Vituttaa elämä

Vituttaa kun äitini arvostelee koko ajan tekemisiäni, jo lapsuudessa sain kuulla aina miksi on naama jossain tietyssä asennossa ja sama meno jatkuu aikuisena, jos en tee jotain mitä oletetaam tekevän esim uiminen aurinkoisena päivänä aletaan sättiä ja tivata mikä vika on kun en ui.

Aina joku vika pitää olla että jos joku ei halua vaikka tarjottua teetä tai muuta , ei ymmärretä sanaa ei. Jos sanoo että ei kiitos , alkaa tuputus että mikä nyt on kun ei kelpaa ja hirveä itku kun joku sanoo ei kiitos nyt.

Samoin arvostellaan koko ajan puhettani ja se alkoi jo lapsena, sanottiim aina että kukaan ei saa selvää kun puhut noin ,

Kaikki pyörii aina sen ympärillä.miksi en tee kuten äiti haluaa, pitäisi ostaa asunto hänen mittapuilla, koti pitäisi olla sisustettu hänen mittapuilla, hän ei ymmärtä, että asun itsenäisenä aikuisena ja sisustan kotini kuten itse haluan.

Joka tapaaminen menee väittelyyn miksi en ole tehnyt jotain .

Viimeisin niitti oli kun äiti aloitti, että minusta ei ole äidiksi ja en tule osaamaan mitään!

Sitten alkaa itkumarttyyrius kun ei lähde hänen väittelyihin mukaan.

Miten marttyyri ihmistä voi käsitellä oikein?