Varapäreitä kaivataan pian 5v täyttävän tahtotytön kanssa!

Tämä kevätkausi on ollut aivan järkyttävää taistelua neidin kanssa. Oma tahto tulee IHAN joka asiassa esiin, useimmiten ikävällä tavalla tytön yrittäessä pompottaa äiti (ja isääkin) tyyliin "äiti sinä teet!". Tuntuu olevan aivan sama miten pikkuasia on kyseessä, kun tuo vaihe iskee päälle, niin se on oksat pois. Ja vaikka asia olisi pieni (siis joku ei kovin tärkeä juttu), joku josta olen vaikka kieltänyt tai joku jota olen vaatinut tyttöä tekemään, niin enhän tietenkään voi enää siinä vaiheessa antaa periksi, kun lapsi karjuu naama punaisena ja kyyneleet valuen, että EN TEE tai ÄITI TEKEE!



Yritän ensisijaisesti antaa tytölle mahdollisuuksia valita merkityksettömissä asioissa (vaikka mitä puetaan päälle päiväkotiin), mutta en toki anna periksi vaikka siinä, että syömättä ruokaa saisi herkkuja tms. Joten näitä tilanteita tulee päivittäin. Ja kun tyttö kieltäytyy yhteistyöstä, niin sitä raivoamista kestää KAUAN. Päivällä tapahtuvat tilanteet ovat suht helposti hoidettavissa, kun raivoava lapsi passitetaan omaan huoneeseen ja odotetaan rauhottumista, mutta illansuussa on vaikeampaa.



Esimerkiksi eilen illalla tyttö ei suostunut hampaiden pesulle ja pelleili. Kun komensin, alkoi nimitellä minua kakaksi ja kaikenlaisilla muilla ikävillä sanoilla (joita valitettavasti omaksuu aika hyvin esimurkkuisosiskolta), minkä jälkeen otin ja pesin tytön hampaat ja ilmoitin, että tänään en lue hänelle iltasatua, koska nimittelee niin rumasti. Nimittely vain jatkui. Sadun tyttö kuulisi kuitenkin, koska luen pikkusiskolle (molemmille yleensä omat sadut, ovat molemmat paikalla). Tästähän se riemu repesi. Sain luettua pikkusiskolle, joka olisi ollut kypsä sitten nukkumaan, mutta eihän siitä tullut mitään kun tämä raivotar karjuu vieressä (sängyt samassa huoneessa) "Äiti, sä LUET mulle!". Minusta ei ole oikein palkita raivoamisesta perumalla puheet ja lukemalla, millä varmasti tyttö olisi hiljentynyt. Siispä en antanut periksi. Huutoa erilaisin potkuin ja itkuin ja nimittelyin kesti puolisen tuntia. Yritin rauhallisesti saada tytön hiljaiseksi, lopulta jo korotin ääntäkin, siinä sivussa pikkusisko melkein nukahti mutta havahtui tietysti kunnolla siihen mekkalaan. Mies oli töissä, joten eipä ollut hänestäkään apua. Mitä ihmettä voi tehdä isoääniselle raivottarelle tuossa tilanteessa? Lopulta sain tytön hiljaiseksi, kun sanoin, että jokaisesta karjaisusta lasken tulevia iltoja ilman iltasatua. Kaksi sormea ehdin nostaa pystyyn (siis kaksi karjaisua) ja sitten tyttö alkoi rauhoittua ensin nyyhkyttämään ja sitten taipui pyytämään anteeksi ja pääsi syliin juttelemaan. Pian nukahtikin. Sitä ennen ehdin sanoa, että seuraavan päivän iltasadusta jutellaan sitten huomenna (siis tänään) ja että jos tällainen kiukuttelu ja huuto ei toistu, voi saada iltasadun. Ja sovimme asian selvitetyksi sen illan osalta.



Onko muilla yhtä sinnikkäitä tahtolapsia? Kommentteja ja vinkkejä otetaan vastaan, millä muulla tavoin toimia??? Olin itse eilisiltaan siinä mielessä tyytyväinen, että pysyin linjassani enkä edes hermostunut.