Ero ja muutto
Harkitsen eroa miehestäni. Hän on kuitenkin tuonut esiin, että yhteishuoltajuudessa en voisi muuttaa aiemmalle kotipaikkakunnalleni n. 400 km päähän vaan minun olisi pysyttävä samalla paikkakunnalla kuin hän. Lasten etu tietenkin olisi, että pysyisimme lähellä toisiamme, mutta isovanhemmat jne. asuvat paikkakunnalla jonne palaisin. Osaisiko joku eron läpikäynyt kertoa onko asia näin?
Kommentit (3)
2 on oikeassa, mutta on varmaan parempi, että lähihuoltajuus jää miehellesi ja lapset tuttuun ympäristöön. Sinä sitten reissaat lapsia tapaamassa.
Sä voit muuttaa lasten kanssa vaikka Utsjoelle miehen jäädessä Hankoon eikä hän voi sinua siinä estää.
Suomessa on liikkumisen vapaus, koskee myös eroperheitä. Luultavasti seuraava vaihe on se, että mies alkaa kiristämään uhkailemalla että vie lapset, mutta todellisuudessa tuskin niin pitkälle kuitenkaan pystyy asiaa viemään. Jos kuitenkin niin tekee, ole yhteydessä lastenvalvojaan SEKÄ paikkakuntanne oikeusaputoimistoon. Lähinnä siksi että kun sä ehdit ensin, sama toimisto ei voi hoitaa tulevan exäsi asiaa vaan hänen on mentävä toisaalle.
yhteishuoltajuus ei estä sua muuttamasta