Treenasin itseni bikinikuntoon, en halua enää miestäni. APUA
Olen aina ollut suht hoikka mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen hurahtanut salilla käyntiin ja minulla on nyt sellainen kroppa mistä olen aina haaveillut.
Mieheni sen sijaan on viimeisen vuoden aikana sohvaperunoitunut (lopettanut erään harrastuksensa ja aloittanut istumatyön entisen fyysisen työn sijaan) ja hänelle on tullut painoa veikaten n. 10-15kg lisää.
Tunnen kamalan huonoa omaatuntoa siitä, että en yksinkertaisesti enää kiihotu hänestä. olen torjunut hänen lähentely-yrityksensä useita kertoja viimeisten kuukausien aikana. Yritän ajatella että tässä on se sama ihminen mitä olen ennenkin mitä olen halunnut mutta yksinkertaisesti en pysty. Kun kosken häneen, kiinnitän huomiota vaan esimerkiksi löysään mahaan.
Tämän asian takia olen alkanut pitämään yhteyttä vanhaan poikaystävääni jolla on kotona ihan samanlainen tilanne (hän on itse tosi treenattu ja vaimo taas lihonut..) ja meillä on todella, todella irstasta viestittelyä ja kuvien lähettelyä. Jo pelkän sen vartalon näkeminen saa minut ihan kuumaksi. Tiedän tekeväni väärin mutta en vain pysty hillitsemään itseäni.
Auttakaa, mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Kannattaako avata suu ja todennäköisesti loukata omaa miestä kertomalla että en halua häntä enää muuttuneen ruumiinrakenteen takia vai mitä? :(
Kommentit (43)
Huoh. Liho kilot takasin, niin, eikähön peitot ala heilua ;)
Olisit nyt vain tiivistänyt ihan rehellisesti; "Kusi nousi päähäni". Idiootti.
Hei haloo akat, mitä pettämistä on kuvien lähettely exälle???
Minulta löytyy kyllä ymmärrystä. Hyvä seksi vaatii kiihokkeen ja mikä sen parempi kuin hyväkroppainen mies. Sinulta ei siis ole halut kadonneet, siitä ei voi syyttää. Ota asia puheeksi miehesi kanssa.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:39"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:35"]Juuri tuon takia en pidä treenatuista naisista. Kusi nousee päähän. [/quote] Nousee se pissa muillekin jotka oppii uusia temppuja/asioita. Onko susta liikaa vaadittu, että puolisokin kehittää itseään?
[/quote]
Eikä...
Ensinnäkin, et ole oppinut uusia temppuja tai asioita, vaan olet järjestänyt itsesi näyttämään sellaiselta kuin mitä arvostat. Mies on sillä aikaa oikeasti opetellut uusia temppuja ja asioita uudessa työpaikassaan, kun sinä olet puleerannut kuortasi ja keskittynyt itseesi, kiinnostaako sinua - no ei.
Toiseksi, puolisolta ei pidä eikä kuulu vaatia, että hän kehittää itseään, etenkään siihen suuntaan, mihin sinä haluat. Se on hänen asiansa, ja arvostamattomuutesi kielii siitä, että olet tottunut pompottelemaan muita ja pitämään heitä työkaluinasi.
Kolmanneksi, mittaat omaa arvoasi itsellesikin sillä, että mies istuu sisustukseen. Mitä sitten teet, kun ikää tulee lisää, etkä pysty pitämään enää sellaista sälliä, joka kykenisi omanarvontuntoasi tekohengittämään? Toivottavasti olet erittäin nuori, niin sinullakin voisi vielä jotain toivoa olla viisastumisesta.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:34"]
Olen aina ollut suht hoikka mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen hurahtanut salilla käyntiin ja minulla on nyt sellainen kroppa mistä olen aina haaveillut.
Mieheni sen sijaan on viimeisen vuoden aikana sohvaperunoitunut (lopettanut erään harrastuksensa ja aloittanut istumatyön entisen fyysisen työn sijaan) ja hänelle on tullut painoa veikaten n. 10-15kg lisää.
Tunnen kamalan huonoa omaatuntoa siitä, että en yksinkertaisesti enää kiihotu hänestä. olen torjunut hänen lähentely-yrityksensä useita kertoja viimeisten kuukausien aikana. Yritän ajatella että tässä on se sama ihminen mitä olen ennenkin mitä olen halunnut mutta yksinkertaisesti en pysty. Kun kosken häneen, kiinnitän huomiota vaan esimerkiksi löysään mahaan.
Tämän asian takia olen alkanut pitämään yhteyttä vanhaan poikaystävääni jolla on kotona ihan samanlainen tilanne (hän on itse tosi treenattu ja vaimo taas lihonut..) ja meillä on todella, todella irstasta viestittelyä ja kuvien lähettelyä. Jo pelkän sen vartalon näkeminen saa minut ihan kuumaksi. Tiedän tekeväni väärin mutta en vain pysty hillitsemään itseäni.
Auttakaa, mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Kannattaako avata suu ja todennäköisesti loukata omaa miestä kertomalla että en halua häntä enää muuttuneen ruumiinrakenteen takia vai mitä? :(
[/quote]
naisen markkina-arvon kasvu saa hakemaan parempaa palkintoa markkinoilta.
ota vaan niin iso kala saaliiksi kuin saat ja muut naiset ovat kateellisia.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:52"]
Miten olis KANNUSTUS ?lähtisitte yhdessä lenkille , salille ? Miks aina pitää jättää/pettää? Eikö ole muita vaihtoehtoja ?!?
[/quote]
Olen kannustanut. Olen pyytänyt mukaan lenkille (meillä on koira jota käytän joka päivä pitkällä lenkillä) ja pyysin häntä aktiivisesti vielä salille mukaan kun hänellä oli jäsenyys mutta ei halunnut lähteä. Käyttää koiraa lenkillä max. kerran kuussa ja siinä hänen liikuntansa sitten onkin :( T:AP
[/quote]
Onko se teidän koira vai sinun koira? Taidat niputtaa fyysiseksi inhon taa piiloon asioita, joiden oikeastikin pitäisi häiritä. Lupaa vaikka hyvää ruokaa, jos mies käyttää koiraa kerran viikossa. Sittenhän teidän timmiyseronnekin alkaa tasoittua. Kunhan vähennät sitä virittämistä tolkullisiin määriin.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:56"]
Hyvin ymmärettävää. Noin siin käy kun toisella on draivia enemmän. Puhu miehellesi, sano ihan suoraan et heruisi jos oisi timmimpi. Kyllä se tolla salille lähtee tai jotain harrastamaan, ja jos ei lähde niin kuka nyt tylsistyvää sohvaplösöä pitkään jaksaa.
[/quote]
Juuh ja sitten kun roolit on toisinpäin ja nainen lihoo lastensaannin jälkeen, niin mies on petturisika joka ei ymmärrä naisen uhrausta...
Voi surku mikä määrä kateellisia av-mammoja taas vikisemässä. Hienoa että ap on saanut unelma vartalonsa ja jaksaa nähdä vaivaa ulkonäön suhteen. Olen samassa tilanteessa joten ymmärrän tuskan, mutta en ymmärrä näitä "olet oksettava" jne kommentteja. Jos et olisi kertonut käyväsi salilla, niin väitän että monen suhtautuminen tähän olisi ollut toisenlainen. Jännä miten niin moni näkee kuntosalilla käyvän naisen punaisena vaatteena. Kateus on inhottavaa, mutta se pitää ansaita. ;)
Oli sama tilanne. Vaihto paras ratkaisu. Yleensäkin työssä käyvät saliihmiset paljon mukavampia ja elämän arvot kohdillaan kuin sohvaläskeillä. T: M32 saliraakki
Kumppanilta saa vaatia mitä itseltäkin. Muuttuminen on silti hankalaa. Haluatko olla yhdessä, jos et koe vetoa?
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:28"]
Voi surku mikä määrä kateellisia av-mammoja taas vikisemässä. Hienoa että ap on saanut unelma vartalonsa ja jaksaa nähdä vaivaa ulkonäön suhteen. Olen samassa tilanteessa joten ymmärrän tuskan, mutta en ymmärrä näitä "olet oksettava" jne kommentteja. Jos et olisi kertonut käyväsi salilla, niin väitän että monen suhtautuminen tähän olisi ollut toisenlainen. Jännä miten niin moni näkee kuntosalilla käyvän naisen punaisena vaatteena. Kateus on inhottavaa, mutta se pitää ansaita. ;)
[/quote]
Parempi provo kuin aloitus. Pisteet 3+/5.
Tätä ketjua lukiessa huomaa että suurin osa av:lla taitaa tosiaan olla niitä läskejä naisia. AP hyvässä kunnossa, sen takia oksettava?
Minä ainakin ymmärrän että toista ei enää halua jos ulkomuoto muuttuu radikaalisti huonompaan suuntaa.
Toisille ulkonäkö merkitsee enemmän, tekeekö se hänestä huonomman ihmisen? No ei.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:28"]Voi surku mikä määrä kateellisia av-mammoja taas vikisemässä. Hienoa että ap on saanut unelma vartalonsa ja jaksaa nähdä vaivaa ulkonäön suhteen. Olen samassa tilanteessa joten ymmärrän tuskan, mutta en ymmärrä näitä "olet oksettava" jne kommentteja. Jos et olisi kertonut käyväsi salilla, niin väitän että monen suhtautuminen tähän olisi ollut toisenlainen. Jännä miten niin moni näkee kuntosalilla käyvän naisen punaisena vaatteena. Kateus on inhottavaa, mutta se pitää ansaita. ;)
[/quote]
Ton takia te vitun saliämmät ootte niin rasittavia. Kaikkien pitäis kumartaa teitä, ihailla teitä ym. nyt kun olette "bikinikunnossa". Kaikki muut akat on aina muka kateellisia teille, justjoo. Kasvattakaa persoonallisuus niitten teiän lihaksienne tilalle.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:28"]Voi surku mikä määrä kateellisia av-mammoja taas vikisemässä. Hienoa että ap on saanut unelma vartalonsa ja jaksaa nähdä vaivaa ulkonäön suhteen. Olen samassa tilanteessa joten ymmärrän tuskan, mutta en ymmärrä näitä "olet oksettava" jne kommentteja. Jos et olisi kertonut käyväsi salilla, niin väitän että monen suhtautuminen tähän olisi ollut toisenlainen. Jännä miten niin moni näkee kuntosalilla käyvän naisen punaisena vaatteena. Kateus on inhottavaa, mutta se pitää ansaita. ;) [/quote] Ton takia te vitun saliämmät ootte niin rasittavia. Kaikkien pitäis kumartaa teitä, ihailla teitä ym. nyt kun olette "bikinikunnossa". Kaikki muut akat on aina muka kateellisia teille, justjoo. Kasvattakaa persoonallisuus niitten teiän lihaksienne tilalle.
[/quote]
No, sitä tottuu siihen kun monet ihailee. :) Ja kyllä, meillä on myös persoonallisuus. Eli kaks samassa paketissa persoonallisuus + kroppa. Laiha lohtu sulle jos sulla on vaan se persoonallisuus? :)
Mä taas nostan hattua salilla käyville. Haluavat saavuttaa jotakin ja tekevät kovasti töitä sen eteen. Mitä voi sanoa sellaisesta joka vaan katsoo tv:stä superdieettiä ja sanoo joka päivä "huomenna mä alotan.."? Niinpä
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:26"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 18:56"]
Hyvin ymmärettävää. Noin siin käy kun toisella on draivia enemmän. Puhu miehellesi, sano ihan suoraan et heruisi jos oisi timmimpi. Kyllä se tolla salille lähtee tai jotain harrastamaan, ja jos ei lähde niin kuka nyt tylsistyvää sohvaplösöä pitkään jaksaa.
[/quote]
Juuh ja sitten kun roolit on toisinpäin ja nainen lihoo lastensaannin jälkeen, niin mies on petturisika joka ei ymmärrä naisen uhrausta...
[/quote]
pyh, vaikka olen nainen niin en odota että mieheni haluaisi minua jos olisin jäänyt itkemään raskauskilojeni kanssa. Puoli vuotta meni ja olin takaisin omassa kunnossani :) Äidit keksii kaikkia tekosyitä ja tekokiireitä vauva-aikana liikkumattomuuteensa. Miksi miehen pitäisi haluta läskikasaa? No ei miksikään. Ilmanko käyvät vieraissa, tutkittuhanon että pienten lasten isät ovat potentiaalisimpia pettäjiä ;) No wonder why
Ja jälleen kerran todistus: Pettävän naisen/miehen merkki: lisääntynyt treenaaminen.