä sen jonkin tarvitse edes aina olla ihminen, esim. itse olen erakkoluonne ja ilahdutan kasveja ja eläimiä mieluummin).

Onko joku oikeasti tyytyväinen työhön huoltoasemalla? Missä kunnianhimo? Ja eihän siinä tienaa yhtään mitään??

Minä laihdutin kahdessa vuodessa 45 kiloa (104->59), pituus 168cm.

Olin onnellinen lihavana, mutta masennuin hoikkana. Hyvien ystävieni puolisot kohtelivat minua ihan eri tavalla hoikkana, eivätkä kaverit tykänneet siitä yhtään. Huomio oli täysin asiallista, ei flirttailevaa tai mitään, mistä olisi pitänyt vetää hernettä nenään. Ihan vain oven avaamista tai vaatteiden kehumista ja miehet olivat kiinnostuneita uudesta urheiluharrastuksestani.

Kaverit eivät enää tulleet niin usein viettämään iltoja meille, vaan sopivat tapaamisia keskenään.

Oma puoliso ei omien sanojensa mukaan oikein pysynyt kehon muutoksessa mukana ja sanoo nyt, että sillä on huono itsetunto omasta vartalostaan, eikä ole siksi enää niin "tuulella" kuin aiemmin. Seksiä on siis noin kerran kuussa, jos silloinkaan enää.

Joka ikinen kerta, kun syön mitä tahansa sellaisen henkilön seurassa, joka on ollut elämässäni ollessani lihava, tilanteesta tulee outo. Keskustelu on aina vain pelkkää laihdutusta, mitä syön, miten voin syödä jotain, miten seuralainen ei halua syödä seurassani tai jotain.

Harmittaa. Olen elämäni kunnossa, mutta masentunut ympäristöni takia. Välillä jopa mietin lihottavani itseni takaisin.

Laihdutin ihan itse ilman mitään ryhmiä tai taulukoita. Söin kala- ja kasvisruokia, salaatteja, join paljon vettä ja liikuin. Itse asiassa ainut hyvän olon tunne tulee minulle rankan liikunnan jälkeisestä olotilasta. Kun lihakset tärisee, jalat on maitohapoilla. Rajuin laihtuminen tuli kun olin muutaman kuukauden niin maassa etten jaksanut laittaa kunnon ruokaa vaan elin marjoilla, maustamattomalla jogurtilla ja hedelmillä.

ap

Ja 16, olen tyytyväinen työhöni huoltoasemalla. En tarvitse materiaalia tai mitään kallista elääkseni joten palkka riittää ja jää jopa vähän sivuun.

ap

Mäkin aikoinani ajattelin, että kun mä vaan olisin laiha niin musta tulis onnellinen. Väärin. Ei musta tullut onnellista, ei miehet eikä kukaan muukaan tykänneet tai arvostaneet sen enempää.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 21:09"]

Minä laihdutin kahdessa vuodessa 45 kiloa (104->59), pituus 168cm. Olin onnellinen lihavana, mutta masennuin hoikkana. Hyvien ystävieni puolisot kohtelivat minua ihan eri tavalla hoikkana, eivätkä kaverit tykänneet siitä yhtään. Huomio oli täysin asiallista, ei flirttailevaa tai mitään, mistä olisi pitänyt vetää hernettä nenään. Ihan vain oven avaamista tai vaatteiden kehumista ja miehet olivat kiinnostuneita uudesta urheiluharrastuksestani. Kaverit eivät enää tulleet niin usein viettämään iltoja meille, vaan sopivat tapaamisia keskenään. Oma puoliso ei omien sanojensa mukaan oikein pysynyt kehon muutoksessa mukana ja sanoo nyt, että sillä on huono itsetunto omasta vartalostaan, eikä ole siksi enää niin "tuulella" kuin aiemmin. Seksiä on siis noin kerran kuussa, jos silloinkaan enää. Joka ikinen kerta, kun syön mitä tahansa sellaisen henkilön seurassa, joka on ollut elämässäni ollessani lihava, tilanteesta tulee outo. Keskustelu on aina vain pelkkää laihdutusta, mitä syön, miten voin syödä jotain, miten seuralainen ei halua syödä seurassani tai jotain. Harmittaa. Olen elämäni kunnossa, mutta masentunut ympäristöni takia. Välillä jopa mietin lihottavani itseni takaisin.

[/quote]

Kuulostaa kovalta, mutta hanki uusia ystäviä ja tuttavia. Ei vanhoja tarvitse hylätä, mutta huomaat aika nopeasti, ettet enää viihdy heidän seurassaan. Kateus on kalvava tauti.