Te jotka menitte kirkossa naimisiin-oletteko uskovaisia?

emmekä edelleenkään ole uskovaisia. Silti meillä oli isot kirkkohäät ja lapset on kastettu. Jotenkin sen vaan "kuuluu" mennä niin :) En ole ikinä ajatellut että se olisi ollut jotenkin väärin.

Häissä ja ristiäisissä esim. lausutaan uskontunnustus. Miten kukaan voi lausua sen, jos ei usko?! Eikö se sodi täysin omaatuntoa vastaan?

Minä uskon kyllä kristinuskon Jumalaan joten kirkolliset juhlat eivät ole ongelma. Mutta en todellakaan lausuisi jotain hindujen uskontunnustuksia, koska "niin kuuluu tehdä".

liitolleen, on aika huvittavaa jos ei sitten kuitenkaan usko tähän itse siunaukseen. Tämä on niin tyypillistä, ei uskota, mutta kirkon palvelut silti halutaan? Lapset kastetaan kristinuskoon ja papin amen pitää saada liitolle. Huvittavaa.

Anoppi ja oma äitini ovat uskovaisia. Itse uskon kyllä Jumalaan ja Jeesukseen, mutta uskovaiseksi en katso itseäni: kiroilen (salaa lapsilta), joskus valehtelen, juon jne.



Meille ei olisi tullut kuitenkaan mieleenkään mennä muualla kuin kirkossa naimisiin, samalla lailla nimiäiset ei tulleet meille kyseeseenkään vaan ristiäiset. Kyse on juhlallisuudesta, ilmapiiristä, arvoista, perinteistä ja tietysti omien ja miehen vanhempien kunnioituksesta.

Maistraatti ja kirkko ei ole ainoat paikat. Pappi ainakin tulee minne pyydetään, maistraatin tyypeistä en tiedä...

Anoppi ja oma äitini ovat uskovaisia. Itse uskon kyllä Jumalaan ja Jeesukseen, mutta uskovaiseksi en katso itseäni: kiroilen (salaa lapsilta), joskus valehtelen, juon jne.

.

Kyllä minäkin kiroilen ja juon, joskus saatan valehdellakin. Ja olen uskovainen. Eihän nyt uskoa tuollaisilla ulkoisilla asioilla määritellä.

Musta se on aika naurettavaa oikeastaan. Luvataan Jumalalle, että ollaan ikuisesti yhdessä..jne.

Mutta jokainen tavallaan. Vaikka kuinka typerää se olisikin.

Vaikka kirkkoon kuulunkin ja veroni maksan.

Musta on minun arvojeni vastasta tehdä jotain sellaista. En lupaa jumalan kasvojen edessä mitään. Yksi mies riittää.

Musta se on aika naurettavaa oikeastaan. Luvataan Jumalalle, että ollaan ikuisesti yhdessä..jne.

Mutta jokainen tavallaan. Vaikka kuinka typerää se olisikin.

Ei siitä kukaan sen kummemmin ajattele. Tuleehan kristityillekin joulupukki, mieti miten naurettavaa se on. Joku pellemäiseen pukuun pukeutunut sukulainen teeskentelee tuovansa lahjoja Korvatunturilta. Asioita nyt vaan tehdään niin kuin on "aina" tehty, juuri kyseenalaistamatta. Ja juuri siksi tehdäänkin, ettei tarvis kyseenalaistaa. On helpompaa kun mennään tietyn kaavan mukaan eikä pyörää tarvi keksiä joka kerta uudestaan. Että mitäs tähän rippikoulutraditioon tänä vuonna kuuluisi.

liitolleen, on aika huvittavaa jos ei sitten kuitenkaan usko tähän itse siunaukseen. Tämä on niin tyypillistä, ei uskota, mutta kirkon palvelut silti halutaan? Lapset kastetaan kristinuskoon ja papin amen pitää saada liitolle. Huvittavaa.

että ihmiset, jotka eivät oikeastaan usko kirkon olennaisimpaan oppiin, menevät kuitenkin kirkossa naimisiin. Mihin sitä kirkkoa siinä naimisiinmenossa tarvitaan? Ja miksi pitää mennä ns. Jumalan silmien alla naimisiin jos ei usko kyseiseen entiteettiin. Vai onko vaan muotia sanoa, että ei usko, vaikka oikeasti uskookin? Minä menin naimisiin maistraatissa enkä kuulu kirkkoon, vaikka rukoilenkin joka päivä. Minä en vaan voi hyväksyä nykyistä kirkkoa, joka ei näytä itsekään enää uskovan Raamattuun. Minun mielestäni se joko on Jumalan sanaa ja siten tiukasti noudatettavaa tekstiä tai sitten ei, jolloin koko homman voi jättää omaan arvoonsa.

Miettikää nyt vaikka sitä uskontunnustusta. Siinä on kohtuullisen tuhti sisältö, jota ei kyllä tulisi mieleen allekirjoittaa, ellei siihen uskoisi.



Joulupukki painii ihan eri sarjassa. Lähtökohtanahan on, että pukki on pelkkää leikkiä. Ei pukilta pyydetä siunausta elämään tai rukoilla häntä.

Mentiin kirkossa naimisiin. Se oli juhlavaa. Ei olla himouskovaisia, mutta uskoa löytyy. Papin saa myös kotiin vihkimään, jos haluaa.

"heräämisen" pitää ensin saada ennen kuin uskovaiseksi voi itseään kutsua. Voin tietysti olla väärässä ja olla täten uskovainen. Minusta ei ole mitään pahaa olla uskovainen, mutta sellaista heräämistä en ole koskaan kokenut, olen vain kuin kasvanut siihen uskomiseen.

Anoppi ja oma äitini ovat uskovaisia. Itse uskon kyllä Jumalaan ja Jeesukseen, mutta uskovaiseksi en katso itseäni: kiroilen (salaa lapsilta), joskus valehtelen, juon jne.

.

Kyllä minäkin kiroilen ja juon, joskus saatan valehdellakin. Ja olen uskovainen. Eihän nyt uskoa tuollaisilla ulkoisilla asioilla määritellä.

papin valitsimme tietenkin myös sellaisen, joka uskoo samalla tavalla meidän kanssa.



kirkko tuntuu olevan monelle jokin tilavuokrausta tarjoava "juhlapalvelu", mikä minusta on hassua. mutta jokaisella kirkkoon kuuluvalla on oikeus käyttää kirkkoa häihinsä...

Minä en vaan voi hyväksyä nykyistä kirkkoa, joka ei näytä itsekään enää uskovan Raamattuun. Minun mielestäni se joko on Jumalan sanaa ja siten tiukasti noudatettavaa tekstiä tai sitten ei, jolloin koko homman voi jättää omaan arvoonsa.

Miksi et pidä vaihtoehtona sitä, että Raamattu kuvailee jotain Jumalasta ja sisältää paljon elämänviisautta, jota kannattaa noudattaa? Tämä näkökulma kyseenalaistaa sen, että joka ikinen pilkku Raamattussa olisi peräisin suoraan Jumalalta (miten voisikaan olla, ihminenhän sanat on kuitenkin paperille rustannut), mutta toisaalta ei heitä romukoppaan sitä hyvää, mitä kirjassa ilmiselvästi on.

Minä nimittäin näen asian juuri näin. En voisi kuvitella ajattelevani, että Raamattu on joko kirjaimellisesti Jumalan sanaa tai sitten sillä ei ole mitään arvoa.

Olen itse pappi, eli siis uskon, ja menin myös itse kirkossa naimisiin. Itselleni on tärkeää, että elän oman uskoni mukaan. Jos en uskoisi kirkon sanomaan ja Jumalaan, en haluaisi kirkon siunausta liitolleni. Pappina en halua ottaa muiden uskonasioita vastuulleni, en siis kieltäydy vihkimästä paria, joka ei usko. Voihan Jumala myös puhutella paria kirkkovihkimisessä. Välillä kyllä toivon, että ihmiset kasvaisivat myös uskonasioissa aikuisiksi. Itse olen ja koen, että myös kirkko on uskossaan vilpitön. Välillä tuntuu, että kirkon sanoma menee täysin ohitse nykyajan ihmiseltä. Vain pinnalla on merkitystä eli sillä, miltä asiat ulkoisesti näyttävät.



Vielä tuohon uskovaisuus-käsitteeseen. Merkittävää uskossa ei ole moraali tai uskon määrä, vaan sen kohde, Jeesus Kristus. Uskovaisuus ei tee ihmisestä suoraan moraalisempaa tai paremaa ihmistä.

että voi mennä kirkossa naimisiin. Olen kuitenkin seurakunnan jäsen ja tuen seurakunnan työtä, näin voin mielestäni hyvin tulla vihityksi kirkossa

Kirkosta ulos ne jotka ei usko?

Entä jos ei vaan kerta kaikkiaan pysty uskomaan, mutta silti haluaisi osallistua yhteisön rituaaleihin?

Pitäisikö ruveta teeskentelemään että uskoo?

Jotenkin harrastamaan uskomiseen pinnistelemäistä, vaikkei koe siihen mitään erityistä tarvetta?

Kyllä kirkkoon voi kuulua, vaikka olisi vaikea uskoa. Ei kukaan toinen ihminen voi määrittää toisen uskon määrää tai laatua, vaan se on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Teeskentely ei ole hyvä juttu, mutta avoimuus ja rehellisyys on.



Luterilaisuuden mukaan ihminen ei itse päätä uskoa. Usko on lahja Jumalalta. Ihminen voi rukoilla saavansa uskon. Ongelma ehkä nimenomaan on tuo, ettei koe tarvetta uskoon. Kunnioitan jokaisen omaa arvostelukykyä ja älyä, mutta ajattelen myös, että nykyihminen on hyvin itseriittoinen, ei tajua, mihin Jumalaa tarvitaan.



Mikä tulee avioliittoon vihkimiseen kirkossa, mielestäni kaikki kirkon jäsenet ovat tervetulleita. Kirkolta ei kuitenkaan voi tilata, sitä mitä haluaa, sillä kirkko ei ole seremoniatoimisto, vaan Jumalaan uskovien yhteisö. Se on hyvä pitää mielessä.

...jos ei usko koko Jumalaan. Itse en voisi kuvitellakaan meneväni kirkossa naimisiin, koska en usko.