Kultainennoutaja rotuna?
Eli onko todellisuudessa niin jalostettu että suurin osa alkaa olla tosi sairaita ja päästään vialla? Olisi ulkonäöltään ja alkuperäiseltä luonteeltaan niin ihana, mutta en kyllä halua tukea rodun pilallejalostamista yhtään enempää.
Kommentit (18)
Meillä ollut kultsu vuodesta -98, ensimmäinen eli 14 vuotiaaksi terveenä kuin pukki, eikä tätä toistakaan ole tarvinnut lääkärissä käyttää 2,5 vuoden aikana kertaakaan, lukuunottamatta rokotus- ja kuvauskäyntejä. Molemmat ns näyttelylinjaisia, mutta ollut vain koti/seurakoirana. Ja luonne, se todella on kultainen. Rakastaa ihmisiä, myös niitä kaikkein pienimpiä syvästi. Koulutusta vaatii tietenkin, siinä kuin mikä tahansa koirarotu. Huono isäntä saa varmasti pilattua hyvänkin kultsun
12 jatkaa tuosta sopeutuvaisuudesta: meillä neljä lasta joiden syntymän kultsut ottaneet vastaan todella luonnollisesti. Synnäriltä kotiin tullessa nuuhkaisu koppaan ja side on ollut valmis. Myös muuttoihin, muihin eläimiin (kissat, toinen koira) sopeutunut täysin ongelmitta.
Siitä lähtee älyttömästi karvaa ja toisekseen tosi moni ei opi olemaan vetämättä, vaikka miten opettaisi. Lisäksi arkuutta varsinkin nartuissa. En ottaisi enää, oli joskus.
Pennun valinnassa kannattaa olla tarkkana, vanhemmat ei saa olla liian läheistä sukua keskenään.
Heikkopäisiä tuntuu nykyään löytyvän aika paljon, kun on jalostettu pelkkää ulkonäköä luonteen kustannuksella. Kannattaa etsiä kasvattaja, jota luonnekin kiinnostaa. kaikkia ikävä kyllä ei tunnu näyttelypuolella kiinnostavan. Käyttölinjaisilla terveempi pää, mutta vaativat enemmän treeniä ja tekemistä.
Muuten todella mukava seurakoira, pitää sekä lapsista että elämistä ja taipuu monenlaiseen harrastukseen ainakin harrastus- ja hupitasollla. Oppii nopeasti. Energiaa riittää kaikenlaiseen, mutta osaa kotona ottaa rennosti eikä kimpoa heti séinille, vaikka jonain päivänä olisikin lyhyempää lenkkiä tai vähemmän treeniä.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 12:29"]Siitä lähtee älyttömästi karvaa ja toisekseen tosi moni ei opi olemaan vetämättä, vaikka miten opettaisi. Lisäksi arkuutta varsinkin nartuissa. En ottaisi enää, oli joskus.
[/quote]
karvanlähtöaika pari kertaa vuodessa, tällöin saa harjata älyttömät määrät. Mutta ahkeralla harjaamisella ehkäistään se ettei irtokarvat päädy nurkkiin ja mattoon.
Mitä vetämiseen tulee, ovat persoja herkuille. Namien (tai meillä käytössä hk:n sininen) ovat oppineet kävelemään todella nätisti. Vaatii vaan kasvattajalta sitkeyttä parin ensimmäisen vuoden aikana.
Suosittelen ehdottomasti. Kultainen on sopiva koira lapsiperheeseen ja mikäli taloudessa eläimiä ennestään. Tutustumalla kasvattajiin esim rotuyhdistyksen kautta kannattaa aloittaa pennun hankinta, ja välttää pentutehtailijoita jotka kauppaa rekisteröimättömiä pentuja halvalla.
Meillä on ollut vain hyviä kokemuksia. Näyttelylinjainen vuonna 2003 syntynyt narttu porskuttaa vielä hyvin, vaikka ei varmasti enää pitkään eläkään. On pysynyt terveenä ikäisekseen, ei lonkka- tai kyynärnivelvikoja. Noin vuosi sitten silmät alkoivat samentua, näkee vielä mutta laitan samentumisen vanhuuden piikkiin. Oli yli kymmenvuotiaaksi niin notkea että makasi ja nukkui mahallaan ketarat levällään, eli lonkat kestivät hyvässä kunnossa vanhalle iälle. Ihana luonteeltaan, kulkee vaikka hihnatta eikä lähde kotipihasta minnekään. Vain pentuna oli kovasti ankkojen perään uidessa, muuten tottelee käskyjä todella herkästi kaikissa tilanteissa. Oppi käskyt käsimerkein ja sanoin. Näyttelyistä sai ruusukkeita aikoinaan, enää en viitsi viedä mummokoiraa puolta ikäisiensä joukkoon arvosteltavaksi.
Lyhyesti sanottuna: suosittelen lämpimästi!
Suomen suosituimpia rotuja ja kellään ei ole kokemuksia?
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 11:44"]Täysin kasvatusasia.
[/quote]
Ai lonkka- ja luonneviat kasvatuksesta johtuvia? Tarkoitatko nyt jalostuksesta vai...?
Jos otat käyttölinjaisen? Meilläkin itseasiassa on vieraite koiria kohtaan vähän vihainen/varautunut haukkuherkkä kultsi naapurissa, mutta ilmeisemmin näyttelylinjalta
Ihan kotikoiraksi tuommoisen sylikoiran kaveriksi olisi tulossa. Eli ei metsästykseen eikä todellakaan näyttelyihin. Pitkiin metsälenkkeihin seuraksi ja koirakaveriksi kotiin.
Komea rotu ja yksi älykkäimmistä. Lonkkavika todella yleinen
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 11:04"]
Eli onko todellisuudessa niin jalostettu että suurin osa alkaa olla tosi sairaita ja päästään vialla? Olisi ulkonäöltään ja alkuperäiseltä luonteeltaan niin ihana, mutta en kyllä halua tukea rodun pilallejalostamista yhtään enempää.
[/quote]
Lonkkavikoja löytyy. Korvien väli on kyllä noihin muihin jalostettuihin verrattuna täysi 10.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 11:48"]
Ihan kotikoiraksi tuommoisen sylikoiran kaveriksi olisi tulossa. Eli ei metsästykseen eikä todellakaan näyttelyihin. Pitkiin metsälenkkeihin seuraksi ja koirakaveriksi kotiin.
[/quote]
Jotkut noutajat ovat myöskin hyviä nenästään. Eli harrastakkin voi.
Tuttavalla on ollut viisi labradoria ja yksi kultsi ja kaikilla ilmennyt pahoja lonkkavikoja noin viiden vuoden ikäisenä. Meidän nykyinen koira on tuommoinen pieni ja todella terve rotu, joten vähän epäilyttää tuo kultsin sairausennuste. Haluaisimme vähän isomman koiran, mutta ns tarpeeksi tervettä rotua ei tunnu olevankaan.
Ja miten sopeutuvainen kyseinen rotu on? Nyt kotona vasta yksi pikkukoira, mutta lapsia on tulossa kyllä joskus tulevaisuudessa. Miten selviytyy muuttuvista elämäntilanteista?