Vaikeaa 6-vuotiaan pojan kanssa...

Voimia sinulle! Ehkä ne siellä neuvolassa pystyvät sinua jotenkin auttaa jaksamaan. Poika luultavasti tarvitsee vaan enemmän "rakkautta" kuin sinulla on antaa. Tuossa tilanteessa hakisin lapsen myös pien luokkaan ettei jää toisten varjoon.

Tuo ikä on monille ihan yhtä vaikea kuin se oikea murrosikä, jostain kumman syystä siitä vain ei varoitella vanhempia. Liittyy lopulliseen kasvuun pikkulapsesta isoksi, itsenäistymisen halusta ja pelosta ja ajatusmaailman ja sosiaalisten suhteiden monimutkaistumisesta.



Se että lapsi ei halua puhua epäonnistumisistaan ja huonosta käytöksestä taas on tyypillistä lapsille, jotka ovat fiksuja ja kokevat yleensä pärjäävänsä hyvin. He eivät osaa myöntää tai käsitellä omaa vajavaisuuttaan vaan uhmaantuvat keskusteluyrityksissä entistä pahemmin.



Molempiin vaivoihin auttaa aika ja kärsivällisyys. Kannattaa yrittää korjata yksittäisiä ongelmia yksi kerrallaan , esim. kerätä tarroja hyvin menneistä eskariinlähdöistä ja kun ne alkavat sujua, alatte harjoitella oman huoneen siivoamista tms. Jos konfliktitilanteissa ei puhuminen onnistu, älkää puhuko vaan antakaa lapsen ensin rauhoittua omassa huoneessaan. Eikä senkään jälkeen tarvitse vatvoa asiaa, kunhan saatte anteeksipyynnön ja lupauksen yrittää ensi kerralla käyttäytyä paremmin.



Meillä on 7v. jolla on samanmoisia ongelmia edelleen. Psykologilla on käynyt ja tämä on sitä mieltä, että aika ja hienovarainen ohjaus kyllä korjaa tilanteen. Nyt keskitytään siihen, että ei löisi ketään ja suostuisi tulemaan välituntiriitojen jälkeenkin uokkahuoneeseen pihalla mököttämisen sijaan. Asiantuntijat ovat vakuuttaneet että fiksu ja pohjimmiltaan tasapainoinen poika kyllä oppii luovimisen ja itsehillinän taidot itsekin kunhan vähän kasvaa. Teillähän tilanne on sikäli parempi että lapsi kiukuttelee vain kotona ja osaa jo hillitä itsensä eskarissa. Se on loistava kyky!

jostain vanhasta kaksplussasta, että on ns. eskariuhmaa olemassa. Meillä on nyt hirveetä vääntöä syksyllä eskarin aloittavan kanssa. Ja pahinta se on silloin, kun ei ole ollut kavereiden kanssa touhuamista. Olen siis äitiyslomalla vauvan kanssa ja esikoinen 10 pvä/kk tarhassa. Nyt oli kuukausi taukoa tarhasta, kun olimme lomalla ja sitten kahteen otteeseen sairastettiin, niin meno alko olla melkoista vääntöä.. Kuuluu ikään mielestäni ja menee varmaan ohi, kun muistaa olla johdonmukainen. Myös meillä toimintaa voisi välillä verrata teini-ikäisen "kiukutteluun".

Meillä tyttö oli aivan mahdoton juuri tuossa eskarivaiheessa ja olin myös todella huolestunut. Sitten yksi ystävä, joka joutui käymään lapsensa kanssa psykologin luona keroit, että psykologi sanoi, että heillä yksi suurin yhteyttä ottava ryhmä on juuri eskari-ikäisten vanhemmat. Lapsen käytös muuttuu ja vanhemat ovat huolissan, vaikka useimmissa tapauksissa ei ole syytä huoleen.



Lapselle tulee tavallaan murrosikäisen uhmaa vastaava uhma. Lapsi tavallaan tajuaa olevansa isompi ja ei oikein osaa olla sinut sen asian kanssa. MOnesti nämä rauhoittuvat ennen koulun alkua tai ekan luokan aikana.

juuri 6 täyttänyt on aivan mahdoton, ja helpottaa kuulla että ei olla ainoita :D

Aivan mahdoton taistelu kaikesta, ja rauhottumiseen tarvitaan aikaa (ja vanhempien hermoja kilometrikaupalla) mutta jos kuuluu ikään niin kai tän kestää...

joutuu pinnistelemään ollakseen kunnolla kodin ulkopuolella, ei uskalla siellä näyttää tunteitaan ja sitten kotona räjähtelee ja purkaa patoumiaan.



Hyvä kun olet saanut ajan jo noin pikaisesti.



Meillä on ollut ongelmia tytön kanssa, luonteeltaan on todella tempperamenttinen tapaus. Lisäksi hän vaatii itseltään aivan liikaa. Päiväkodissa ja koulussa käyttäytynyt aina tunnollisesti ja kunnollisesti, opettajat kehuu ja kiittää.



Kotona on myrskyisää ajoittain ja olemme turvautuneet ammattilaisten apuun. Nyt tyttö saa yksilöterapiaa ja olen siitä hyvilläni. Hyvästä menestymisestään huolimatta hän kokee arvottomuutta.

Tosi helpottavaa lukea, että muillakin on samankaltaisia ongelmia. Olen itsekin kuullut eskarilaisen uhmasta, mutta jotenkin vaan näyttää siltä, ettei kenelläkään tuttavapiirissäni ole vastaavaa. Toiset eskarilapset näyttävät minun silmiini niin sosiaalisilta ja hyväkäytöksisiltä (mutta mistäs minä tiedän, millaista heillä on kotona :)).



Kai se tästä menee. Ehkä pahinta on se oma tunnemyräkkä, itse ahdistun tosi kovaa lapsen huonosta käytöksestä ja kannan suurta huolta myös siitä, miten koulussa menee (lähinnä kavereiden kanssa).



ap

Toiset eskarilapset näyttävät minun silmiini niin sosiaalisilta ja hyväkäytöksisiltä (mutta mistäs minä tiedän, millaista heillä on kotona :)).

Niinhän teilläkin on hljainen ja nätisti käyttäytyvä eskarilainen kodin ulkopuolella ;)

Se on ihan terve merkki, että kotona harjoitellaan ja uhmataan ja silti ymmärretään, että muualla pitää olla suurinpiirtein siivosti. Ja tuo menee ohi, tokaluokkalaiset on jo yleensä paljon seesteisempiä, sen muutaman vuoden ajan ennen murrrosikää...

Meillä ihan vastaavanlainen 6v. Uhma on kova. Eskarissa osaa olla, mutta muualla ei. Meillä yhdellä lapsista adhd, ja vaikka tämä 6v tuntuu todella haastavalta ja vaikealta tapaukselta on sun kertoman mukaan poikasi juuri vain uhmakas 6vee. Voisin melkein sanoa, että kirjoitus kertoi tasan tarkkaan meidän 6 vuotiaasta, joka on kutakuinkin samanlainen ja normaaliksi todettu.