+++++ Syyskuisten viikkoa51 +++++
Aloitanpas uuden pinon, jos vaikka siitä käynnistyisi kunnon plussatuulet ja tunnelmat piristyisivät!
Mulla menossa kp12, ovista olen tikutellut ja eilisen kohdalla oli LH:n kohoamista havaittavissa, mutta ei kyllä niin paljon, että testiohjeiden mukaan olisi voinut tulkita plussaksi. Tänään testi näytti taas ihan selvää negaa. Testailu jatkuu, kuten myös pupuilu. Kiertojen pituus on heitellyt sen verran, etten tosiaan osaa sanoa, menikö ovis tai oletettu ovishetki jo.
T. Kookosnougat, yk6
Kommentit (20)
En ole päässyt nettiin pitkään aikaan reissun takia. Putosin syyskuisiin. Viime kierto oli hyvin omituinen ja mietin tässä jo lääkärille soittoa. Ovulaation aikaan kivut kesti 8pv, muutama päivä täysin kivutonta välissä ja sitten alkoi menkkakivut jo kp19, samoin tiputtelu. Kierron pituus 25pv. Nyt menkat lopuillaan ja kivut tiessään.
Hassua on se, että mulla joka toiset menkat on aina pidemmät ja toiset lyhyemmät säännöllisesti saman pituisina. Näin ollut sieltä 12vuotiaasta lähtien. Nyt pillereiden jälkeen 4 luomukiertoa pituudeltaan 27, 25, 27 ja 25. Seuraavan kierron pituus on siis oletettavasti 27.
Moona yk5 kp5/25-27
Sofi: pahoittelut, että tipuit elokuisista:( Pidin niin peukkuja sulle kun mentiin samoissa yk-lukemissa ja tuntemukset/turhautumiset oli samankaltasia...Ja pahoittelut tietysti myös kaikille muille elokuisista syyskuisiin siirtyneille.
Tsemppiä ja hurjasti plussaonnea teille kaikille
toivottelee Neppe rv 6+3
En olekaan vielä ilmoittautunut syyskuisten pinoon mukaan. Aika hiljaista täällä näkyy kaiken kaikkiaan olevan. Missähän kaikki luuraavat? Ei varmaan voi joulukiireitäkään ihan kaikesta syyttää, kun tuntuu että kuukausi kuukauden jälkeen tämä vauvan kuumeilipalsta vain hiljenee. Vielä jokin aika sitten pinot olivat pitkiä ja jaksoipa joku aina päivittää listaa toivotuista lasketuista ajoista. Ehkäpä tämän foorumin jatkuvat käyttöohgelmat ovat tähän johtaneet -tuskin kuumeilijoita sen vähempää on kuin aiemminkaan! Itse en oikein osaa muuta käyttää kun olen täällä pyörinyt jo ekan lapsen kuumeilusta..
Mutta mitähän omasta navasta..Edellinen kierto oli TODELLA lyhyt. Olisiko ollut 26 päivää. Kierrot ovat olleet jo muutaman vuoden lähempänä tuota 35 kuin 30, mutta nyt sitten tänä syksynä sen kohdunulkoisen jälkeen kaikki kolme kiertoa ovat olleet todella lyhyitä. Jos tuolla lyhyellä kierrolla mennään niin parhaat pupuiluajat ovat kohta käsillä, mutta jos kierto on pidempi niin sitten joskus vasta ensi viikolla..En ole nyt ihan tarkkaan laskenut, kun ei siitä tunnu kumminkaan mitään hyötyä olevan. Nyt mennään sitten vain ihan fiiliksellä ainakin tämä kierto, vaikka mahdollisuuksien mukaan tietty peittoja heilutellaan.
Jotenkin tuntuu, että porukalla on fiilikset melko alhaalla ja kierrotkin kummallisia. Mutta onneksi tulee joulu:)
Walpu, joka ei viitsi laskea kiertopäiviä eikä yrityksiä..
Eilen sain töistä tultua vihdoin tilaamaani ovisliuskat käsiini ja heti piti tietysti päästä testailemaan. Tuloksena oli ovisplussa: testiviiva oli selkeästi tummempi kuin kontrolliviiva. Limailua on ollut havaittavissa kp 11 asti, joten olen vähän uumoillutkin, että tämä kierto saattaisi mennä lyhyemmän kaavan mukaan. Ei ikävä kyllä vaan päästy pupuilemaan eilen illalla, mutta ehkä tänäänkään ei vielä ole liian myöhäistä. Tavallaan iloitsen jo pelkästä ovisplussasta: todennäköisesti ainakin ovuloin, jos noihin Kotitestejen liuskatesteihin on yhtään luottamista.
Pahoittelut elokuisista pudonneille. Toivotaan, että joulu piristää kaikkien syysvauvaa yrittävien mielialoja :)
valpuri 15/28-35
Pitkästä aikaa minäkin taas aktivoidun ja tulen mukaan jännäämään, sillä nyt tuntuu todella pitkästä aikaa, että on saattanut jopa tärpätäkin!
Minä siis 27 ja mies 29 ja 4/2006 asti toivottu ovaa vauvaa. 5/2007 tulin luomusti raskaaksi, mutta se meni alussa kesken. Minulla riesana pitkät kierrot ja nyt vuosi ollaan oltu hoidoissa. Vuoden sisällä 10 kiertoa olen syönyt clomifenia ja nyt on kokeiltu myös 3 inseminaatiota, joista kaikista nega. Tässä kierrossa söin clomifenia tupla-annostuksen, mutta kp 12 ultrassa ei näkynytkään isoa munarakkulaa vaan monta pientä, joten lääkäri sanoi, ettei clomifenista ole enää apua ja tammikuussa aletaan suunnittelemaan koeputkihedelmöitystä. No kuitenkin sitten viime viikon keskiviikkona pongasin ovislimat ja -kivut ja testi näytti plussaa. Noin 5 päivää sen jälkeen alkoi vatsa kipuilla: alavatsaa polttelee ja vihloo omituisesti, ensin vain vasemmalta puolelta, mutta nyt koko alavatsan alueelta. Ikinä ennen ei tällaisia tuntemuksia ole ollut, joten putoan ja korkealta, jos tästä kierrosta ei tulekaan plussaa.
Mutta nyt haluan kuumeilla teidän kanssanne ja viikon sisällä jo tiedämme, miten käy. :)
Plussaonnea kaikille!
Rizza kp 30/?, yk 32
Päivät menee nopeasti näin loppuvuonna. Nyt on jo perjantai. Ja ensi viikolla jouluaatto. Tilasin vielä kampaajan ensi viikolle maanantaiksi, ettei jäisi vaan viime tippaan... :D
Omaan napaan ei mitään ihmeelistä, kun vaan että hiiva tuli taas. :( Heti kun syön vähän enemmän makeaa tms., niin se tulee. Ja sen takia on varmaan nippaillut alavatsassa. Siis alavatsa on ollut jotenkin outo. No, en kovinkaan paljon usko, että tärppää kun puuhailut jäi niin pitkälle oviksesta. Ja ajattelin, että tämän kierron vielä yritetään ja sitten pidetään taujkoa. Onhan tässä yritetty jo 1,5 vuotta. Ja tätä fiilistä ei yhtään parantanut se, että kuulin, että hyvä kaverini saa elokuussa toisen lapsen. Tottahan olen iloinen hänen puolestaan, mutta tiukkaa teki silti. Mutta toisaalta onhan mniulla jo kaksi ihanaa lasta..
Hyvää Joulun odotusta! =)
Ja +++ onnea kaikille!
Rizza: Pidän peukkuja, että nyt onnistuisi. :) bdbdbd!
Kp19/26-30, yk 17
Kirjoitin jo äsken, mutta taisi mennä väärään ryhmään vahingossa. Eli yrityskerta 4 oli joulukuun alussa ja nyt muutaman päivän myöhässä. Joulukuun puolen välin aikaan rinnat olivat arat noin viikon, mutta se meni ohi. Nyt lähinnä pientä kipristelyä mahassa, mutta en ole varma kuvittelenko sen. Maanantaina teen testin, jos ei siksi kuulu. En tiedä näistä mitään ja kysymys on: pitäisikö olla enemmän oireita? Koska pahoinvointi yleensä alkaa? Toivoisin kovasti joululahjaa, että ensimmäinen lapsi ilmoittaisi tulostaan....
Täällä ei kummempaa.
Omituisen limailun lisäksi ei kummempia oireita ole havaittavissa. Tädin pitäisi tulla jouluaattona, toivottavasti ei kuitenkaan... Muuten tasaisen paksua odottelua.
Välillä verensokerit romahtaa täysin varoittamatta ja käsien tärinä on melkoista. Voisikohan tämä olla jotakin, vai liekö kyseessä vain muuta heittelyä?
Olen tässä seuraillut, että meitä pidempään yrittäneitä rupee tässäkin pinossa olemaan jo melkoisesti, niin olisiko ideaa perustaa omaa ketjua meille? Rupee näissä kuukausipinoissa roikkuminen tuntumaan jo rasittavalta, kun itse ei pääse sinne odotuspuolelle lainkaan siirtymään...Vastailkaahan mitä mieltä olette?
Niinuu yk 7,kp 27/30
Sehän alkaakin olla kierron loppu häämöttämässä täällä, luultavasti viime viikon perjantaina oli ovis ja pupuilut oli aamupäivästä ja siihen sitten jäikin kaikkien mahdollisten kiireiden ja esteiden vuoksi meidän pupuilut, tiistaina oli sit vasta seuraavan kerran. On ollut ihanaa kun on hieman luopunut tästä "yrittämisestä", ei olla tiiviisti seurailtu mitään "merkkejä" tms. vaan menty ihan fiilispohjalla että milloin oikeasti tekee mieli pupuilla :D Merkkejä ei suuntaan eikä toiseen vielä, eiköhän se pms ala viikonlopun aikana esiintymään sitten. Kiva kyllä että lokakuisiin (tahtomus olisikin päästä lokakuisiin syyskuun sijaan, eli ei niin ota koville muutenkaan tippuminen jos niikseen tulee) sitten pääsee alkukuuhun myös :D
Hyviä joulunalushetkiä kaikille!!
*helene kp.20/24-28, yk.6*
Niinuu, minulle ainakin sopisi erinomaisesti oma ketju pidempään yrittäneille, tässä kun on jo melkein kolme vuotta vierähtänyt. Kannatan ketjua! :)
Rizza, yk 32
Tai ainakin luulisin, että syyskuulle la menisi. En ole tarkistanut. Sen verran paljon on tullut laskettuja aikoja tsuumailtua, että ihan omalla päällä arvellen la menisi johonkin ihan syyskuun alkupäiviin.
Minulle totuus tästä kierrosta paljastunee ihan pian. Viikon sisällä. Eli vierailuni tällä listalla jää varmasti lyhyeksi omalta kohdalta, mutta mukava seurata toistenkin etenemistä. Toivotaan meille paljon plussia. Jos tästä tipun, taidan siirtyä tuonne pitkään yrittäneiden pinoon, joka nyt perustettiin, koska sitten pyörähtää käyntiin jo yk 7. Eiköhän se jo aika pitkään yrittämistä ole.
Oireena nyt on kipeät rinnat. Kipeät on aina ennen menkkoja, mutta nyt on tuntunut kipeämmiltä ja jotenkin muhkeammilta :D Myös alavatsa on kipuillut jotenkin eri tavalla. Tai ehkä vain kuvittelen.
Kertokaahan muut oireita ja muita kuulumisia. Niitä on niin kiva lukea. Varsinkin nyt kun on itsellä jännitys päällä. Alkukierrot yritän olla asiaa niin kovasti pohtimatta.
Mukavaa joulunodotus sunnuntaita!
MammaMia kp 26 / 27-33, yk6
Kiva Rizza kuulla sunkin kuulumisia!!! Täältä saat ainakin mojovat tsemipeukutukset plussan puolesta!!
Itsellä ei sen kummempia, tuhruttelukin loppui vihdoin 10 päivän jälkeen...=/ Eli eka oli täti sen 4 päivää ja vielä viikon tuhrusi sen päälle... Inhaa...
Mutta kannatan Niinuun ehdotusta, että oma pino meille täällä pitkään pyörineille!! Nyt vaan nimiehdotuksia kehiin! Olisko se, että 6kk tai yli yrittäneille?!?!
Sofi yk8
Alkaa jo tuntua pitkältä ajalta tämä kuumeilu. Laskin juuri, että tänään on jo kp9, joten pitäisi alkaa testailemaan ovista. Ei vaan jaksaisi, on ovis tai ei, niin ei jaksa enää kovin kuumeilla. viime kiertokin oli niin omituinen.
Peukutusta kovasti teille, joilla on jännät paikat käsillä bd bd bd bd bd bd bd
Erityisesti toivon, että Rizzalla tärppää.
ON: Saatiin pupuilut ajoitettua ovisplussaa seuraavaan päivään. Sen jälkeen ei ole ollut oikein tilaisuutta yrittää uudelleen. Jos nytkään en saa plussaa pärähtämään siihen toiseen, paljon tärkeämpään testiin, tulen kiusaamaan teitä sinne pitkään yrittäneiden pinoon - mikäli sinne huolitte. Yk 6 olisi seuraavaksi vuorossa. ....mutta siihen asti: toivossa on hyvä elää.
valpuri 18/28-35
On niin kovat menkkakivut jonyt, että ei voi olla muuta kun että Ne alkaa. :( Voi himputti... Onhan tässä jo 1,5 v. yritetty. Ja pitäisi käydä gyenllä vielä ottamassa prolaktiiniarvot kun ne ovat olleet koholla ja selvittämässä onko mulla endoa vai ei (epäily oli ja piti tutkia tänä syksynä, mutta se jäi).
Joten jään muutenkin nyt vähän tauolle.
Plussaonnea kaikille!! :)
Ja oikein hyvää Joulua!!!! =)
kp 22/26-30,yk 17
Tuonne pitempään yrittäneiden pinoon jo kävinkin hehkuttamassa onneani =)
Elikkä äsken kauppareissulla kävin apteekin kautta ja testasin sit kotona apteekin omalla testillä vahvan plussaviivan (kp28/26-32 ja yk 7 tais olla)!! Olen ihan onneni kukkuloilla =)
Ja siis tän kierron aikana en oo ollu päivistä mukana sitten ollenkaan, kun saanu aina kovan yrittämisen jälkeen pettyä niin pahasti. Nyt sitten joku pieni ihme on tapahtunut ja en voi olla hehkuttamatta asiaa =)
Toivottavasti muille kävis pian yhtä onnellisesti!
Omalta osaltani pitää nyt vaan toivoa että ei mee tällä kertaa kesken, niinkun meni viimeks kesän jälkeen...
Eikku onnellisena =)=)=)=)
Onnittelut EIKKU!!
Täällä myös täpinät päällä, aamulla testasin haalean mutta aivan selvän PLUSSAN!! Näin siinä sitten kävi heti kun luovuttiin ovistuntemuksien seuraamisesta :D Tulossa sitten syyskuun vauveli, vaikka odotin että olisi lokakuinen tullut, jahka tämä nyt kyydissä pysyy sitten (kaksi peräkkäistä keskenmenoa 11/07 ja 10/08). Jo alkuviikosta tunnustelin ja ounastelin tätä, kun oli rinnoissa kumma tunne ja aivastaessa pisti kamalasti munasarjojen tienoille. Kyllä oon onnellinen, jotenkin epäuskoinen olo. Tärppejä kaikille muillekin, josko tää joulun taika auttaisi muitakin :D
*helene epäuskoisena kp.25/24-28, yk.6*
Ai niin, L.A sitten olisi 8.9, varmaan siirtyy pari päivää aikaisemmaksi kun ovis oli kaiketi jo kp.12, mutta tuskin silti muuttuu, ja kun on nuo kolme olemassaolevaakin lasta menneet reippaasti yli l.a:n, niin olkoon tuo menkkojen mukaan laskettu. Meillä muuten on jo yksi syyskuun lapsi, esikko syntyi 9.9.`99 :D
Onnittelut eikulle ja helenelle!!!:)
Täällä kovin hiljasta on, petihommat ei nappaa sitten yhtään, kp 15menossa ja aamulla tikutin oviksen. Nyt pitäs tsempata tonne makkarin puolelle mut miten se tuntuukin niin vaikeelta. Argh!
Greippimehua litkin kolmisen litraa tässä kierrossa, limoja ehkä hitusen enempi kun normisti..
At, 15/29
Seuraa siis outoja oireita ja kauheaa valitusta...
Eli mulla on AINA kestänyt menkat sen 4 päivää, nyt tulee tuhrua aina vaan, eli jo sen seittemänettä päivää...=/ Mietin, että olisko voinut olla alkuraskauden km, ja siitä johtuis tää jatkuva vuoto.. Lisäksi muutenkin huono olo koko ajan.. Mä oon jo ihan valmis tilaan lääkäriaikaa tähän ankeeseen tilanteeseen...
Mutta ihan lyhyesti, toivottavasti teillä muilla menee paremmin!!=)
Sofi kp 7/34 yk 8 jo...