Lue keskustelun säännöt.
Minä, läheisriippuvainen. En halua olla, mutta mikä avuksi?
20.05.2015 |
Taidan olla läheisriippuvainen. Mies lähti asioille rautakauppaan ja minä koen oloni ihan kurjaksi, surkeaksi ja hylätyksi. Halusin kuitenkin jäädä kotiin, koska mua ei huvittanut lähteä sinne rautakauppaan. Mulla on vaikeaa ollut nyt muutenkin, en edes ala avautua siitä nyt. Miten mä voisin tuntea itseni vähemmän surkeaksi ja läheisriippuvaiseksi??
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:59"]
Jään ihan yksin, koska kenestäkään ei ole minulle "mitään hyötyä". ap
[/quote]
Ai noinkin päin, minä taas jään näköjään yksin koska minusta ei ole kenellekään mitään hyötyä - ei kukaan minua tarvitse tai minun seurastani iloitse :)
Jos sulla ei kerran ole ystäviä keiden kanssa jutella, kokeile miltä päiväkirjan kirjoittaminen tuntuu? Mua se on auttanut, pääsee purkamaan ja jäsentämään tuntojaan heti sillä hetkellä kun jotain tapahtuu, ja sanomaan ääneen mikä vaivaa. Aina kannattaa tunnustaa itselleen että nyt tuntuu X, ja voi myös tunnustella miksi tuntuu siltä ja miltä se X:n vastakohdan ajattelu tuntuu.
Vanhoja päiväkirjamerkintöjään kannattaa myös välillä lukea. Oma masentunut paatos asettuu perspektiiviin kun sitä lukee sen jälkeen kun juttuun on saanut etäisyyttä tai jopa unohtanut sen. Voi miettiä että tunsinpa tuolloin vahvasti ja olipa liioiteltua ajatella noin, pätisiköhän sama sitten kun samanlainen asia tapahtuu uudestaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä se sun ongelma on? Löytyisikö siihen liittyvää vertaistukiryhmää? Sen apu voisi auttaa.
No en edes tiedä mikä se on. Se on iso paha olo. Olen kamala ihminen -tunne. Terapioissa oon käynyt. Mutta olet sikäli oikeassa, johtolankana saisi olla varmaan se, että haen vain edelleen itselle apua. Mutta mitä apua tällainen paskiainen saisi :((
Läheisriippuvuus on varmaan tuon asian torjuntaa? Kohdata jotain josta mulla ei ole itsellänikään aavistusta :( ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:03"]
Olemalla tyytyväinen itseesi.
[/quote]
Se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei ole mitään tapahtumia, jotka todistaisivat sitä, että olen jotakin. Joissa onnistua. Masentuneena sitä välttää kaikkea toimintaa, ettei vain joudu pettymään. Jos olisikin kaikenlaista juttua meneillään, joissa jotenkin voisi onnistua, mutta kun ei vain ole. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki elämä. OMA elämä, ilman miestä. Tee asioita itseksesi, niitä mistä pidät, vaikka tuntuu vaikealta aloittaa ja lähteä.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:03"]
Olemalla tyytyväinen itseesi.
[/quote]
Se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei ole mitään tapahtumia, jotka todistaisivat sitä, että olen jotakin. Joissa onnistua. Masentuneena sitä välttää kaikkea toimintaa, ettei vain joudu pettymään. Jos olisikin kaikenlaista juttua meneillään, joissa jotenkin voisi onnistua, mutta kun ei vain ole. ap
[/quote]
Et sä tarvitse siihen mitään onnistumisia. Olet arvokas ja ihana jo siksi, että olet pelkästään olemassa.
Masentuneena ajatukset itsestä ovat vääristyneitä, tiedän tämän itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen riippuvainen. Se tuhosi suhteeni ja erosimme. Vieläkin roikun miehessä vaikka hän pyytää että jättäisin rauhaan. Aina kun hän suostuu näkemään mun, roikun hänessä ja itken hysteerisesti. En päästä höntä lähtemään ja itken että jos ei ikinä enää nähdä. Vaadin häntä lupaamaan että nähdään vielä ja että
Hän antais mahdollisuuden. Hän on sanonu, että ei anna, enneku musta tulee itsenäinen ja en pakolla yritä häntä saada olemaan kanssani.
Mikä avuksi? Terapiassa käyn jo. Ei auta. Lääkäriin olen menossa hakemaan rauhoittavia, jotta paniikkikohtauksia ei tulisi. Ehkä myös vöhän mielialaa tasottavia, kun olen niin maassa erosta.
Teillä kummallakin on kuitenkin omat elämät, työ, harrastukset, omat kaverit jne? Jos ei ole, siitä kannattaa aloittaa. Eriytä itsesi symbioosista jonka olet luonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:13"]
Hanki elämä. OMA elämä, ilman miestä. Tee asioita itseksesi, niitä mistä pidät, vaikka tuntuu vaikealta aloittaa ja lähteä.
[/quote]
Mulla oli jo mukaoma elämä ennen kuin menimme yhteen. Ei lähtenyt lentoon tai tuntunut omalta elämältä. Olin 35v ja samalla lailla onneton ja passiivinen kuin nytkin ja aika-ajoin vähän pirteämpi. Eli itsekseenkään elämä ei ole koskaan tuntunut omalta. Omaa aikaa mulla oli silloinkin vaikka kuinka. Paska kun olen mikään ei oikeastaan merkitse mitään. Paitsi rakkaus, mutta en kykene siihenkään oikein nyt. Mies kuulemma rakastaa minua, mutta en tunne mitään. Tai silleen ihan ihan pientä, jos mies on paikalla. ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:03"]
Olemalla tyytyväinen itseesi.
[/quote]
Se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei ole mitään tapahtumia, jotka todistaisivat sitä, että olen jotakin. Joissa onnistua. Masentuneena sitä välttää kaikkea toimintaa, ettei vain joudu pettymään. Jos olisikin kaikenlaista juttua meneillään, joissa jotenkin voisi onnistua, mutta kun ei vain ole. ap
[/quote]
Et sä tarvitse siihen mitään onnistumisia. Olet arvokas ja ihana jo siksi, että olet pelkästään olemassa.
Masentuneena ajatukset itsestä ovat vääristyneitä, tiedän tämän itsekin.
[/quote]
En kyllä tiedä, että pahat ajatukset olisivat vääristyneitä? Nehän ovat itsekritiikkiä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:17"]
Teillä kummallakin on kuitenkin omat elämät, työ, harrastukset, omat kaverit jne? Jos ei ole, siitä kannattaa aloittaa. Eriytä itsesi symbioosista jonka olet luonut.
[/quote]
Ei ole kuin työ minulla. Mies ei ole töissä. Hänellä on jotain harrastuksia, mulla ei ole mitään. En tapaa enää kavereita, kun muutimme 135 km päähän kotipaikkakunnaltani. Ei mulla oikein hyviä, kiinnostavia ja sellaisia kavereita joihin luottaisin yhtään, olekaan. Mun elämä oli melkein yhtä tylsää kuten sanoinkin sinkkuna ja yksin. 35 vuotta koitin jotenkin nauttia ja elää. ap
puhu ääneen ne sun tunteet jollekin, hyvälle ystävälle tai sille miehellesi. Tosin se vaatii siltä mieheltä kypsyyttä vastaanottaa ne sun tunteet ja kaikista ei välttämättä ole siihen. Ystävä on neutraalimpi, joku semmoinen järkevä ja tasapainoinen ystävä siis. Kun sanot ne ääneen niin huomaat miten ne asettuu paremmin perspektiiviin, älä jää hautomaan niitä mielessäsi. Mieti mitkä lapsuuden- tai elämänkokemukset on kenties tuohon tilanteeseen johtaneet..oletko kenties ollut laiminlyöty lapsi, ei välttämättä aineellisesti vaan tunnetasolla..joutunut tukahduttamaan omat tarpeesi? ole itsellesi armollinen. älä kuvittele merkityksiä toisen puolesta, tulkitse turhaan toisen tekoja tai sanoja joksikin muuksi kuin mitä ne tässä ja nyt ovat..kun se tunne tulee, tiedosta että se tunne tulee SINUSTA se on SINUN tulkintasi eikä se ole totta, se EI OLE mitä se toinen ihminen ajattelee..en osaa oikein selittää tätä..mutta itse läheisriippuvuuteni kanssa painiskelevana ja pikkuhiljaa elämänkokemuksen ja itsetuntemuksen lisääntyessä niskanpäälle olen päässyt kun olen tajunnut että mitä tarkoittaa kun on itse vastuussa omista tunteistaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä kyllä hyvää ystävää ei ole. Olen joutunut tukahduttamaan melkein kaikki tarpeeni. Ne ovat arkussa vieläkin. Eivät tule ulos. Ei mulla ole niitä. ap
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:20"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:03"]
Olemalla tyytyväinen itseesi.
[/quote]
Se tuntuu ihan mahdottomalta. Ei ole mitään tapahtumia, jotka todistaisivat sitä, että olen jotakin. Joissa onnistua. Masentuneena sitä välttää kaikkea toimintaa, ettei vain joudu pettymään. Jos olisikin kaikenlaista juttua meneillään, joissa jotenkin voisi onnistua, mutta kun ei vain ole. ap
[/quote]
Et sä tarvitse siihen mitään onnistumisia. Olet arvokas ja ihana jo siksi, että olet pelkästään olemassa.
Masentuneena ajatukset itsestä ovat vääristyneitä, tiedän tämän itsekin.
[/quote]
En kyllä tiedä, että pahat ajatukset olisivat vääristyneitä? Nehän ovat itsekritiikkiä. ap
[/quote]
Koko sun näkemys itsestäsi ja muista on subjektiivista ja perustuu paljolti aiempiin kokemuksiin ja niiden tulkintaan (skeemat). Voit ajatella ja jopa perustella omaa huonouttasi oman elämäsi faktoilla, mutta ei-masentunut kuvailisi itseään saman taustan perusteella joko positiivisesti tai sitten rakentavalla tavalla (ts. jos olet epäonnistunut jossain on mahdollisuus muutokseen) ja samaten siten, että oma arvo ja rakastettavuus ihmisenä ei ylipäänsä ole kiinni ulkoisista seikoista.
Kun alkaa lukemaan tarpeeksi paljon psykologiaa ja esim. sosiaalitieteitä tajuaa, että oikeasti se todellisuus on vain sitä miten sitä itse aikoo muokata. Masentuneena se on vaan vaikeampaa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 14:48"]
Mikä se sun ongelma on? Löytyisikö siihen liittyvää vertaistukiryhmää? Sen apu voisi auttaa.
[/quote]
Ehkä se on se, ettei mulla "ole" niitä omia tarpeita. Ja sit kuitenkin "on". Mä en aina tunnista enkä VARSINKAAN hyväksy niitä ja koitan häätää niitä. Kaikki pois. En jaksa kuvitella, että sille olisi vertaistukiryhmää. Tietenkään. Katkera saan olla mutta ei tule ryhmää minua varten. Jos se ongelma nyt edes on toi, mutta nron 13 kirjoitus sytytti jotain lamppua päässäni, että tuo se voisi olla. ap
Koko tarpeiden puute on jotenkin hirveän vaikea aihealue hakea apua. Tai että ei se ole tarpeiden puutetta, mutta sellaista että niille ei anna itse lupaa. Kuka muukaan sitten antaisi? Ja välittäis. Jos on koko ikänsä saanut sormilleen tarpeistaan ja kiitosta kun niitä ei "ole" tai osoita niin haluaisinko mennä johonkin sitten vänkäämään sormille hakkaamista vastaan ja ketä se sitten kiinnostaisi? Miten haen oikeutusta tarpeille, joiden puutteesta on kiitetty? Kuka nyt kehuisi, että ai kun ihanaa, kun sulla on noita tarpeita tai syöksyisi täyttämään niitä? Itseäni en arvosta niin että minä mitään tekisin, en vain arvosta, en. ap
Reagoin varmaan nyt, kun miehellä oli tarve mennä sinne rautakauppaan, jonka hyväksyin kyllä, mutta kun se on niin ahdistavaa, kun se on erillinen minun tarpeistani - joita en siis edes tunnista.
Ja väsyn kauheasti jos miehellä on tarpeita, jotka liittyvät minuun, mutta onneksi hänellä ei paljon ole tai kykenee täyttämään itse ne mitä on. Olisi tosi ahdistavaa välittää hänen tarpeistaan kun en omianikaan osaa hoidella. Olen kyllä tosi turhautunut nyt taas vaihteeksi :(((( Ihan vaan vaihteeksi, siis. ap
Minusta muut ihmiset ovat pahoja, jotka eivät näe mun tarpeita. Eli kaikki ihmiset. Sitten se on niin epähedelmällinen asetelma saada muilta mitään tukea ja apua. Pahoja kaikki ihmiset!! Varmaan se tulee siitä, että vanhempi on laiminlyönyt niiden tarpeiden huomaamisen ja täyttämisen, koska sen olis pitänyt siihen kyetä. Niin vaikeaa tajuta, että kukaan muu ei sit enää koskaan lapsuuden jälkeen ole samassa asemassa. Jään ihan yksin, koska kenestäkään ei ole minulle "mitään hyötyä". ap