Unelmien prinssit!

Olen hiljattaen törmännyt useampaan parisuhdetilanteeseen missä kaikki kuulemma ”toimii"; kumppanit ovat hyviä toisilleen ja yhteinen aika on mukavaa, mutta silti, jotain tuntuu puuttuvan.
Näistä tilainteista mitä olen kuullut, yleensä se on kuitenkin ollut nainen, jolla tämä ahdistava tunne on herännyt siitä; "ettei kyseinen mies olekaan se prinssi jota he ovat odottaneet".

Yleinen neuvo kun tuntuu naisten kesken olevan että ”Kun se tuntuu oikealta, niin se on se oikea!” ja että "Se on helppoa vasta kun sen oikean kohtaa!”.
Kun suhde kuitenkin vastustaa, ja parisuhteen ongelmia ilmenee, nämä tunteet "prinssistä" heräävät ja ollaan nopeasti juoksemassa karkuun.

Olen tässä miettinyt että johtuuko tämä ikuinen, "prinsessa-ajatus" pelastavasta prinssistä, jostain siitä mitä yhteiskunta on meille luonut? Kaiken kun pitää nykyään olla helppoa, hyvää & ihanaa.

Onko vastoinkäymisten pelot syynä haihatteluumme, ja nämä pelot estävät suhteen syventymisen? Emmekö enää uskalla sitoutua toiseen siinä uskossa että "kävi miten kävi nyt mennään", tietäen että rakkaus monesti myös voi satuttaa?

Onko syynä rakkauden hellyys joka herättää kipumme? Pelkäämmekö yksinkertaisesti satuttavamme itseämme?

Entä miten sitten nämä prinssit? Etsivätkö naiset sellaista miestä rinnalleen, joka robottimaisesti ei "huomioi" heidän pelkojaan, eivätkä peilaa suhteessa syntyvää epävarmuutta takaisin?
Vai onko kyse vain siitä, etteivät jossain sisällämme olevat ”kemiat” kohtaa tällöin kahden ihmisen välillä?

Toivoisin vastauksia kypsiltä naisilta, jotka ovat tämän tunteen kanssa painineet. Miten se on ratkennut ja mitä se on opettanut. Toivoisin myös vastauksia miehiltä jotka ovat taistelleet parisuhteissa tällaisten asioiden kanssa. Miten ne ratkesivat ja mihin suuntaan? :)