Aikuinen nainen ja aikuinen mies perustavat uusperheen

Heillä molemmilla on edellisestä liitosta lapsia. Kun he perustavat perheen, he keskustelevat vakavasti edellisen liiton lapsista, joista molemmat ovat myös yhtälailla vastuussa kuin se ex-vaimo.

He sopivat, että uusi vauva ei vieraannuta heitä vanhemmista lapsista, että he ovat yhtä tervetulleita perheeseen.



Mutta kun uusi vauva syntyy, syntyy myös kateus uuden vaimon mieleen.

Tämän uuden vauvan on ehdottomasti saatava kaikki, oltava paras, rakkain... miehen toiset lapset saa luvan jäädä vähemmälle rakkaudelle. Ihan vaan koska eihän mies enää rakasta heidän äitiään.

Miten sitten ne lapset voisivat olla rakkaita?



Saakoon heidän äitinsä kasvattaa heidät, eihän minullakaan ole vapaata omistani...

Miksi minun mieheni pitäisi huolehtia näistä lapsista? Miksi minun?

En koskaan halunnutkaan heitä, halusin vain miehen... omilleni.

Minä en halua näitä lapsia enää talooni, olenhan rasittunut synnytyksestä sekä valvomisesta.

Huomaan, etten tykkääkään heistä enää. Ovat aivan liian vaativia kakaroita!

Miksi he kaipaavat isänsä huomiota, eiväthän he tarvitse sitä niin kuin tämä meidän vauvamme...joka on niin viaton.

Mies väittää että olen kohtuuton. Miksi? En todellakaan ole!

Mutta koska vaadin ja vaadin, niin mies suostuu että ei tapaa lapsiaan pariin kuukauteen.

Ihmettelen hänen ex-vaimoaan, miten hän julkeaa soitella ja vaatia tapaamisia!

Miten muka hänen lapsensa kaipaavat isäänsä?

Hehän ovat eronneet!

Minä olen nyt heidän isänsä VAIMO, ja he saavat luvan tottua!