Mistä merkeistä tietää jos ihminen valehtelee?
Kommentit (12)
Sehän riippuu tapauksesta. Miksi moisia ajattelet?
Ei mistään, ei sille mitään yleispätevää kaavaa ole. Jos olisi, poliisillakin olisi rikosten selvittäminen paljon helpompaa.
Kaikista valehtelua ei huomaa.. pikkusiskoni oppi lapsena valehtelemaan ja on nyt aikuisena valehtelussa "mestari".
Ilmekkään ei värähdä kun hän valehtelee.
Tietenkin esim siitä jos selittelee kovasti erilailla asioita. Mutta sekin voi johtua jostain syystä eikä välttämättä ole tahallista. Ja siitä voi epäillä jos tavallaan tunne puuttuu, mutta sekin voi johtua myös muusta. Ja jos ei uskalla katsoa silmiin, mutta siihen voi myös olla joku toinenkin syy.
Välttelee katsekontaktia tai pitää katsekontaktin epämukavan pitkään.
Kertoo liikaa yksityiskohtia tai tapahtumassa on liikaa juonenkäänteitä. Jos olet käynyt kaupassa ja se siitä vaikka vähän venähtikin, ei kertomuksessa ole oikeastaan kuin pari lausetta. Kävin kaupassa. Oli ruuhkaa. Jos taas kävit samalla pyllistämässä salarakkaalle, niin johan kauppamatkasta riittää kaikenlaista pikkujuttua kerrottavaksi.
Mietin kun epäilen ystäväni jatkuvasti valehtelevan minulle, ihan pikkuasioistakin. Ajattelin, että jos on jotain.
Ap
Ei mistään jos kyse on hyvästä valehtelijasta. Jos tuntee ihmisen hyvin ja hän valehtelee harvoin sen huomaa, esim. kuulen valheen aviomieheni äänensävystä.
Jos kysyt henkilöltä valehteleeko hän, ja tämä vastaa valehtelevansa. Jos hän puhuu totta näin sanoessaan, hän on valehdellut. Jos hän on aiemmin puhunut totta, hän valehtelee sanoessaan että valehtelee.
Rakkaudella, oman elämänsä Sherlock
Heiluvista korvista, palavista housuista.
[quote author="Vierailija" time="06.07.2015 klo 19:09"]
Jos kysyt henkilöltä valehteleeko hän, ja tämä vastaa valehtelevansa. Jos hän puhuu totta näin sanoessaan, hän on valehdellut. Jos hän on aiemmin puhunut totta, hän valehtelee sanoessaan että valehtelee.
Rakkaudella, oman elämänsä Sherlock
[/quote]
Jos hän sanoo, että ei valehtele, et voi lainkaan tietää puhuuko totta vai ei.
Riippuu asiasta, oppiarvo, tapahtuma, oma toiminta?