Oman kokemuksesi mukaan mitä kasvatustyyliä suosit?

Mulla ei ole ollut tiukka kuri, muhun on aina luotettu ja on tehty hyvin selväksi, että luottamusta ei kannata menettää. Toisaalta äiti oli kuitenkin aikamoinen marttyyri. Jos asiat ei menneet hänen haluamallaan tavalla, hän kyyneeleet silmissä paasasis siitä miten on kaikkensa antanut meidän lasten hyvän elämän eteen ja miten on uhrautunut ja yrittänyt parhaansa. Äiti on myös aina suuttunut tosi helposti ja saanut hirveitä raivareita. Isä on tosi rentoa ja lempeä, mutta ei osaa/uskalla sanoa äidille koskaan poikkipuolista sanaa eikä myöskään koskaan puolustanut meitä lapsia äidin kiukkutelua vastaan, vaikka olisi ollut aihettakin. Isä nosti aina vaan kädet pystyyn ja sanoi ettei osallistu tähän. 

Omia lapsiani pyrin kasvattamaan mahdollisimman lempeästi, mutta jämäkästi. Yritän luottaa lapsiini mahdollisimman paljon kuten minuunkin luotettiin, mutta en heittäyy marttyyriksi. Hyväksyn lasten kasvamisen, en aio heittäytyä muistelemaan jatkuvasti kyynel silmässä sitä kun lapset oli pieniä ja toivoa niitä aikoja takaisin, kuten äitini teki. Siinä on teinin tosi vaikea itsenäistyä, kun äiti vaan yrittää väkisin pitää teiniä vielä pienenä lapsenaan. Puolustan myös tarvittaessa lapsiani, jos vaikka mies käyttäytyy heitä kohtaan epäreilusti.

Sellainen terveen järjen mukainen on  mielestäni paras tapa. Rajoja ja vapauksia sen mukaan minkälainen lapsi. Teininä ennen täysi-ikäisyyttä ei saisi juoda mutta, mutta. Sen kyllä sitten näkee kun aloittajan kaltainen pääsee ns. kahleista irti. Mitään yleispätevää neuvoa ei ole. 

Rakasta, rajoita, neuvo vaikkei kuuntele, anna tehdä myös virheitä ja rakasta edelleen. 

Mua kohdeltiin kuin koiraa. Äiti ei ollut kauhean tiukka, mutta kohteli suht huonosti. Huusi ja raivosi. Ei arvostanut ja häpesi minua. Sain kyllä mennä ja tulla ja äiti piti huolta, mutta itsetuntoa ei siinä kauhean hyväksi rakentunut. Kyllä meillä myös paheksuttiin normaaleja nuorten juttujakin. 

Tapoja ja sitä, miten asiat tehdään oikein olen saanut kuulla aivan joka aiheesta yli tarpeenkin. Mua ällöttääkin täällä av:llä, kun kaikki aina olettaa, ettei ihmisille jotka täällä haluavat suojella lapsiaan vihaisilta päällepäsmäröiviltä aikuisilta ole opetettu tapoja. Kyllä on, ja se onkin osa ongelmaa: on lannistettu ihmisen minuus muka hienolla kasvatuksella.

Etsin miehen, joka suhtautuu kaikkiin arvostavasti, tasapuolisesti ja tukien heitä sellaisina kuin he ovat ja annan miehen olla kasvatusvastuussa. Itse en osaa suhtautua lapsiin kuin siten, kuin minuun suhtauduttiin, mutta tiedän, että se on väärin. Eli se, mitä annan on että koitan olla lempeä ja etten huuda. Lapset saavat enemmän tehdä asioita, jotka ovat kiistanalaisia, esim. pelata. Tai eihän mun nuoruudessa niin pelejä ollut mutta vrt. nuorten pitämät asiat. En itke ja mieti tapakasvatusta; luotan, että se tapahtuu itsestään lasten seuratessa meitä vanhempia. Miehelläni on sama visio ja hänellä on hyvät ja ennen kaikkea muita huomioivat käytöstavat, ei mitään ulkokultaisuutta. 

Koen että oon varmaan ihan paska vanhempi, mutta mies on toivottavasti niin hyvä, että lapsemme saavat minua paremmat eväät eli heitä ei poljeta, ei lannisteta eikä heille huudeta tai heitä hävetä. 

Itseasiassa vielä kun mietin tuota luottamusta lapsiin, niin yksi missä äiti on todella luottanut minuun on se, että mä olen paha. Jotenkin paha. Siihen hän minussa aina luotti ja siksi minua piti aika paljon haukkua. 

Huomaan surukseni, etten minäkään osaa noin lähtökohtaisesti pienistä lapsistani (alle 8 molemmat) sen parempaa ajatella syvällä sisimmässäni. Tai jossain ehkä ihan syvällä osaan ajatella, että kaipa he on hyviä, mutta minuun on syvälle iskotettu pahan ajatteleminen toisista. Voi itku. Ei nyt varsinaisesti ole mitenkään mieltä ylentävää tajuta tätäkin. Mutta koitan "saada itseni kiinni" näistä kaikista kivun uhallakin, koska mitä enemmän niitä tiedostan, sitä vähemmän ne tiedostamattomasti vaikuttavat toimiini. 

En tosiaan osaa ajatella ja luottaa pelkkää hyvää lapsistani?! (Kunnes toisin todistetaan eli tekevät jotain mitä ei saa). Miten se oikein tehdään?  Retorisesti kysyen.

Äiti tosiaan piti minua pahana ja suhtautuminen oli sen mukaista, vaikka en itse muista koskaan tehneeni mitään kiellettyä. Minusta tuli kauhean epäitsenäinen lapsi (ja aikuinen).

4

Olen sisaruksista nuorin ja vapaammin kasvatuksen saanut. Tämä johtui varmaan siitä että vanhemmillani oli huono omatunto alkoholi- ja parisuhdeongelmien keskellä. Olin kiltti ja hiljainen, joten "sain" itse kasvattaa itseni. Aikuisena olenkin sitten oirehtinut pahasti. Oman lapsen suhteen käytän maalaisjärkeä.