kävin lueskelemassa masentuneiden tukisivustolla heidän keskustelujaan.

Itselläkin on masentunut ystävä ja olen yrittänyt olla hänen tukenaan.



Välillä tuntuu etten enää jaksaa, että hän vetää minutkin mukaansa masennuksemn syövereihin.

minä masennuin rankasta työpaikkakiusaamisesta ja totaalisen ulkopuolelle jättämisestä. En nähnyt mitään hyvää missään koska minulla ei ollut arvoa.



Luottamus kun menee niin itseluottamus horjuu, oma arvo katoaa, omaa osaamista ei ole, henkinen väkivalta vie pohjan.



Terpapia auttoi ja olen nyt vihdoin jaloillani ja uudessa työpaikassa, oma iloinen ja osaava itseni.



Masennus on sairaus, josta voi parantua. Opettele elämään:)

masentuneet tuottaisivat hulvatonta tekstiä. =D Eikös se niiden sairaus ole just se, että on masentavaa?

että ollaan masentuneita. Se vaikuttaa niin paljon kaikkeen, ettei sitä voi tajuta, jos siitä ei ole kokemusta.

ei se masennus tule siitä että ajattelee negatiivisesti, vaan negatiivinen ajattelu kumpuaa masennuksesta.



lisäksi: kaikki masentuneet EIVÄT ajattele negatiivisesti. esimerkkinä minä. minulla oli diagnosoituna epätyypillinen masennus. tämä ilmeni fyysisinä oireina, väsymyksenä, hitautena, muistiongelmina jne. ei vaikuttanut sinänsä neatiivisesti ajatteluun. paranin oikealla lääkityksellä.

On totta, että masennus on sairaus, joka vaikuttaa tietysti ihmisen kykyyn ajatella positiivisesti ja tuntea mielihyvää, mutta masennus on lääkäreidenkin mukaan monialainen ongelma, johon yhdistyy aivokemia, elintavat, sosiaalinen puoli ja muu elämäntilanne. Siksi masennusta hoidetaan parhaiten sekä lääkityksellä että terapialla ja vielä sosiaalitoimen taholta. Masentuneella remonttia kaipaa niin aivokemia kuin ajattelumallit ja elin- ja toimintatavatkin.



Kyllä esim. korkeasti itsekriittisillä tai syvästi negariivisilla ihmisillä usein on matalampi kynnys masentua kuin peruspositiivisilla ihmisillä. Samoin kuin huono yleiskunto ja epäterveet elintavat altistavat monille sairauksille - myös henkisille.



Itse kärsin nuoruudessa masennuksesta, mutta nyt rakastan elämää ja nautin kaikesta pienestä. Minulla auttoi lääkitys, jota söin puolentoista vuoden ajan, sittemmin en ole tarvinnut JA totaalinen ajatusmallien ja elämäntapojen muutos. Omalla kohdallani jälkimmäinen on tuntunut vaikuttavan eniten. Ja täytyy sanoa, että esim. yksi hyvä ystävyys on jäänyt taakse, sillä tämä ko. ihminen on niin kriittinen, elämänhaluton ja kaikessa negatiivisesti ajatteleva, etten kertakaikkiaan oman hyvinvointini takia enää kestänyt hänen seuraansa. On paljon helpompi nähdä valo kaikessa ja asioiden hyvät puolet, kun ympäröi itsensä positiivisella energialla...

Kyllä mikä tahansa ajattelumalli, sairas nyt eritoten, vahvistuu kun vuorovaikuttaa samalla tavalla ajattelevien kanssa. Miettikää nyt vaikkapa kaikkia pro-syömishäiriö- tai kouluammuskelusivustoja netissä! Jos on yhtään masentunut, ei ehkä kannattaisi jutella päivät pitkät virtuaalisesti muiden kaikesta synkästi ajattelevien kanssa. Ajatusmaailma vain vääristyy entisestään.



Ja en siis tarkoita, että masentunut voi itse valita, onko masentunut ja negatiivinen vai ajatteleeko positiivisesti. Masentunut tarvitsee aina ammattiapua ja usein lääkitystä. Mutta kyllä kaikissa sairauksissa ja niiden hoidossa on merkitystä myös psykososiaalisella puolella ja omalla toiminnalla ja ajattelulla!