Miksi omien lasten kanssa oleminen ahdistaa välillä niin paljon?
Mieheni on taas lähdössä työmatkalle ja tuttu ahdistus on taas noussut mieleeni, on itkuinen ja ahdistunut olo. Koko päivän olen ollut pinna kireällä ja tiuskinut lapsille. Lapset riitelevät jatkuvasti ja pitävät ihan mieletöntä meteliä.
Olen työelämässä, mikä on pelastus, mutta miehen työmatkojen aikana olen todella stressaantunut kun joudun hoitamaan lasten hoitoon viennit ja hakemiset. Ruokaa ostan aina kaapin täyteen, että ei tarvitse lähteä kauppaan silloin koska kolmen lapsen kanssa se on painajaista.
Myönnän, joskus olen miettinyt, että miksi tuli tehtyä kolme lasta kun en meinaa jaksaa hoitaa heitä ja huudan ja raivoan väsymystäni eikä kenelläkään ole kivaa. En muista milloin olisin ollut yksin kotona tai paria tuntia pidempään missään muuallakaan.
Olen niin väsynyt tähän, mutta eihän omaa elämää oikein karkuunkaan pääse kuin yhdellä tavalla..............
Kommentit (6)
lähteä lasten kanssa yksin kuin häthätää leikkipuistoon. En hallitse kolmea lasta ja joskus on meinannut itku päästä kun en meinannut saada niitä kotiin puistosta. Pysytelläänkin siis miehen matkojen aikana yleensä sisätiloissa. Kaveri käy välillä, mutta jos hänellä on omat lapset mukana, ei niistä käynneistä ole paljoa iloa kun emme pysty juttelemaan mitään kun koko ajan pitää vahtia lapsia kun tilanteita on päällä.
Lapset on rakkaita, mutta voikun ne voisi antaa aina välillä jonnekin vähäksi aikaa, että ehtisi vaikka ikävöidä heitä.
Hakeudu neuvolan psykologille tai mihin tahansa missä sinulle voidan opettaa vanhemmuutta. Oikeasti, se olisi lapsillesi todella arvokas lahja. Jos et saa heitä pois puistosta, tarvitset apua ja kipeästi.
Saan kyllä heidät pois puistosta, mutta kotiin saakka pääseminen on välillä tuskaa. Ei jakseta kävellä tai pyörä halutaan jättää tien varteen kun ei huvitakaan enää ajaa sitä. Siinä ollaan ihmeissämme mitä tehdä kun en jaksaa kantaa yhtä plus pyörää ja työntää jollain kädellä vielä rattaitakin.
T. kolmonen
Kolme lasta meilläkin ja kesä vähän ahdistaa kun tiedän miten paljon töitä miehellä silloin on... Paljon joudumme olemaan keskenämme. Mitäköhän siitäkin tulee. Meillä ei mitään paikkojakaan minne voisimme välillä mennä esim. kyläilemään.
Toisaalta helpommaksi on tullut kesä kesältä. Nuorinkin on jo 3-v joten kai tästä nyt tänä kesänä hyvin selviää! Toista oli vielä pari vuotta sitten...
Minulla on kaksi lasta ja olin ennen työn alkua todella masentunut. Päivät pyöri samaa rataa ja ahdisti kun tiesi miehen olevan viikon työreissussa. Minulla on onneksi anoppi lähellä, joka välillä kauppareissujen ajaksi tuli hoitamaan muksuja. Mut muuten en kehdannut lastenhoitajana käyttää. Ajattelin että itse on selviydyttävä, kun muksut olen kerta tehnutkin. Nyt jälkeen päin ajatellen olisi vain pitänyt "nauttia" siitä lasten kanssa olosta, eikä murehtiä mistään muusta. Tuntui että otin hirneätä stressiä kotona ollessa, sekaisesta huushollista, likapyykkivuoresta, ylipainostani, jopa ruuanlaitosta 5xpäivä, koko ajan tuntui että en olisi pitänyt tehdä sitä ja tota. Ja mieli oli enemmän maassa jos en saanut aikaiseksi mitään. Nyt kun lapset isompia ja eivät tarvitse jatkuvaa huolenpitoa olo on helpottanut.
Yritä relata. Mun mielestä nykyajan äidit asettavat liiaksi ehtoja oman pään sisälle. Helpottavia tekijöitä: Valmiseinekset, jätä siivous miehen työmatkan ajaksi, pese ja tiskaa vain tarvittavat, videoita lapsille, jne... Ja jos ei ehdi/ jaksa ulos leikkikselle, niin ei ole todellakaan pakko! Menet kun miehesi palaa. Helpottaa kummasti kun antaa itselleen välillä joustovaraa!!! Pienten lasten kanssa on todella paljon rutiineja, joita joutuu noudattaa, joten yksin ollessa jätä kaikki muut pakolliset!
Yritä saada joku ilta lapsille hoitaja ja käy tunnin lenkillä.
P
Olen yksihuoltaja ja ainoa seurani on lapset. Samanaikaisesti sitä tuntee itsensä niin yksinäiseksi ja toisaalta taas haluaisi olla ihan yksin joskus.
Minulla ei ole kuin 2 lasta ja välillä en jaksaisi hoitaa edes heitä. Ahdistaa jatkuvat tappelut ja oikuttelut. Aina kun yrittää jotain kivaa järjestää, niin tappeluksi ja oikutteluksi sekin menee.