Olen NIIN väärässä ammatissa. Onko muita?

mä taas opiskelin unelmieni alaa yliopistossa, mutta joudun työskentelemään it-alalla kun se oma ala ei valitettavasti oikein työllistä.

Kävin juuri kirjoittamassa seuraavan jutun:



http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p…



Käy lukemassa! Aivan kamala fiilis, nyt jo ihan 24/7...muutama kuukausi takana vasta!

itsellä pyörii kanssa mielessä nyt kun on viettänyt reilu 2 v kotona lapsien kanssa että onko omalla alalla. Itsekin olen lukenut piitkän akateemisen teknisen puolen tutkinnon ja töissäkin muutamia vuosia ehtinyt olla. Viihdyin ihan työssä mutta lähinnä hyvän ilmapiiriin ja työkaverien ansiosta enkä niinkään sen takia että tykkäisin tehdä sitä työtä mitä teen..Joskus tuntuu ala liian vaikealta.Mietin asiaa kyllä jo opiskeluaikana mutta en keksinyt mitä muuta olisin opiskellut. Ja kun pääsin töihin, olin iloinen koska mielessä oli perheen perustaminen ja tämä mahdollisti sen...



Nyt minua kiinnostaisi ihmissuhdetyö eli ns. "tyttöammatti" esim. opettajan ammatti.

töitä, mutta ei tästä mitään taida tulla. Se joka laittoi linkin siihen aikaisempaan kirjoitukseensa (numeroa en muista) kuvasi hyvin minun työpäivää tänään!

Eihän sun tarvi jännittää, vaan potilaiden. Hupaisaa kun potilas ja lääkäri ovat molemmat pahoinvoivia jännityksestä. No edellinen oli tietty vitsi:)

ja ollut usean vuoden ajan osastonhoitajan virassa. Työ on muuttunut todella stressaavaksi, tehtävät sen kuin laajenevat ja homa pyörii sijaisten varassa. Iltaisin jo vatsa kramppaa kun ajatteleekin seuraavaa työpäivää. Sain sopivasti tilaisuuden aloittaa osa-aikaisen työn erään kansainvälisen projektin parissa parina päivänä viikossa. Loppuajan teen töitä tavalliessa sh:n virassa. Hartiat nousivat kaksikymmentä senttiä kun sain tiedon että voin siirtyä uuteen tehtävään ja jättää työn jota ei voi normaalin työajan puitteissa hyvin hoitaa.

Haaveena on ollut pikkutytöstä lähtien opettajan ammatti ja nyt olenkin yliopistolla sisällä matematiikan ao-linjalla. Opetettavat aineet on kasassa tekniseltä puolelta, joten kasvatustiedettä nyt opiskelen vaadittavat ja sitten opetusharjoitteluun.



DI:n tutkinto on kylläkin sellainen, että se antaa mahikset tosi moneen juttuun pienillä laajennuksilla.



Itse tunnen erään suht vastavalmistuneen lääkärin, jota myös ahdistaa oma työ.

sitä, että vaihtaisitte vain työpaikkaa, mutta jäisitte samalle alalle?



Kokemuksesta tiedän, että samaa työtä tekevälle voi olla työpaikkoja aivan peestä sinne paritiisiin asti :)



Itse olen tehnyt vanhustyötä monissa paikoissa laitoksista kotihoitoon ja päiväkotiin. Ja kyllä on eroa sillä huonoimmalla ja parhaimmalla työpaikalla kuin yöllä ja päivällä! Ei kannata yhden työpaikan takia ainakaan heti alkaa koko alaa vaihtamaan.

Hih, nyt te kaikki jotka tän luette alatte pelätä normaalin hammaslääkärikammon lisäksi, että olenkin juuri teidän hammaslääkäri joka tutisevin käsin koittaa osua puudutuspiikillä jonnekin suuhun päin ja väistellä poralla kieltä ja ikeniä :D



Olen ollut muutamassa työpaikassa, mutta ei se ole helpottanut ainakaan mulla. Emmä oikein jännitykseksikään sitä osaa ajatella.. En tajua, miksi en osaa eritellä, mikä se juttu on.



Oiskohan liian hurja askel vaihtaa oikeustieteisiin.. siihen ei kyllä olisi yhtään mitään pohjaa

Työterveyslääkärin kautta ehkä helpoin päästä eteenpäin. Ehkä saisit jotain perspektiiviä asiaan ja ymmärrystä itsekin siitä, mikä oikein mättää. Toki, jos oikeasti ei pidä yhtään ammatistaan eikä pysty työssä jatkamaan, täytyy miettiä muitakin vaihtoehtoja. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että olet itse laittanut paljon aikaa ja vaivaa ja myös yhteiskunta on uhrannut paljon aikaa ja rahaa siihen, että olet kouluttautunut ammattiisi, olisi todella tyhmää heittää kaikki hukkaan jonkun epämääräisen tuntemuksen takia, jos ei edes ole yritetty selvittää ja korjata tilannetta.



Mieti realistisesti sitäkin, että itsellesi ja perheellesi uusi koulutusputki ei todennäköisesti ole mitään helppoa aikaa, ei ajallisesti eikä rahallisesti. Mitä jos haet esim. oikikseen 3-4 kertaa, luet pääsykokeisiin koko kevään, ehkä sitten pääsetkin ja olet sitten opiskelijan tuloilla seuraavat 5 vuotta, opiskelet päivät ja paahdat tentteihin illat. Ja ehkä sekään työ ei oikeasti ole sitä mitä haluat.



Ennenkuin teet mitään ammatinvaihtopäätöksiä, yritä päästä selville siitä, mikä oikeasti mättää ja mitä elämältäsi haluat. Etenkin, jos olet kohtuullisen alussa uraasi, älä mene siihen lankaan, että kuvittelet, että koko työelämä on yhtä vaikeaa kuin se alku on. Joka päivä olet taas edellispäiväistä kokeneempi ja seuraava kuukausi on helpompi kuin edellinen. Jos koet puutteita tiedoissa tai käytännön taidoissa, hanki lisää tietoa ja taitoja, käy koulutuksissa ja pyydä apua vanhemmilta kollegoilta. Kaikilla on muistissa se oman uran alku ja useimmat auttavat kyllä mielellään. Pidä myös huolta omista eduistasi ja vaadi tarvittaessa esim. pidempiä vastaanottoaikoja, jos tuntuu, ettet ehdi siinä ajassa kuin kokeneet kollegat, pidä huolta kahvi- ja ruokatauoista, tee tarvittaessa esim. lyhyempää päivää tai viikkoa. Olet kuitenkin alalla, jossa tekijöistä on hurja pula ja voit käytännössä sanella ehtosi olla töissä, älä ole liian kiltti. Julkisella puolella etenkin voit tasan tarkkaan sanoa, että esim. otan näin ja näin monta potilasta päivässä ja näin ja näin monena päivänä viikossa tai hankkikaa joku tilalleni. Ei saa olla liian kiltti, sillä siitä kärsit sekä sinä itse että lopulta potilaasi ja myös kunta, kun sinä et jaksa työssäsi.



Hyvää kevättä sinulle ja perheellesi ja voimia sen oikean polun löytämiseen!



t. nro 13

Mulla on kestänyt tosi kauan miettiä mikä musta tulee "isona".

Tein lapset nuorena, olin niiden kanssa kotona ja mietin mikä minusta tulee. Vakipaikka on ollu koko ajan erään firman myyntireskiksessä.



Nyt kun olen tajunnut, että haluan hammaslääkäriksi, pelottaa että se on jo liian myöhäistä kun on jo pari lasta, lainat jne...

Olen kitkutellut nykyiseesä yliopistonopettajan/tutkijan työssäni osin saamattomuuttani, osin käytännön pakosta. Ajauduin näihin hommiin pitkälti vahingossa, en vaan osannut ajatella muuta, ja olen koko ajan ollut kateellinen ihmisille joilla on oikea ammatti.



Mutta nyt se on loppu! Lopetan työt kun nykyinen määräaikainen virkani päättyy ja opiskelen sosiaalityöntekijäksi. Opiskelu vie noin 2 vuotta (olen tehnyt jo osan opinnoista sivuaineena) ja sitten voin hakea ammattipätevyyden omaavana ihan oikeita töitä!



Pelottaa ihan vietävästi ja mietin mitä ihmiset sanovat, mutta en välitä enää, nyt olen päätökseni tehnyt! Jes :-)

olin kymmenisen vuotta väärällä alalla, olin hoitaja. Nykyään oon tehtaassa työssä ja tykkään työstäni ihan oikeesti. Työyhteisö on paljon reilumpi ja kivempi kuin se nokkiva kanalauma sairaalassa. Eikä tarvitse pitää "kulisseja" yllä niinkuin potilaiden edessä, jos vi****aa niin ei tarvi väkisin puskee hymyä naamalle, koneet ei välitä.



Mulla oli ihan samaa pahoinvointia työstä johtuen jo iltaisin ja vapaapäivinä, kun työ stressasi ja pyöri mielessä ja aamuisin oli tosi vaikeaa päästä sängystä ylös. Nykyään tuollaista ei onneksi enää ole. Saattaahan se olla että tähänkin työhön kyllästyy kymmenen vuoden jälkeen, mutta nyt tuntuu hyvältä.