Lue keskustelun säännöt.
Nyt musta tuntuu että minä vihaan tyttöäni, 13v.
13.05.2009 |
se saa minut niin totaalisesti raivon partaalle. Yksinkertaisella 'vitsillä' saa minut pois tolaltani, kun pyydän kattamaan ruokapöydän. (olen flussassa=väsynyt, hermopinkeellä, pää kipeänä ym), tein ruokaa vauva sylissäni, ja flunssainen 3v kitise nilkoissa.
Ja tuo 'vitsi' oli jotain, että en auta.. tyyliin. Kun yleensä hän ei auta. Ei tee yhtään mitään, mistä voisi olla jollekin muulle jotain hyötyä. Ja ulisee ja valittaa kaikesta kaiken aikaa. Jollei ihmeeksi sillä hetkellä ole kaikki suht hyvin, ettei ulise.
Voi taivas. kauankohan tätä vaihetta kestää? siis murrosikää.
Tiedän että on muitakin äitejä vastaavassa tilanteessa, mutta kyllä tämä on rankkaa.
Mulla on kurkku kipeänä sillä olen NIIN huutanut. Onneksi en sentän että taivas kun vihaan sua. Vaikka sille minusta tuntui. Tuntuu että kaikki lapsuuden riitakuviot toistuu tämän esikoisen kanssa. Ei mitään tyyliin: rauhallinen keskustelu.
Viesti on sekava, tiedän, mutta kun tunteet on vieläkin niin pinnassa..
Kilttihän tuo kaiken kaikkiaan on, ei ryyppää ei käytä aineita, ei luuraa porukoissa, ei kiroile... saisi kaikenkaikkiaan olla enemmän kavereissa, mutta luuraa täällä kotona tekemättä mitään!!, ja ärsyttää minkä ennättää vajaa 2v nuorempaansa sekä tietty meitä vanhempia.
huh huh, mikä valitus, mutta sitä vartenhan tämä palsta on, ja sitä paitsi verenpaine alkaa jo vähän laskea, eli olihan tästä kirjoittamisesta sekin hyöty---
kiitos kaikile jotka jaksoi lukea loppuun.
Kommentit (6)
En ole koskaan antanut sitä anteeksi äidilleni, vaikka hän on muuten hyvä äiti ollutkin.
Mä taas tiesin jo pahimmassa teini-iässä, että äiditkin on ihmisiä!
Ap:lle, kannattaisiko ihan istua alas teinisi kanssa ja jutella siitä, miltä susta tuntuu, ja mitkä ovat perheenjäsenten velvollisuudet. Sovitte vaikka teinille omat hommansa, jotka hänen ON hoidettava. Eihän teinit yleensä muuta mangukaan kuin että heitä kohdeltaisiin aikuisina koska he eivät ole enää lapsia. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, en ole koskaan kasvanut aikuiseksi :) Sä taas olet ollut kypsä jo kehdosta saakka.
Ei vaan, en ole unohtanut sitä miten pahalta jotkut äidin sanomiset silloin tuntuivat ja olen edelleen sitä mieltä etten ollut niitä ansainnut. Oikeesti, minne se äitien kärsivällisyys häviää kun lapsista tulee teini-ikäisiä?
jotenkin naurettavaa kantaa äidilleen kaunaa jostain tuollaisesta. KAsva ihan oikeasti aikuiseksi!
Mietipä 2, sunkin lapset voi sitten kantaa koko aikuisiän kaunaa sulle jostain typerästä asiasta, jota sä et ehkä ole ollenkaan tarkoittanut. Vaikka siitä, että et koskaan antanut niille vastusta riidassa. Olisiko se ihan ok.
PS. Yksi aikuiseksi kasvamisen kehitystehtävistä on nimenomaan omien vanhempiensa armahtaminen.
En ole koskaan antanut sitä anteeksi äidilleni, vaikka hän on muuten hyvä äiti ollutkin.
Mä taas tiesin jo pahimmassa teini-iässä, että äiditkin on ihmisiä!
Ap:lle, kannattaisiko ihan istua alas teinisi kanssa ja jutella siitä, miltä susta tuntuu, ja mitkä ovat perheenjäsenten velvollisuudet. Sovitte vaikka teinille omat hommansa, jotka hänen ON hoidettava. Eihän teinit yleensä muuta mangukaan kuin että heitä kohdeltaisiin aikuisina koska he eivät ole enää lapsia. ;)
En mäkään noita juttuja aina ajattele, mutta kai mä nyt aikuisenakin ja varsinkin nyt voin olla sitä mieltä, että äitini toimi tosi tyhmästi. Musta oli ja on edelleen väärin, että lapset kärsii aikuisten omista ongelmista. Ihan samalla tavalla kun on asioita, joita vaikka parisuhteessa riidellessä ei saa sanoa, ihan samalla tavalla on asioita, joita lapsille vaan ei sanota, piste. Tämä on tietysti mun mielipiteeni, eikä koske teitä.
T. 2
"olla kiva ja auttaa äitiä", kun äitiä niiiiin väsytti pikkusiskon ja - veljen hoitaminen. Tota, oiskohan kantsinu jättää lapsiluku esim. kahteen, niin ei olis vauvaa ja uhmaikästä JA teiniä siinä väsyttämässä?
Ja joo, olen puolueellinen, koska olen itse se esikoinen, jota äiti käytti pikkuapulaisenaan. Jos tollasesta "vihaat" lastas, että se ei into piukkana tee kotihommia teini-iässä, niin hohhoijaa. Ja vielä kehtaat tunnustaa, että olet lapsellesi karjunnut tuollasesta asiasta niin että kurkku kipeänä.
Häpeä, jos osaat.
Mä muistan vieläkin nuo äidin raivonpuuskat ajalta, jolloin olin murrosiässä. Niistä tuli tosi paha mieli. Tuntui ihan epäreilulta, että äidillä voi oikeasti olla niin hirveitä tunteita omaa lastaan kohtaan. Tuntui ettei äiti ollut silloin yhtään aikuisempi kuin minä. Hän valitti tekemisistäni, vaikka itse oli minut sellaiseksi kasvattanut. En ole koskaan antanut sitä anteeksi äidilleni, vaikka hän on muuten hyvä äiti ollutkin.