DNA:n partiotyttömainos saikin puhtaat paperit!! häh hää
17.12.2008 13:41
Mainonnan eettinen neuvosto on antanut vapauttavan lausunnon DNA:n Partiotytöt-mainokselle
Päätös oli yksimielinen.
Kuluttajavirasto piti aiemmin mainosta hyvän tavan vastaisena.
Eettinen neuvosto perustelee päätöstään sillä, että mainos oli humoristinen, ja siinä oli käytetty tyylikeinoja, jotka eivät ole vakavasti otettavissa.
Epäiltyjä pedofilia-viitteitä neuvosto ei mainoksessa havainnut, koska kaikki siinä esiintyvät henkilöt ovat selvästi aikuisia.
DNA Finland lopetti närkästystä herättäneen laajakaistamainonnan viime syksynä sen jälkeen, kun siitä oli tehty useita valituksia.
Eettisen neuvoston huomautus rapsahti kahdelle mainokselle, jotka sisälsivät henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Toinen oli makeis- ja toinen oli optikkoliikkeen mainos.
-kuinkas nyt tosikkomammat suut pannaan????-
Kommentit (23)
Eikä esimerkiksi nosteta meteliä naurettavista tuomioista raiskaus- tai hyväksikäyttötapauksissa tai vaadita tehokkaampia keinoja lapsipornon leviämisen estämiseen verkossa.
vuoden aikana. Ihan takuulla siihen vaikuttaa myös se, että lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö tuomitaan kaikilla rintamilla, myös mainonnassa.
Minä voisin ilmoittautua näyttelemään tuollaista pervoa
eukkoa... :) Tulisi varmasti tsiljoona valitusta, kuinka
miehiä alistetaan.
punakka ja pönäkkä naisihminen yrittää vokotella viattomia insinöörinuorukaisia?
Se vasta olisi tasa-arvoa. DNA-mainoksessahan vain toistettiin hyväksyttyjä stereotypioita.
punakka ja pönäkkä naisihminen yrittää vokotella viattomia insinöörinuorukaisia?
Se vasta olisi tasa-arvoa. DNA-mainoksessahan vain toistettiin hyväksyttyjä stereotypioita.