Alkoholistien kanssa eläneet

Kyllä se käy omankin mielenterveyden päälle. Siitä tulee semmoinen sairas symbioottinen suhde. Minä olin se 8-vuotias vastuunkantaja, joka huolehti ruuasta ja pyykistä ja äiti oli se iloinen ikinuori.



Parikymppisenä kävin muutaman vuoden mielenterveyshoitajan luona ja söin masennuslääkkeitä. Itsenäistyminen oli vaikeaa, tavallaan hylkäsin äitini, joka ei kyennyt huolehtimaan itsestään. Syyllisyys on karmivaa, vaikkei vaihtoehtoja ole.

naimisissa alkoholistin kanssa. Pahinta tässä on katsoa hyvän miehen "menevän hukkaan". En tuntenut yhtään alkoholista riippuvaista ihmistä, ja monta vuotta meni ennenkuin uskoin että alkoholi voittaa aina. Itse olen muuttunut syrjäänvetäytyväisemmäksi, ja kartan sukulaisia, kun joudun aina menemään kaikkialle vain lasten kanssa. Itse ei tee mieli juoda mitään, kun katselee miten mies sitä vetää. Hyviä puolia miehessäni on kuitenkin hyvin paljon, ja ketään muutakaan en ole tavannut, ja väkivaltainen ei onneksi ole.