G: Mitä kadutte elämässänne eniten? ov

Tai tarkemmin ajateltuna en kadu, vaan häpeän...

Kukaan ei tukenut enkä uskonut itseeni tarpeeksi.



Sitä en anna koskaan itselleni anteeksi. Viimeksi tänään mietin töissä, että olisinpa edes yrittänyt hakea lääkikseen. Valitsin paljon helpomman tien ja opiskelin kauppakorkeakoulussa.

Itse kadun tai häpeän nuoruuden tyhmyyksiä..

Polte oli, mutta rohkeus puuttui; kuuntelin liikaa "hanki itsellesi ensi koulutus" -höpinää.

Olisi vain pitänyt lähteä lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta ajatus tuntui mahdottomalta koska poikaystävä olisi jäänyt.

en uskaltanut käyttää omaa päätäni ja ikätovereihini verrattuna olin aikamoinen lapsi.

No oli minulla kotonakin vaikeuksia, mutta silti.

johtuvia epäonnistumisia.

vaikkakin yksityisasioistani.. mutta olisi helpompaa jos ihmiset tietäisivät oikeasti heikkouteni eikä tarvitsisi vetää rooleja!

olin pitkään epävarma, mutta jossain vaiheessa olin tosi varma että halusin lapsen. nyt kuitenkin tuntuu (on tuntunut useita vuosia) että lapsi sitoo ja vaatii liikaa.

mies on aivan väärä, parisuhde syvältä, mutta kaksi lasta joten tässä ollaan... lapsia en kuitenkaan kadu, ovat parasta elämässäni

sekä sitä että en lähtenyt suoraan yliopistoon lukion jälkeen, nyt kun jo lapsia niin eihän sillä opintotuella elä kukaan ja yliopisto olisi vielä toisella paikkakunnallakin (miehellä vakituinen työ).

- Etten tukenut siskoani, annoin oman teini-ikäni huurujen estää minua näkemästä pikkusiskon ahdinkoa. Taisin lisätäkin sitä, koska purin omia asioitani häneen. Sen tajuaminen on ollut kamalaa, koska rakastan siskoani varmaan enemmän kuin itseäni, enkä olisi tahtonut aiheuttaa hänelle mitään pahaa, koskaan.



- Muutamia varomattomia sanoja. Tällä hetkellä vaivaa se, kun mieheni mummun kuoltua sain mieheni äidiltä mummun (hänen äitinsä) vanhan kulhon. Se oli minusta valtavan hieno, ja kaunis ele anopiltani. Koitin saada anoppini ymmärtämään miten paljon asiaa arvostan, ja kehuin kulhoa kovin suurin sanoin. Anoppini tokaisi kylmään sävyyn: "No nyt sen sitten sait." Tajusin miten kylmältä kuulostinkaan, niinkuin olisin iloinen saadessani jonkun kulhon hänen äitinsä kuoleman takia. En tarkoittanut sitä niin, mutta siltä se toki kuulosti.

Nyt olisin todellakin vielä halunnut lapsia, mutta se ei ole mahdollista..

... siis mitä vaan olisi voinut tapahtua. Olin 18, humalassa, ihan sekaisin elämässä.



Onneksi ei tapahtunut mitään. En tullut raskaaksi enkä saanut tautejakaan. Luojan kiitos.

tiesin aina missä mennään, olin yksi vakipano muiden joukossa ja silti roikuin näissä miehissä, nyt en pysty eksää unohtamaan millään.. AAARGH!