Lahjana kauneus -kuinka arvokkaana sitä pidätte?

Sisäinen kauneus heijastuu ulos päin vaikkei olisikaan ulkoisesti normien mukaisesti kaunis.

Sisäinen paskamaisuus myös heijastuu ulospäin ja ulkoisesti kauniistakin ihmisestä voi tulla todella 'ruma'.

Kauneus on katsojan silmissä, kuten sanotaan =)



Itseäni on kauniiksi haukuttu aina, lapsesta asti, ja koen sen ahdistavana. Olen joo, ihan kivannäköinen, nätti ja jonkun mielestä kauniskin, mutta kun ei se ulkonäkö onnellisuutta tuo!

Ihmiset usein luulee, että elämä on helppoa kun on kaunis...siksihän monet kauneusleikkauksissakin juoksee (ne vaan saa näyttämään luonnottomalta ja SE vasta rumaa onkin).

Joskus olisi mieluummin 'hiirulainen' ettei kukaan huomaisi missään...Enkä edes meikkaa tai pukeudu mitenkään huomiotaherättävästi vaan mahdollisimman 'normaalisti'.

Eli en kovin tärkeänä.

ja kaunis, niin kyllä mä siitä olen ylpeä. Toki on asioita joita arvostan enemmän, mutta en voi olla tuntematta ylpeyttä siitä että mulla on kaunis tytär.

Jos jakaa ihmiset karkeasti kauniisiin, tavallisen näköisiin ja rumiin, niin minä olisin tuota kategoriaa tavallinen.



Olen nyt 30, ja pikkuhiljaa olen kallistunut sille kannalle, että tämä tavallisen näköisyys on naiselle hyvä asia. Jos olisin huippukaunis ja minut olisi ilmoitettu vaikka missikisoihin 19-vuotiaana, mikä katastrofi siitä olisi tullut. Olin nimittäin aika lapsellinen ja tyhmä tuon ikäisenä, joten kohujulkkiksen ainekset olisivat olleet kasassa! Kuinka paljon minua olisi käytetty hyväksi niin taloudellisesti kuin seksuaalisesti, vain siksi että kaunis ulkonäkö olisi houkutellut puoleensa.



Nyt teen töitä miesvaltaisella alalla, ja onpa älyttömän helppoa kun miehet eivät "sekoa" ulkonäöstäni. Nytkin jo ärsyttää vaikka keski-ikäiset läskit sovinistiset tissien tuijottelijat. Onneksi olen kuitenkin lyhythiuksinen pallinaama, joten mitään kovin kauheaa ahdistelua en ole joutunut kokemaan. Auta armias, jos olisin kurvikas hoikka blondi!



Ihmissuhteetkin ovat olleet sopiva sekoitus hyvää ja huonoa - kun on saanut miehiltä myös torjumisia, on oppinut elämästä paljon. Kokemus on nyt hyväksi!



Kuitenkin olen riittävän hyvä "pohja", jotta laittautumalla saan itsestäni ihan viehättävän näköisen, vaikken sinne missikategoriaan menekään. Kivan näköisen kuitenkin. :)

mutta ei sitä osaa mitenkään arvostaa. Oma naama vain on sen näköinen kuin on, on aina ollut. Ehkä sitten jos kauneuden menettäisi (vaikkapa onnettomuudessa?), asiaa osaisi arvostaa eri tavalla. En myöskään osaa tai halua käyttää tarkoituksella kauneutta hyväkseni jonkin asian keplottelussa. Toisaalta, en voi sanoa etteikö asia vaikuttaisi koulutuksen ja kokemuksen lisäksi esim. työpaikkahaastattelussa (kolmeen työpaikkaan olen elämäni aikana hakenut ja jokaiseen minut on otettu).

Sen sijaan vaikka naama onkin kaunis, niin muutama raskaudesta jäänyt kilo sai minut häpeämään itseäni/olemustani.

En ole ikinä tuntenut itseäni edes nätiksi..kaverit olivat aina mielestäni upean näköisiä..nyt, kun olen 30v ja katson vanhoja kuvia, niin näen niistä olleeni hyvinkin nätti, mutta mitään hyötyä siitä ole ollut..ehkä miesten huomiota on tullut, mutta sitä huomiota saa rumempikin...

Nyt mulle on ihan sama miltä näytän..tietysti olis kiva olla aina pirteän ja raikkaan näköinen, mutta miltään huippumallilta en näytä enkä koe sitä tarpeelliseksikaan...

Suvun naiset ovat ulkonäkökeskeisiä..hui kamala yksi kilo liikaa (niin missä;?)

Toki olen tyytyväinen, että tyttäreni ovat perineet juuri niitä kivoja piirteitä. Ovat todella kauniita. Mutta huomiota saavat aina vaan kauneudestaan, vaikka toinen on taitava viulisti ja toinen tanssinut useamman vuoden ja on siinä aika notkea ja hyvä..

Nää on niin ristiriitaisia juttuja. Olen ylpeä, että ovat kauniita, mutta soisin heille huomiota muustakin. En tahdo missään nimessä heidän olevan aikuisena yhtä pinnallisia kuin suvun muut naiset...

Syy miksi en koe tarvetta olla mikään missi on osittain siinä, että sain joskus todella pahan allergisen reaktion..minua ei tunnistanut oikeasti, kun naama meni muodottomaksi nenää myöten..silloin olin pelottavan näköinen ja päätin olla tyytyväinen, jos omaksi itsekseni vielä pääsen;) Ja pääsin onneksi...nyt ei haittaa tulevaisuudessa tulevat rypyt ja mahdolliset ylim. kilot...

Se on vähän kuin bonusta muiden asioiden päälle. On ikään kuin yksi asia vähemmän murehdittava, kun tietää ulkonäön olevan kohdillaan.



Totta kai sisäinen kauneus, viisaus ja erilaiset taidot ovat ulkonäköä tärkeämpiä.

että kai se on pakko uskoa. Itse en ole mielestäni kauhean kaunis, mä näen itsessäni kauheesti vikoja. Nyt varsinkin kun vanhenen, niin sekin kaunis mistä pidän itsessäni, kuihtuu. No, kai se on kivempi olla kaunis kuin ruma tai tavallinen. Mitään ihmeempää hyötyä tästä ei mun mielestä ole koskaan ollut, tai ehkä mä olen saanut joitain apuja helpommalla, lähinnä miehiltä.

tärkeänä. Itse en ole kaunis ja se näkyy itsetunnossa. Tässä puhutaan ulkoisesta kauneudesta, joka ei ole pois sisäisestä kauneudesta. Osalla on onni omistaa molemmat, suurimmalla osalla ei kumpaakaan tai vain jompikumpi. Olisi ihanaa omata kauniit piirteet, jotka miellyttäisivät ihmisten silmiä ja joita muut katosivat mielellään. Varmasti kauneus auttaisi elämässä monin tavoin.

Olen omasta mielestäni lähinnä oudon näköinen, en siis edes mikään tavis enkä nyt ehkä ihan rumakaan. Tiedän, että muut ihmiset suhtautuu ulkonäkööni ristiriitaisesti; olen saanut mm. kuulla olevani ruma, oudon tai persoonallisen näköinen, kaunis, nätti ja tavis. Kyllähän tämmöinen vaikuttaa sitten omaan itsetuntoon ja minäkuvaan.



En tiedä voinko määritellä itseäni älykkääksi, mutta ainakin olen fiksu ja pärjännyt elämässä sillä. Jos pitäisi valita, että olisiko mieluummin kaunis ja tyhmä vai älykäs ja tämmöinen outo, niin kaipa sen jälkimmäisen ottaisin, vaikka välillä todella kirpaisee, kun peilistä ei katso kaunis nainen takaisin. Tai lähinnä se häiritsee suhteessa mun mieheen, joka tykkää kauniista naisista ja on ennen mua valinnut seurustelukumppaninsa lähinnä ulkonäön perusteella. Oman rakkaan silmissä olisi ihanaa olla kaunis.



Yritän kuitenkin keskittyä sisäiseen kauneuteen ja iloita siitä, että olen kuitenkin vielä nuori ja näytän nuorelta. Sekään kun ei kestä ikuisesti.

Ne kasvot/kroppa tuhoutuvat yhdessä kolarissa tms. onnettomuudessa helposti, luonne ja persoona määräävät miten ihminen selviää sen jälkeen.

mutta niin on moni muukin ominaisuus, jos sille linjalle mennään. Voihan auto-onnettomuuden seurauksena tulla aivovaurio tms, jonka jälkeen kaikki matemaattiset ym kyvyt katoaa ja mieli vajoaa lapsen tasolle.