Lue keskustelun säännöt.
Että tekisi mieli sanoa välillä ilkeästi kaverillle, joka kitisee miehenpuutetta.
01.06.2009 |
Sanoisin, että oma valinta, Tarja. (Nimi muutettu) Juoksit koko hehkeän nuoruutesi niiden pizzakokkien perässä ja nyt rupsahtaneena nelikymppisenä haluaisit turvallisen suhteen sivistyneen ja hyvätuloisen suomalaisen miehen kanssa. Sori, isojako meni jo.
En tietenkään sano, koska arvostan häntä, ja haluan hänelle kaikkea hyvää, ja aidosti toivon, että hän sen miehen löytäisi. Mutta tämä on se totuus, vaikka voissa paistaisi.
Ja nyt ennen kuin kaikki elämänkumppaninsa muista kulttuureista löytäneet pimahtavat, niin onneksi olkoon! Teillä oli tuuria.
Kommentit (45)
21/45
|
01.06.2009 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikissa tilanteissa parhaat viedään aina päältä, ja pienimmät kakkupalat, vialliset ja likaiset vaatteet ja huonoimmat katsomopaikat viedään viimeiseksi. Miksi parinvalinta olisi eri juttu? Vertaapa esim. koulu- ja opiskeluaikoihin, ainakin meillä ne kauneimmat ja/tai kivoimmat menivät ensin, viimeisinä ne rumimmat ja/tai muuten ikävimmät :)
rumat, epätoivoiset ja epäitsenäiset ne aikaisin sitoutuu. Ne tasokkaammat ihmiset sitoutuvat vasta myöhemmin joten niitä on varmasti vielä jäljellä. Eikös se niin ole, että naimisissa olevat miehet pettävät eniten;)
sellainen kiva ja kaunis vai? Kyllä se nyt on ihan selvä, että mitä tasokkaampi ihminen kyseessä, sen kauemmin se valitsee itselleen puolisoa koska valinnanvaraa on enemmän. Ehkä se äijäs valitsi sut vaan koska sillä ei ollut tarpeeksi valinnanvaraa;)
ennen kuin vastasin kyllä :) Olin silloin 25. Ottajia ois ollut sen jälkeenkin, myös miehelle mutta ei ole ollut tarvis. Ihan omassa kaveripiirissäkin kaikkein kivoimmat ja kauneimmat on olleet varattuja jo reilusti alle 30-vuotiaina.
Mutat voithan sinä tietysti yrittää lohduttautua tuolla "olen niin mahtava että sitoudun parisuhteeseen ekan kerran vasta 50-vuotiaana"-tyylilläsi ;)
sellainen kiva ja kaunis vai? Kyllä se nyt on ihan selvä, että mitä tasokkaampi ihminen kyseessä, sen kauemmin se valitsee itselleen puolisoa koska valinnanvaraa on enemmän. Ehkä se äijäs valitsi sut vaan koska sillä ei ollut tarpeeksi valinnanvaraa;)
ennen kuin vastasin kyllä :) Olin silloin 25. Ottajia ois ollut sen jälkeenkin, myös miehelle mutta ei ole ollut tarvis. Ihan omassa kaveripiirissäkin kaikkein kivoimmat ja kauneimmat on olleet varattuja jo reilusti alle 30-vuotiaina. Mutat voithan sinä tietysti yrittää lohduttautua tuolla "olen niin mahtava että sitoudun parisuhteeseen ekan kerran vasta 50-vuotiaana"-tyylilläsi ;)
sellainen kiva ja kaunis vai? Kyllä se nyt on ihan selvä, että mitä tasokkaampi ihminen kyseessä, sen kauemmin se valitsee itselleen puolisoa koska valinnanvaraa on enemmän. Ehkä se äijäs valitsi sut vaan koska sillä ei ollut tarpeeksi valinnanvaraa;)
Kyllähän niitä ottajia aina on kenelle naiselle tahansa. Mutta se on se laatu, ei se määrä;)
Kyllähän niitä ottajia aina on kenelle naiselle tahansa. Mutta se on se laatu, ei se määrä;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joissa keski-iän lähestyessä aletaan miettimäään, että tätäkö tamä nyt sitten oli ja pähkitään, mitä kaikkea jäi kokematta kun liian nuorena sitouduin... En toki halua yleistää.
Itse uskon vakaasti vajaa kolmekymppisenä solmittuun liittoon; molemmilla yleensä kokemusta parikymppisenä alkaneesta aiemmasta seurustelusta/avoliitosta, menot on menty ja reissut reissattu.
Ja siinä iässä myös tietää, mitä oikeasti haluaa SEKÄ itseltä ETTÄ toiselta, ja on oikeasti valmis sitoutumaan loppuiäkseen ilman että tarvitsee sitten jossitella...
Eivätkä parhaat vapaudu toiselle kierrokselle kuin poikkeustapauksissa, jos vaimo sattuu olemaan niin tyhmä, ettei tajua hyvän päälle, ja itse lähtee. Suurin osa avioliitoista päättyy toisen osapuolen kuolemaan, eli todellakaan puolet avioliitoista, lähellekään, ei pääty eroon.
Ulkonäkö? Luonne? ..Vai mikä...?
Minä en oikein usko nuorina somittuihin suhteisiin, ja syy on tämä:
Jos ajattelen itseäni ja sitä kasvuprosessia minkä olen kokenut
vuosien ~20v tähän ~30-vuotiaaksi, niin olen täysin eri ihminenen...!
Toki perusluonne on sama, mutta esim. elämänarvot ovat muutuneet, tietty liiallinen särmikkyys luonteesta kadonnut,sekä käsitys itsestä vahvistunut.
Vaikka edelleen olen pääosin samaa mieltä asioista jne. niin esim. miesihanteeni on muuttunut PALJON tämän ~10-vuoden aikana...!
Jos edelleen olisin yhdessä ihmisen kanssa jonka kanssa olin parikymppisenä (hän on ihana ihminen ja pahaa sanottavaa minulla ei hänestä ole!) en olisi onnellinen. Sillä nykyään haluan erilaisen miehen, ja olen saanutkin.
Parikymppisenä on vielä lapsi, kolmekymppisenä on elämänkokemusta ja osaa suhtautua asioihin eri tavalla. Mielenkiinnolla odotan mietn viisas olen eläkeiässä...!;)
Mutta ihan vakavasti, miten nuori jolla ei ole elämänkokemusta ja joka on hukassa (vaikka ei sitä itse tiedä) voisi somia elämänmittaisen suhteen jos ei edes tiedä mitä on hakemassa?
Ja omassa lähipiirissä lähes kaikki parikymppisinä perheen perustaneet ovat nyt kolmenkympinkriiseissään eronneet:( Oltiin muka niin aikuisia ja tehtin lapsia ja ostettiin oma huoneisto jne. mutta niin vaan se sitten ei ollutkaan ihan sellaista kun kuviteltiin, ja kaikki romahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aikuisemmiksi yhdessä, jakaen sen kokemuksen.
Parikymppisenä on vielä lapsi, kolmekymppisenä on elämänkokemusta ja osaa suhtautua asioihin eri tavalla. Mielenkiinnolla odotan mietn viisas olen eläkeiässä...!;) Mutta ihan vakavasti, miten nuori jolla ei ole elämänkokemusta ja joka on hukassa (vaikka ei sitä itse tiedä) voisi somia elämänmittaisen suhteen jos ei edes tiedä mitä on hakemassa? Ja omassa lähipiirissä lähes kaikki parikymppisinä perheen perustaneet ovat nyt kolmenkympinkriiseissään eronneet:( Oltiin muka niin aikuisia ja tehtin lapsia ja ostettiin oma huoneisto jne. mutta niin vaan se sitten ei ollutkaan ihan sellaista kun kuviteltiin, ja kaikki romahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkonäkö? Luonne? ..Vai mikä...? Minä en oikein usko nuorina somittuihin suhteisiin, ja syy on tämä: Jos ajattelen itseäni ja sitä kasvuprosessia minkä olen kokenut vuosien ~20v tähän ~30-vuotiaaksi, niin olen täysin eri ihminenen...! Toki perusluonne on sama, mutta esim. elämänarvot ovat muutuneet, tietty liiallinen särmikkyys luonteesta kadonnut,sekä käsitys itsestä vahvistunut. Vaikka edelleen olen pääosin samaa mieltä asioista jne. niin esim. miesihanteeni on muuttunut PALJON tämän ~10-vuoden aikana...! Jos edelleen olisin yhdessä ihmisen kanssa jonka kanssa olin parikymppisenä (hän on ihana ihminen ja pahaa sanottavaa minulla ei hänestä ole!) en olisi onnellinen. Sillä nykyään haluan erilaisen miehen, ja olen saanutkin. Parikymppisenä on vielä lapsi, kolmekymppisenä on elämänkokemusta ja osaa suhtautua asioihin eri tavalla. Mielenkiinnolla odotan mietn viisas olen eläkeiässä...!;) Mutta ihan vakavasti, miten nuori jolla ei ole elämänkokemusta ja joka on hukassa (vaikka ei sitä itse tiedä) voisi somia elämänmittaisen suhteen jos ei edes tiedä mitä on hakemassa? Ja omassa lähipiirissä lähes kaikki parikymppisinä perheen perustaneet ovat nyt kolmenkympinkriiseissään eronneet:( Oltiin muka niin aikuisia ja tehtin lapsia ja ostettiin oma huoneisto jne. mutta niin vaan se sitten ei ollutkaan ihan sellaista kun kuviteltiin, ja kaikki romahti.
Mistä tiedät millaisen miehen haluat kun täytät 50 tai jäät eläkkeelle?
Turha yleistää, minusta se parikymppisenä tavattu mies on ainakin ihan sopiva vielä. Olin minäkin hukassa mutta ei se nyt sentään NIIN vaikeaa ollut tietää, että kiva, kiltti, rehellinen, vastuuntuntoinen, hyvään ammattiin valmistuva seksikäs mies jonka kanssa on mukavaa on hyvä valinta.
Parikymppisenä on vielä lapsi, kolmekymppisenä on elämänkokemusta ja osaa suhtautua asioihin eri tavalla. Mielenkiinnolla odotan mietn viisas olen eläkeiässä...!;) Mutta ihan vakavasti, miten nuori jolla ei ole elämänkokemusta ja joka on hukassa (vaikka ei sitä itse tiedä) voisi somia elämänmittaisen suhteen jos ei edes tiedä mitä on hakemassa? Ja omassa lähipiirissä lähes kaikki parikymppisinä perheen perustaneet ovat nyt kolmenkympinkriiseissään eronneet:( Oltiin muka niin aikuisia ja tehtin lapsia ja ostettiin oma huoneisto jne. mutta niin vaan se sitten ei ollutkaan ihan sellaista kun kuviteltiin, ja kaikki romahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen sijaan päälle kolmekymppisinä lapset tehneet ovat, lähes kaikki. Olisi kyllä kiva nähdä asiasta tilastotietoa eikä vain mutua.
Tavattiin 20-vuotiaina, ja nyt ollaan 45. Misään vaiheessa ero ei ole käynyt mielessäkään. Itsensä etsimiset oli parikymppisinä jo tehty, kypsytty toki on mutta ihmisinä ollaan ihan samanlaisia (elämänarvot jne), ei sitä ole lapsetkaan muuttaneet. Sanoisin että hienosäätöä, ei mitään isoja muutoksia. Eikä miesihannekaan ole muuttunut, minuun on aina vedonneet kivat mutta fiksut ja asiansa fiksusti hoitavat tyypit.
Ei meidän (minun ja miehen ) suvuissa paljon eronneita muutenkaan ole, noin 4 yhteensä (aika isot suvut) eikä edes olla uskovaisia ;) Näistä eroista vain yksi on sellainen jossa menty nuorena naimisiin, eli minun kokemukseni puhuvat ihan päinvastaista siitä minkä ikäisenä solmitut avioliitot kestävät. Enemmän se on ihmisen kypsyydestä kiinni, jotkut on kypsiä isoihin ratkaisuihin jo 20-vuotiaina, toiset ei vielä kuusikymppisinäkään.
Minä en oikein usko nuorina somittuihin suhteisiin, ja syy on tämä:Jos ajattelen itseäni ja sitä kasvuprosessia minkä olen kokenut
vuosien ~20v tähän ~30-vuotiaaksi, niin olen täysin eri ihminenen...!Toki perusluonne on sama, mutta esim. elämänarvot ovat muutuneet, tietty liiallinen särmikkyys luonteesta kadonnut,sekä käsitys itsestä vahvistunut.
Vaikka edelleen olen pääosin samaa mieltä asioista jne. niin esim. miesihanteeni on muuttunut PALJON tämän ~10-vuoden aikana...!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kyse on siitä, että aika raakile se parikymppinen on, ja vuosien karttuessa viisautta tulee lisää. Aika harva on yhdessä sen nuoruuden rakkautensa kanssa. Esim. missit yleensä eroavat poikakavereistaan, ja aina syytetään kiireistä missivuotta jne, mutta ei kai mikään ihme ole että missien ikäisten suhteet kariutuvat? Ihan vaikka ei missi olisikaan!;)
Ja kyllä, joillakin on ilo kasvaa yhdessä aikuisiksi ja jakaa samat arvot jne. mutta kun ne arvotkin voivat muuttua. Jokaisella varmaan on tutuissa ihmisiä joiden poliittinen kanta on nuoruuden äärivasemmistosta muuttunut työn ja ison palkan kautta todella oikealle, kasvisyöjä tytön jonka vegaanius loppui viiden vuoden jälkeen, ja sen villin kaupunkilais bändärin joka sai lapsen ja nykyään hoitaa neljää lastaan maatilalla jne. jne. Esimerkkejä on kymmeniä...!
Joten minun kokemukseni mukaan on aika todennäköistä että suhde ei välttämättä toimi kun jää hyvä työpaikka saamatta siksi kun kumppani on SKP:n edustaja, kun alkaa pihvi haisemaan vegaanikumppanin nokkaan, tai kun toinen haluaa vaan soitella treenikämpällä kaikki illat ja juoda kaljaa ja lapsi ei kiinnosta jne. jne.
Ja nuo ylläolevat nyt hieman tyhmiä esimerkkejä, mtta ymmärtänette mitä haen takaa?
Jos vaikka yhdessä ollaan tehty paskahommia ja pihistelty että päästään Intiaan reppumatkailemaan joka talvi jne. ja toinen haluaa lapsen, niin se muuttaa ihmistä. On pakko olla katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, lapsen neuvolat, koulut ymv. on hoidettava jne. jos siinä vaiheessa se toinen haluaa edelleen elää reppuelämää, niin harvoin se suhde kestää...
nyt 40-vuotiaiden lapsilla on ihan eri arvot elämässään mitä vanhemmillaan. Ennen mentiin yhteen ja saatiin lapsia ja siinä sitten oltiin hautaan saakka. Tuo arvomaailma on 40-vuotialle iskostunut oikeaksi tavaksi elää. Vaan nämä nyt teini-ikää lähestyvät ovat eläneet ihan eri maailmassa. Nykyään erotaan helpommin, ei edes yritetä olla yhdessä. Olen opettaja ja luokallani oli enemmän yh- ja uusperheiden lapsia mitä ydinperheiden lapsia, keskisuuri kaupunki kyseessä ja kolmasluokka.
pidempään kuin toiset. Minä tunnen aika monta jotka ovat yhdessä nuoruudenrakkautensa kanssa, jos niihin kerran luetaan kaikki joiden kanssa seurusteltu alta 25-vuotiaina, saati sitten alta 30-vuotiaina. Enemmän kuin niitä eronneita.
Kaikki parisuhteet jotka ovat tuttavapiirisäs kestäneet nuoruudesta lähtien ovat sellaisten ihmisten välillä jotka ovat fiksuja ja tietyllä tapaa pohdiskelevia. Sen verran ovat aivoja käyttäneet nuorinakin että mitään suuria mielipide/arvomaailman muutoksia ei vanhenemisen myötä ole tullut. Eronneet on sitten niitä joita pidin jo nuorena melkoisina haihattelijoina ja tuuliviireinä ja jotka jo silloin vaikutti harvinaisen kypsymättömiltä.
Mutta kyse on siitä, että aika raakile se parikymppinen on, ja vuosien karttuessa viisautta tulee lisää. Aika harva on yhdessä sen nuoruuden rakkautensa kanssa. Esim. missit yleensä eroavat poikakavereistaan, ja aina syytetään kiireistä missivuotta jne, mutta ei kai mikään ihme ole että missien ikäisten suhteet kariutuvat? Ihan vaikka ei missi olisikaan!;)
Ja kyllä, joillakin on ilo kasvaa yhdessä aikuisiksi ja jakaa samat arvot jne. mutta kun ne arvotkin voivat muuttua. Jokaisella varmaan on tutuissa ihmisiä joiden poliittinen kanta on nuoruuden äärivasemmistosta muuttunut työn ja ison palkan kautta todella oikealle, kasvisyöjä tytön jonka vegaanius loppui viiden vuoden jälkeen, ja sen villin kaupunkilais bändärin joka sai lapsen ja nykyään hoitaa neljää lastaan maatilalla jne. jne. Esimerkkejä on kymmeniä...!
Joten minun kokemukseni mukaan on aika todennäköistä että suhde ei välttämättä toimi kun jää hyvä työpaikka saamatta siksi kun kumppani on SKP:n edustaja, kun alkaa pihvi haisemaan vegaanikumppanin nokkaan, tai kun toinen haluaa vaan soitella treenikämpällä kaikki illat ja juoda kaljaa ja lapsi ei kiinnosta jne. jne.
Ja nuo ylläolevat nyt hieman tyhmiä esimerkkejä, mtta ymmärtänette mitä haen takaa?
Jos vaikka yhdessä ollaan tehty paskahommia ja pihistelty että päästään Intiaan reppumatkailemaan joka talvi jne. ja toinen haluaa lapsen, niin se muuttaa ihmistä. On pakko olla katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, lapsen neuvolat, koulut ymv. on hoidettava jne. jos siinä vaiheessa se toinen haluaa edelleen elää reppuelämää, niin harvoin se suhde kestää...
Joten minun kokemukseni mukaan on aika todennäköistä että suhde ei välttämättä toimi kun jää hyvä työpaikka saamatta siksi kun kumppani on SKP:n edustaja, kun alkaa pihvi haisemaan vegaanikumppanin nokkaan, tai kun toinen haluaa vaan soitella treenikämpällä kaikki illat ja juoda kaljaa ja lapsi ei kiinnosta jne. jne. Ja nuo ylläolevat nyt hieman tyhmiä esimerkkejä, mtta ymmärtänette mitä haen takaa? Jos vaikka yhdessä ollaan tehty paskahommia ja pihistelty että päästään Intiaan reppumatkailemaan joka talvi jne. ja toinen haluaa lapsen, niin se muuttaa ihmistä. On pakko olla katto pään päällä ja ruokaa pöydässä, lapsen neuvolat, koulut ymv. on hoidettava jne. jos siinä vaiheessa se toinen haluaa edelleen elää reppuelämää, niin harvoin se suhde kestää...
Jos joku on luonteeltaan vastuuta pakeneva viinaan menevä taivaanrannanmaalari niin ei se auta että ikää on 40 +, pikemminkin päinvastoin.
Näille luokan prinsessoille ja komeille pojille siis...
Moni vakiintui nuorena ja sai lapsia, kun kerran vientiä riitti ja oli mistä ottaa. Vaan ei se suhde välttämättä kestä kun alkaa ryppyjä ilmaantua ja raskauksien myötä maha on arpinen ja tissit roikkuvat, selluliittikin on iskenyt jne. Ja se komea kaveri rinnalla on kalju ja omaa ison kaljamahan ja edelleen käyttään niitä joskus vuonna nakkisota niin trendikkäitä nappiverkkareita...
Mitä on suhteessa jäljellä, kun ei enää voi sitä kulmakunnan kuuminta kissaa tai komeinta kollia käsipuolessa esitellä, koska vuodet ovat vierineet ja aika tehnyt tehtävänsä...
Vaan se hiljainen hissukka jolla oli hiirenharmaat hiukset ja pullonpohjat silmillä, on luonut uraa (kun ei kukaan koskaan bileisin pyytänyt ja oli aikaa opiskella) ja ja muuttunut ihan eri ihmiseksi. Rahalla saa ja hevosella pääsee, on trendikäs kampaus ja silmiin tehty leikkaus jne. Ja ehkä se toinen nörtti joka harrasti maratooneja tuli joskus työmatkalla vastaan, ja rakkaus leimahti, kun huomasivat että toinen onkin ihan söpö nykyään ja muutenkin elämänkokemus oli opettanut että moni kakku päältä kaunis mutta silkkoa sisältä...
Näille luokan prinsessoille ja komeille pojille siis... Moni vakiintui nuorena ja sai lapsia, kun kerran vientiä riitti ja oli mistä ottaa. Vaan ei se suhde välttämättä kestä kun alkaa ryppyjä ilmaantua ja raskauksien myötä maha on arpinen ja tissit roikkuvat, selluliittikin on iskenyt jne. Ja se komea kaveri rinnalla on kalju ja omaa ison kaljamahan ja edelleen käyttään niitä joskus vuonna nakkisota niin trendikkäitä nappiverkkareita... Mitä on suhteessa jäljellä, kun ei enää voi sitä kulmakunnan kuuminta kissaa tai komeinta kollia käsipuolessa esitellä, koska vuodet ovat vierineet ja aika tehnyt tehtävänsä... Vaan se hiljainen hissukka jolla oli hiirenharmaat hiukset ja pullonpohjat silmillä, on luonut uraa (kun ei kukaan koskaan bileisin pyytänyt ja oli aikaa opiskella) ja ja muuttunut ihan eri ihmiseksi. Rahalla saa ja hevosella pääsee, on trendikäs kampaus ja silmiin tehty leikkaus jne. Ja ehkä se toinen nörtti joka harrasti maratooneja tuli joskus työmatkalla vastaan, ja rakkaus leimahti, kun huomasivat että toinen onkin ihan söpö nykyään ja muutenkin elämänkokemus oli opettanut että moni kakku päältä kaunis mutta silkkoa sisältä...
jos on löytänyt omansa nuorena niin iliman muuta on pinnallinen paska joka arvostaa vaan ulkonäköä, selevähän se.