Jos mies ryhtyy henkiseen suhteeseen toisen naisen kanssa
ja kertoo arvostavansa häntä enemmän kuin ketään muuta ja tykkäävänsä tästä niin ihmisenä kuin naisenakin ja teoillaan sen osoittaakin, niin voiko tämä todella rakastaa omaa puolisoaan? Ja suhteen pääpaino nimenomaa henkisessä rakkaudessa, vaikka fyysistäkin jonkun verran.
Kommentit (15)
Seksin vielä ymmärtäisin, mutta muuta kiintymystä en.
Ja jälkeenpäin asiat näyttää vallan toisilta kuin silloin aikoinaan.
Se mies, joka minun kanssani siihen sotkuun ryhtyi, ei rakastanut vaimoaan. Ei romanttisesti. Oli se tietysti siihen kyllä kiintynyt, eikä olisi ikinä jättänyt sitä, lasten takia muttei muutenkaan. Mutta se oli eräällä tavalla emotionaalisesti täysin yhteenkasvanut vaimonsa kanssa, mikä ilmeni yleensä kielteisesti - mökötystä, myrkkyä, kiukkua ja kitkeryyttä jne. Eli jos rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, niin ei niiden suhde sitäkään ollut, ei tosiaankaan. Mutta ei myöskään rakkautta sellaisena kuin sen itse määrittelen: ei läheistä yhteyttä, ei jakamista, ei avointa ja rehellistä haavoittuvaisuutta.
Eipä se rakastanut minuakaan. Meillä oli toki muka tietysti semmoinen "syvä yhteys" ja mitä lie, mutta loppujen lopuksi se oli vain koukussa siihen huomioon jota minulta sai, siihen hyväksynnän ja halutuksi tulemisen tunteeseen - myös ja eritoten eroottisesti vaikkei meidän suhde koskaan ollut fyysinen.
Ja tietyllä tavalla epäilen, onko kyseinen mies todella kykeneväinen todelliseen, aikuiseen rakkauteen, jälleen siis siten kuin sen itse määrittelen.
Jep joo, yksi elämäni suurimpia mokia koko juttu.
Olen tuntenut hänet yläasteelta asti, lukioaikaan meillä oli lyhyt, muutaman viikon mittainen seurustelusäpinä,mutta huomasimme molemmat,että parempi olla ystäviä ilman mitään fyysistä sähläystä.
Tämä ystäväni on hengenheimolaiseni, arvostamme toisiamme ja olemme toisillemme äärimmäisen tärkeitä.
Silti minulla on mies, jota rakastan aivan eri tavalla ja jonka kanssa haluan olla loppuelämäni. MUTTA, jos mieheni joskus vaatisi minua valitsemaan itsensä ja tämän ystäväni väliltä, en tiedä mitä valitsisin. Ehkä ystäväni, koska tiedän ettei hän ikinä laittaisi minua valitsemaan.
"henkistä" suhdetta, ollut jo yli 15 vuoden ajan. Ollaan tavattu samojen harrastusten parissa (jenkkiautot), ja aina vaan se kipinä syttyy, kun kuulee toisen äänen, tai nähdään. Kummankaan kanssa en ole mennyt sänkyyn, vaikka mieli on tehnyt, päiväretkiä sen sijaan kyllä, koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Molemmat on perheellisiä.
Rakastaa voi monella tavalla.
Tuossa tilanteessa mies on ehkä ollut jo pitkään vaimonsa kanssa, on syvä suhde, jossa ollaan toisten uskottuja ja ystäviä, mutta romantiikka ei niinkään kukoista enää. Silti rakkautta ja kiintymystä on runsaasti, saattaahan vaimo olla esim. yhteisten lasten äiti jne.
Silti jonkinlaista eroon kasvamista voi olla, toinen on jo liiankin tuttu, suhde on tasainen ja yllätyksetön, arkinen.
Toinen nainen on vieraampi ja salaperäisempi, ehkä kiinnostunut samoista asioista. Uuden ihmisen kanssa virittäytyy uudelle taajuudelle, keskinäiset kemiat pelaa. Saattaapa tämä uusi nainen todella ollakin henkisesti lähempänä kuin oma vaimo. Ei tämä uusi suhde silti välttämättä pyyhi pois sitä kiintymystä ja läheisyyttä mitä omaa vaimoa kohtaan tuntee.
Tunteet voi olla ristiriitaisia ja hankalia. Pysyvyys ja esim. yhteiset lapset, velat, ystävät, tukiverkko jne. ovat turvallisia, uusi suhde houkuttelee, mutta hyppy tuntemattomaan myös pelottaa.
Joku uskaltaa hypätä, joku toinen ei.
ainakin naisena olen ollut juuri tuossa tilanteessa, vaikkakaan en sille miehelle sitä noin voimakkaasti sanonut.
Omaa puolisoaan rakastaa, mutta joskus vaan tulaa vastaan ihminen, jonka kanssa niin moni kohta mätsää. Arjen mukana varmaan selviäisi se, mitkä kohdat sen vieraan kanssa EI mätsää. Mutta itse en siihen lähtenyt, päätin, että ystävyys on parempi vaihtoehto ja ajan kanssa se fyysinen vetovoima on vähän laantunut, tai sitten siihen on vaan tottunut eikä anna sen häiritä. Oma mies tietää ystävyydestä, mutta muusta en ole puhunut.
kertoo arvostavansa häntä enemmän kuin ketään muuta ja tykkäävänsä tästä niin ihmisenä kuin naisenakin .
Mulla oli melkein 3v tosi läheinen henkinen kaverisuhde itseäni pari vuotta nuorempaan mieheen, Olin avoliitossa silloisen mieheni kanssa.
Nyt työ kaverimies on sitten jo vähän muutakin kuin kaveri, aviomieheni ja kahden lapseni isä... Yhä olemme tosi toistemme parhaat kaverit, mutta paljon, paljon muutakin :)
Kyllä kaverisuhteesta voi tulla myös rakkaussuhde. Eli ap:n mies voi nyt olla vain erittäin hyvä kaveri tuon naisen kanssa, mutta ehkä tämä nainen on ap:n miehen tuleva vaimo? Tosi kestävät suhteet alkavat mielestäni juuri näin, ystävyydestä.
Jos siihen liittyy yhtään fyysistä juttua, on peli aika selvä. Valitettavasti.
se silti tarkoita sitä, että rakastaisi presidenttiä. Olenko ihan väärässä?
Itse olen huomannut sen. Mutta henkinen yhteys syntyy harvojen kanssa ja ne jäävät usein mieleen loppuelämäksi.
Sitten jos on niin onnellisessa elämäntilanteessa että siihen henkiseen yhteyteen on mahdollista liittää fyysisyys niin peli on selvä ja siinä on taivas.
Oletko herkästi ihastuvaa tyyppiä, vai oliko tilanne sinulle harvinainen?
Oma vaimo on ainoa jota kohtaan voi tuntea muutakin kuin himoa.