Seurustelu masennusta poteneen kanssa?
Oletteko seurustelleet masennusta poteneen kanssa? Pohdiskelen tässä uskaltaako sitä ryhtyä vakavampaan suhteeseen.
Kommentit (16)
Jos masennuksesta on jo toipunut, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:06"]
Jos masennuksesta on jo toipunut, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
[/quote]
Mistä sen tietää että on toipunut eikä masennu uudestaan?
En suosittele. Itsekin sairastuu kun toinen ei saa nautintoa yhtään mistään
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:06"]
Jos masennuksesta on jo toipunut, niin ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
[/quote]
Mistä sen tietää että on toipunut eikä masennu uudestaan?
[/quote]
Ihminen hyvin todennäköisesti on toipunut, kun ei tarvitse enää terapiaa tai lääkkeitä ja kykenee muutenkin normaalin elämään. Uudestaan sairastuminen tietysti on aina mahdollista, mutta kertaalleen jo sairastunut osaa yleensä tunnistaa oireensa ajoissa ja hakea apua jo ennen kuin on ihan pohjalla.
Sitä paitsi myös terve voi sairastua masennukseen, ja siinä sitten olet parisuhteessa masentuneen kanssa. Erityisen otollinen tilaisuus masennukselle on synnytyksen jälkeen, eli kannattaa miettiä hankkiiko sen terveen kanssa edes lapsia.
Seurustelin reilut 10 vuotta toistuvaa masennusta sairastaneen miehen kanssa. 99 % ajasta tosin kaikki oli ok. Masennus toistu kuitenkin säännöllisesti. Pahimmillaan mies ei päässyt sängystä ylös. Ajoittain joutui käyttämään voimakkaita mielialalääkkeitä, jotka muuttivat hänet henkisesti turraksi. Olisi tarvinnut kunnon terapiaa lääkityksen oheen, sillä uskon vahvasti, että masennukseen oli psykologisia syitä, joiden vuoksi esim. hankala työtilanne saattoi laukaista masennuksen. Masennus ilmeni pahana unettomuutena, zombimaisuutena ja fyysisenä kyvyttömyytenä nousta sängystä. Kannattelin häntä sairausjaksojen yli, koska rakastin miestä. Lopulta hän kuitenkin yhden masennusvaiheen myötä jätti minut toisen naisen vuoksi, koska "tunsi muuttuneensa liikaa".
Nykyinenkin mieheni on kärsinyt nuoruudessaan vakavasta masennuksesta, mikä alkuun nosti karvani pystyyn. Hänellä masennus ei kuitenkaan ole toistunut, hänellä oli siihen selvä traumaperäinen syy ja tätä käsiteltiin aikanaan perinpohjaisesti terapiassa.
Omiin kokemuksiin perustuen suosittelen harkitsemaan asiaa vakavasti.
Masennuksesta toipunut mies/nainen voi olla ns normaalia parempikin kumppani. Jos hän on käynyt terapiassa, hän ymmärtää itseään hyvin. Lisäksi mt-ongelmista kärsineet ovat hyvin ymmärtäväisiä usein ja empaattisia. Tottakai hän voi masentua joskus uudestaan, mutta kuka tahansa voi masentua.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:16"]
Seurustelin reilut 10 vuotta toistuvaa masennusta sairastaneen miehen kanssa. 99 % ajasta tosin kaikki oli ok. Masennus toistu kuitenkin säännöllisesti. Pahimmillaan mies ei päässyt sängystä ylös. Ajoittain joutui käyttämään voimakkaita mielialalääkkeitä, jotka muuttivat hänet henkisesti turraksi. Olisi tarvinnut kunnon terapiaa lääkityksen oheen, sillä uskon vahvasti, että masennukseen oli psykologisia syitä, joiden vuoksi esim. hankala työtilanne saattoi laukaista masennuksen. Masennus ilmeni pahana unettomuutena, zombimaisuutena ja fyysisenä kyvyttömyytenä nousta sängystä. Kannattelin häntä sairausjaksojen yli, koska rakastin miestä. Lopulta hän kuitenkin yhden masennusvaiheen myötä jätti minut toisen naisen vuoksi, koska "tunsi muuttuneensa liikaa".
Nykyinenkin mieheni on kärsinyt nuoruudessaan vakavasta masennuksesta, mikä alkuun nosti karvani pystyyn. Hänellä masennus ei kuitenkaan ole toistunut, hänellä oli siihen selvä traumaperäinen syy ja tätä käsiteltiin aikanaan perinpohjaisesti terapiassa.
Omiin kokemuksiin perustuen suosittelen harkitsemaan asiaa vakavasti.
[/quote]
ai 40 päivää masennusta on sulle liikaa??
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:28"]
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 15:16"]
Seurustelin reilut 10 vuotta toistuvaa masennusta sairastaneen miehen kanssa. 99 % ajasta tosin kaikki oli ok. Masennus toistu kuitenkin säännöllisesti. Pahimmillaan mies ei päässyt sängystä ylös. Ajoittain joutui käyttämään voimakkaita mielialalääkkeitä, jotka muuttivat hänet henkisesti turraksi. Olisi tarvinnut kunnon terapiaa lääkityksen oheen, sillä uskon vahvasti, että masennukseen oli psykologisia syitä, joiden vuoksi esim. hankala työtilanne saattoi laukaista masennuksen. Masennus ilmeni pahana unettomuutena, zombimaisuutena ja fyysisenä kyvyttömyytenä nousta sängystä. Kannattelin häntä sairausjaksojen yli, koska rakastin miestä. Lopulta hän kuitenkin yhden masennusvaiheen myötä jätti minut toisen naisen vuoksi, koska "tunsi muuttuneensa liikaa".
Nykyinenkin mieheni on kärsinyt nuoruudessaan vakavasta masennuksesta, mikä alkuun nosti karvani pystyyn. Hänellä masennus ei kuitenkaan ole toistunut, hänellä oli siihen selvä traumaperäinen syy ja tätä käsiteltiin aikanaan perinpohjaisesti terapiassa.
Omiin kokemuksiin perustuen suosittelen harkitsemaan asiaa vakavasti.
[/quote]
ai 40 päivää masennusta on sulle liikaa??
[/quote]
Sinähän se varsinainen neropatti olet. Kompastuit tosin vähän nokkeluuteesi. Lue uudestaan, kuka jätti kenet? Ensi kerralla paremmalla onnella.
Riippuu mistä masennus johtuu.
Jos se johtuu esimerkiksi huonoista ihmissuhteista, niin todellakin voisin seurustella. Moni masentunut on niitä kaikkein parhaimpia ihmisiä, jotka oikeasti välittävät.
Jos masennus alkaa vaikka on mielekästä tekemistä ja seuraa, niin sellaisen kanssa saattaa olla haastavaa pidemmän päälle.
Moni pitää masennusta samanlaisena sairautena, eikä seurustelisi masentuneen kanssa. Totuus on toinen.
Se on yksilöllinen sairaus. Moni paranee hyvän seurustelu tai ystävyyssuhteen avulla.
Itsemurhariski. Eipä mulla muuta.
Ei kannata. Entinen poikaystäväni sairasti masennuksen, kun olimme vielä pelkkiä ystäviä. Mies söi lääkkeitä, kävi psykologilla ja järjesti muutenkin elämänsä kuntoon. Kun molemmat koimme miehen olevan terve ja seisovan jaloillaan (koko prosessi kesti noin kaksi vuotta), päätimme aloittaa seurustelun.
Kappas kummaa, seurustelu päättyi miehen aloitteesta puolessa vuodessa. Masennus oli "käsitelty" hoidossa, mutta siihen johtaneita syitä ei. Miehen mielestä vika olikin tosin minussa: olin hänen mukaansa epäluotettava, petin häntä tai ainakin suunnittelin pettäväni, halusin vain hyötyä hänestä ja olin muutenkin kaikin tavoin kamala ihminen.
Toipuminen suhteesta jatkuu osaltani edelleen, yli vuotta myöhemmin. Välitin miehestä oikeasti, ja hän onnistui murskaamaan itsetuntoni niinkin lyhyessä ajassa täysin. Onneksi sentään ymmärrän, että ainut vika minussa oli sinisilmäinen uskoni mieheen, joka ei kykene suhteeseen kenenkään kanssa. Viimeisimpien tietojeni mukaan mies kärsii jälleen masennusoireista.
Tätä lukiessa alkoi hiukan pelottaa teidän suhtautumisenne. Itse sairastin usean vuoden masennusta. Olin aina esittänyt, että kaikki on hyvin, olen muka aina iloinen yms. Vastuun otin kaikista ja kaikesta, luulin että minun tulee selvittää kaikkien muiden ongelmat ja omatkin asiani ylisuoritin. Lapsuuden traumat ja niiden vaikutukset puhuttiin ekan kerran vasta psykiatrilla läpi, oli montaa eri lääkitystä yms. Nyt olen ollut vapaana siitä helvetistä nelisen vuotta, mutta pitkään se kesti.
Nyt olen 2v ollut uudessa parisuhteessa onnellisempi kuin koskaan, masennus tuntuu niin kaukaiselta että se olisi tapahtunut jollekin muulle. En ole kertonut avopuolisolleni masennuksestani, mutta ajatuksena on ollut kertoa menneisyydestä jo pitkään. ei vain ole tullut oikeaa hetkeä. Tässä on mies, jonka kanssa haluan olla loppuikäni. Uskallanko enää kertoa? Ajattelevatko ihmiset oikeasti näin, että masentuneen kanssa ei kannata seurustella? Ymmärrän, että uutta ihmissuhdetta en olisi voinut pahassa jaksossa edes hankkia ja silloinen mies joutui kyllä koetukselle. Onko masennusmenneisyys tulevaisuuden vaarantava juttu tässäkin vaiheessa, kun uusi suhde on jo vakava?
Minä olen sairastanut masennusta monta vuotta ja olin siksi jopa sairaalaassa, nyt olen toipunut ja kaikki on mennyt hyvin. Varmuuden vuoksi syön vielä lääkkeitä. Olen kertonut poikaystävälleni taustastani ja hän on nähnyt nopean väsymykseni. Kun kerroin hänelle koko tarinani hän vain kiitti ja kommentoi "ihana että kerroit, nyt mä tiiän miten mä voin tukea sua parhaiten" eipä minullakaan siinä tilanteessa rakkaus olisi muuttunut miksikään.
Hän oli kyllä tiennyt osan jo pari vuotta sillä olimme jo silloin hyviä ystäviä
Kun itse kuulin että naisella, jota treffailin, oli masennusdiagnoosi, häivyin heti. Omissa ongelmissa/asioissa on tarpeeksi, en kaipaa enempää paskaa niskaan.
Lapsuudessa näin sitä herkkua ihan omiksi tarpeikseni. En suosittele, mutta jokainen tekee omat valintansa, voihan kaikki mennä hyvinkin.