Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Omat lapset ja muiden kakarat...
27.04.2009 |
Rakastan omia lapsiani yli kaiken, mutta toisten lapsista en juurikaan välitä. Minua oikeasti vaivaa tämä asia, miksi en osaa ollenkaan "iloita" muista lapsista? Muutama vuosi sitten huomasin, etten juurikaan pidä kavereideni lapsista. Niissä vaan muka on jotain ärsyttävää. Ystäväni pyysi minua lapsensa kummiksi ja päätin että nyt yritän luoda edes jonkinlaisen tunnesiteen lapseen. Kovin yritän mutta ei oikein tunnu onnistuvan. Pahin tilanne on sukulaislapsen kohdalla, jota näen lähes päivittäin. Haluaisin niin rakastaa tuota lasta, mutta miksi se on niin vaikeaa? En osaa nauraa hänen tempuilleen enkä ihailla uusia taitoja. Lähes kaikki hänessä vain ärsyttää. Lapsen vanhemmat ovat minulle molemmat tärkeitä, mutta miksi heidän vauva ei "mahdu sydämeeni"? Pelkään että joku joskus huomaa, mitä ajattelen siitä lapsesta.
Miksi minä olen tällainen? Ja mitä voisin tehdä, että muuttuisin? En halua olla kylmä läheisiä lapsia kohtaan...
Kommentit (6)
En minäkään suoriltakäsin rakasta toisten lapsia, päivastoi, usein ovat ärsyttäviä. Mielestäni vain omia lapsiaan rakastaa varauksetta, muut lapset ovat tavallaan samalla viivalla kuin vieraat aikuiset. Vaatii tutustumista, vaatii aikaa ennenkuin mitään tunnesidettä muodostuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pidä lapsista noin yleensä sen enempää kuin muistakaan ihmisistä. En tiedä miksi pitäisi pitää lapsista vain siksi, että ne ovat pieniä ja nuoria. Eihän kaikki pidä koiranpennuistakaan.
..kummityttöni veli, joka jostain syystä raahataan AINA mukaan visiitille siskonsa lisäksi. Tyyppi on joku ylivilkas, vähän vajaa ja huomionhakuinen ekaluokkalainen, uskomattoman rasittava. Hän heittelee näsäviisaita kommentteja, ihmettelee asioita joita näkee jo eskarilaisten ymmärtävän ja HUUTAA. Siis koko ajan volyymi on täysillä ja se raivostuttaa minua ehkä eniten.
muiden lapsissa huomaan heti heidan vikansa ennenkuin jotain hyvaa. heh!! en myoskaan lapsettomana ollessani tuntenut mitaan tarvetta leperrella muiden lapsille ja ajattelin etta ehka se muuttuu kun saan oman, mutta ei...
kavereiden lapset vielä ymmärrän, siis että en automaattisesti pidä heistä. Mutta miksi en saa yhteyttä lasteni serkkuun? Hänhän on lasteni verisukulainen ja jopa näyttää vähän lapseltani! Ja aikaa vietän hänen kanssaan tosi paljon eikä ole mitään syytä olla pitämättä hänestä! Toivottavasti tämä mun ongelma katoaa pian, oikeasti on todella kiusallista. Ja tunnen syyllisyyttäkin asiasta. T.ap
Alue: Aihe vapaa
On kyllä erikoinen ongelma,onneksi itsellä ei sitä ole, vaikka joskus toisten lapset ärsyttää.kaikki ei tietysti ole niin lasirakkaita.
Kannattaa tutustua rauhassa näihin pikkuihmisiin,jutella heille,leikkiä heidän kanssaan,antaa itselle aikaa ja antaa lapsille tulla sydämmeesi.aivan samalla lailla heillekkin riittää rakkautta (tai ainakin tykätä heistä) kuin omille lapsille,vaikkei ei niiin paljoa tietysti.
Huomaat jossain vaiheessa ettei ne niin pahoja sitten olekkaan,jokaisesta löytyy varmasti rakastettava piirre.Yritä muuttaa pääsi sisäistä ajatusta positiivisemmaksi,toivottavasti löydät ilon pisaroita muidenkin lapsista! hyvää kesää!