Miten äitisi vaikuttaa omaan äitiyteesi?

Äitini vaikuttaa tulevaan äitiyteeni erittäin postiivisesti. Suhteemme on ollut aina erityisen lämmin ja läheinen. Omalta kohdaltani voisin sanoa, että oma äiti antaa tulevasta äitiydestä rokaisevan kuvan, toimiii hyvänä roolimallina. Esimerkiksi verrattuna täällä palstalla kirjoitettuihin viesteistä voisi toisinaan päätellä että äitiys on yhtä tuskaa ja vaikeroimista.



Minusta on loistavaa että te toimituksesta nostatte tänne aiheita esille. Hyviä kysymyksiä, kaikkien aiheiden ei tarvitse olla liian provosoivia, niitä riittää muutenkin täällä palstalla.



Tuleva äiti 30 v.

Minusta taas tuntuu, että tällä palstalla on ne äidit, jotka rakastavat askartelua, leikkimistä ja vesisateessa puuhailua. Ovat jo luonnostaan niin hyviä kasvattajia, että lapset ovat kuin enkeleitä. Ja kukas ei enkeleiden kanssa aikaa viettiäisi.

Esimerkiksi verrattuna täällä palstalla kirjoitettuihin viesteistä voisi toisinaan päätellä että äitiys on yhtä tuskaa ja vaikeroimista. .

... ihan erilainen mielikuva tullut tai asioista joista täällä kirjoitetaan ja vaikeroidaan. :D

Olen samantyyppinen kuin äitinä kotiaskareissa eli tykkään kun koti on siisti ja otan toisinaan liikaakin stressiä kaikesta. Tietoisesti olen yrittänyt laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja lapseni on siinä auttanut... Sen olen huomannut äitiydessäni, että oman äitini kommentit raivostuttavat ja kun muistan ettei häm jaksanut leikkiä meidän lasten kanssa juuri ollenkaan. Kun olin isompi en saanut häntä ulos vaan leikin itsekseni pihalla. Opettelin tietoisesti etten olisi häiriöksi enkä enää tahtonut häntä leikkimään. Olin muutenkin aika omitoiminen pienestä pitäen ja sain siitä kiitosta/huomiota. Itse pyrin mahdollisimman paljon olemaan ja leikkimään poikani kanssa. Pitkää pinnaa pyrin myös tietoisesti kasvattamaan vaikka toisinaan kyllä suutun ja huudan. Äitini raivosi usein pikkuasioistakin.

koska emme olleet hyvissä väleissä. AJattelin enste että ratkaisen asian synnyttämällä vain poikia. Kun esikoinen oli tyttö, piti asiat miettiä uudestaan. Siitä on jo 17 v aikaa, ja on ollut mukava huomata, että täysin kaikkia äitinsä virheitä ei tarvitse tehdä itse. Osa voi olla omia, ja tyttölasten kanssa tulla hyvin toimeen.



Olen myös hyväksynyt jo sen tosiasian, että oman äitini kanssa en saa milloinkaan joitakin asioita selvitetyksi.





t. 3 tytön äiti

itselläni on sikäli erilainen tilanne että olen menettänyt äitini 10-vuotiaana



ja sen vaikutukset ovat tietenkin erilaiset: minulle on omasta äidistäni jäänyt hyvin lempeä, kärsivällinen, hellä ja ruususnpunainen kuva ja arvatkaapa yllänkö siihen ikinä itse? No en todellakaan. Järjellä ajateltuna TIEDÄN äitini olleen minulle joskus vihainen jne. mutten vaan sitä muista. Eli äitiydessä on rima korkeella ja pettymys herkässä kun en kertakaikkiaan ole aina kärsivällinen jne.

Luojan kiitos ei vaikuta mitenkään... Sillä äitini ei koskaan ollut minulle äiti, jäin 2 vuotiaana isäni hoiviin.

Tiedän paljon asioita, jotka teen eri tavalla: huolehdin hampaiden pesusta, kuuntelen paremmin (tai niin toivon...), en ikinä laita uutta miesystävää lasten edelle (tosin olen onnellisesti naimisissa), yritän pitää hermot kurissa enkä huuda jatkuvasti, en lähde yöllä kapakkaan kaljalle, kun vauva ihan varmasti nukkuu sen ajan kotona. Varmasti ollaan monessa asiassa myös samanlaisia, mutta ei nyt just tule mieleen.

haastateltavillekaan mitään makseta. Ja kukaan ei pyytänyt sua kirjoittamaan juttua.



Näkökulmia voi hakea katsos monella tavalla :)

eikä minulla luonnollisesti ole minkäänlaista mielikuvaa miten äitini on ollut ja toiminut omien vauvojensa kanssa. Omat varhaisimmat muistikuvani äitiini liittyen ovat n. 3-4-vuotiaasta mutta tuolloin olin yhtä lailla isänikin kanssa. Vanhempieni kasvatusperiaatteetkin olivat varsin yhteneviä. Puhuisin siis ennemmin yleisesti vanhempien mallista, en omalla kohdallani pysty kovin helposti erottamaan äidin mallia isän mallista.