yh-äidin perjantaihehkutus!

haluaisin kysyä, että mitäs jos miehellesi vaikka tapahtuu jotain? Tai jospa hän kuitenkin haluaakin jossain vaiheessa avioeron?



Pärjäätkö sinä yksin lastesi kanssa?

Pystytkö elämään itsesi kanssa, kun olet noin täällä yh-äitejä arvostellut?

Jne.

onko aina pakko ruveta haukkumaan, nälvimään, arvostelemaan ja vertailemaan?!? Varsinkin, kun toinen haluaa jakaa onnensa!!



Minusta ap:n vapaaviikonloppu kuulosta varsin aikuiselta ja fiksun ihmisen viikonlopulta. Mitä vikaa on yh-vanhemmissa? Mistä minä ydinperheen omaava voin tietää varmaksi, että minusta ei koskaan tule yh? Haluan elää ydinperheessä, mutta en voi tehdä ratkaisuja toisen puolesta. Mitä jos mieheni lähtee vaikka kuinka tekisin parisuhteessa kaikkeni, olisin kaunis, fiksu ym ym. Tunnen fiksuja, vahvoja naisia ja miehiä, jotka ovat lähteneet huonosta parisuhteesta, koska se on ollut järkevin vaihtoehto kaikkien, myös lasten, kannalta. Muistakaa, että elämä ei suinkaan ole mustavalkoista!



Ihanaa viikonloppua sinulle ap, olet sen ansainnut! Arkesi on varmasti raskasta, mutta myös ihanaa, koska saat olla lastesi lähivanhempi!!! Arvostan sinua!!

ja pyörittää arka ainoana vanhempana - niitä ei voi verrata. Eikä se, että selviytyy arjesta miehen matkan ajan vielä takaa sitä, että selviytyisi arjesta yh-äitinä.

oikein, kirjoitin siinä että tiedän, mitä on hoitaa lasten asioita yksin. Mieheni oli joskus matkustustyössä ja siksi näin. Pärjään lasteni kanssa ihan siinä missä kuka tahansa, en koe että pärjääminen olisi jotenkin ongelma. Minusta on outoa edes ajatella, että olisi äiti joka ei omien lastensa kanssa pärjäisi? ;) Eihän miestä pidetä lasten takia, vaan parisuhdetta sen itsensä takia. En ole kotiäiti, vaan käyn työssä.



En halua arvostella henkilökohtaisesti kenenkään ratkaisuja, pahoittaa mieltä tai nousta yläpuolelle. Säälin siis sanan positiivisessa mielessä, tunnen myötätuntoa häntä kohtaan.



Eiköhän itsestään selvää kaikille ole, ettei yksistään parisuhde ketään onnelliseksi tee ja varmasti on olemassa myös niitä selvittämättömiä ongelmia ja ristiriitoja. Uskon kuitenkin, että jos avioliitoista pidettäisiin parempaa huolta, olisi vähemmän perheissä ongelmia. J



os ihmiset osaisivat iloita arjen pienistä iloista yhdessä ja tukea toisiaan vastoinkäymisissä. On olemassa tietenkin paljon miehiä, jotka eivät yksinkertaisesti ole valmiita isyyden tuomaan vastuuseen, kaikkihan tietävät että on myös tällaisia äitejä.



Päinvastoin koen, että ymmärrän yh-äitejä ja tunnen myötätuntoa heidän arjen rankkuutta kohtaan, niin minusta heti ajatellaan, että olen joku pervo väkisin parisuhteeseen juuttunut ruma kotiäiti, joka on vielä kaikenkukkuraksi tyhmäkin ja muistuttaa Nina Mikkosta ;D

Olen lähinnä huvittunut. Ja toisaalta mietityttää, mitä tälle yhdelle kommentoijalle tapahtuisi jos menettäisi miehensä syystä tai toisesta.



Itsestäni olen hem**tin ylpeä, tiedän selviytyväni tilanteessa kuin tilanteessa. Enkä koe arjen pyörittämistä yksin äärimmäisen vaativana tai haastavana, vaikka joku sitä miettikin - se on asennekysymys :) Arki menee rutiinilla, onneksi on paljon läheisiä ystäviä joille marmattaa sillä hetkellä kun joku ottaa päähän ja rankasti.

MITEN olen arvostellut yh-äitejä? En omasta mielestäni mitenkään. Outoa. Jos sanon, että säälin yh-äitejä, se ei ole sama kuin etten arvostaisi tai ajattelisin heitä jotenkin huonompina? No, ehkä se että mainitsin siitä parisuhteessa epäonnistumisesta. Olen kuitenkin mielestäni useampaan otteeseen maininnut, että en ajattele heistä pahaa. Omassa lähipiirissänikin on, ihan läheisiä ystäviäkin.

mitä sosiaalisiin taitohin tulee, pärjään kyllä ihmisten kanssa ja arvostan kaikkia. Mutta jos minua mollataan, en saisi sanoa takaisin? Sitäkö tarkoitat?



Eikö ap sitten ole ollut minulle törkeä? Olen tosiaan sosiaalisesti rajoittunut, mikäli tämä ei pidä paikkaansa. Todistelin parisuhdettani, koska annettiin ymmärtää, että minussa on jotain vikaa, kun säälin yh-äitiä.

avioeron mahdollisuuteen/todennäköisyyteen en usko, olemme siinä mielessä sielunkumppanit ja pitkään yhdessä eläneet. Ei siitäkö, että niitä kriisejäkin ei olisi käyty lävitse. Vaan selvitty on lävitse, siitä olen onnellinen myös, etten ole luovuttanut. Avioliitto on myös tahtotila ;)



Siis, kertokaapa te, arvon viisaat yh-äidit, että mitä minulle oikein tapahtuisi? ;) Miten se näkyy, etten selviäisi yksin? Siitäkö, jos sanon/epäilen että teillä ei olisi joskus raskasta? Aivan kuten itsekin sanoit, että joskus raskasta on.

Mutta niinhän se on parisuhteessakin, ei toista heti jätetä jos on vaikeuksia.

kuulostaa ihan naurettavalta glorifioinnilta, että kaikista ei olisi yh-äideiksi? Aivan yhtä totta tuossa valossa olisi, että yh-äideistä ei ole parisuhteeseen. En kuitenkaan väitä, että näin on.

Itseasiassa en koe arkea edes raskaana vaikka kaikesta olenkin yksin vastuussa. Arkirytmi on niin selkärangassa, että se menee omalla painollaan. Hankalinta on kun itse sairastuu, olin jokin aika sitten 40 asteen kuumeessa ja siinä vaiheessa kaipaa toista aikuista laittamaan lapsille ruokaa jne, en nimittäin jaksanut päätäni nostaa tyynystä. Onneksi on ihania ystäviä ja lasten kummitätejä, jotka kävivat kaupassa, toivat pizzaa, veivät lapset kouluun/eskariin jne.

Mutta on tämä hassua, nytkin on ihan hassu olo kun olen kuulevinani yläkerrasta lasten tuhinan :) Esikoinen muuten soittaessaan muistutti, että voin hakea heidän unilelunsa ja täkkinsä kaveriksi, ettei ole yksinäistä. Meillä kun on se traditio, että lapset tulevat herättyään minun kainalooni köllöttelemään ja eilen aamulla sitä harmittelin lapsille, että tulee olemaan outoa kun en saakaan kahta unenlämmintä lapsosta kainaloon aamulla. Pitäisi varmasti varoa sanomisia jos kerran esikoinen isänsä luona miettii, että äiti voi hakea unilelut ja peitot korvikkeeksi :)

Ei mitää kauheen fiksu lause tämä, "kiva että noin, säälin silti että olet yh". Seuraavassa viestissä hehkutan omaa onnea ja sen jälkeen "pahoittelet" kun toinen on epäonnistunut parisuhteessa jne.



Taitaa olla noi sun sosiaaliset taidot vähän rajoittuneet?

mutta olen aidosti pahoillani kyllä, jos joku yksin joutuu elämään. Ap kuitenkin kirjoittaa kivasti olevansa onnellinen yksinkin. Ei kai siinä sitten mitään. Eihän sellaisista asioista, joista jää paitsi voi tietääkään mitään. Kuten en minäkään voi täysin tietää, millaista yh-äidin arki.



Miksi otatte säälin niin negatiivisesti? Eikö säälillä voi tarkoittaa myös, että tuntee myötätuntoa? Mitä pahaa siinä olisi, jos toivoisin ap:n löytävän itselleen vertaisensa kumppanin? Myönnän, että lause epäonnistunut parisuhteessa oli hölmösti ilmaistu.

eikö se ole vähän tökerösti ilmaistu asia?



Mieheni on yh-äidin kasvattama. Erittäin kohtelias mies, joka arvostaa naista ja parisuhdetta.

nyt ei puhuta sinun liitostasi tai ylipäänsä mistään yh vastaan ydin-jutusta! Nyt on tarkoitus jakaa tämä ilo ap:n kanssa!! Suurinta viisautta on olla arvostelematta muita!! Ollaan onnellisia, että on iloja tässä toisinaan niin julmassa maailmassa ja siitä, että joku osaa olla NIIN onnellinen omista lapsistaan ja elämästään vaikka ei sitä toista aikuista olekaan rinnalla. Harva osaa nykyään iloita pienistä arjen onnenhetkistä! Tsemppiä sinulle ap, kommenteistasi veikkaan sinun olevan niin fiksu ja vahva ihminen, että osaat nämä morkkaajat laittaa toisesta korvasta sisään toisesta ulos.



Ihanaa iltaa!



t.58

Miten niin yh ei tiedä mistä "jää paitsi"? Suurin osa yh-äideistä on elänyt parisuhteessa eli sekin puoli on tiedossa. Ja suurimmalla osalla parisuhde on jossain vaiheessa ollut toimiva, muutenhan ei niitä lapsosia olisi tehty.



Toisekseen ihmettelen ajatusmaailmaasi. Olet aidosti pahoillaan jos joku _joutuu_ elämään yksin. Onko sinun mielestäsi se, ettei elä parisuhteessa pakko, rangaistus, joutuminen? Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että se voi olla tietoinen valinta, vähintään yhtä onnellinen tila kuin parisuhde? Silloin täytyy olla vain tasapainossa oman itsensä kanssa.



Toivot, että löytäisin vertaiseni kumppanin? Etkö edelleenkään ole ymmärtänyt, että olen täysin onnellinen ja kokonainen näin? Énkä koe jääväni paitsi mistään, vaikka kokemusta on toimivasta, onnellisesta parisuhteesta.

tämän toisen kirjoittajan sosiaalista taidoista sanaakaan, se menee jonkun muun piikkiin.



Ja tosiaan annan tiettyjen kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja samaa vauhtia toisesta ulos :)

Olen onnellinen elämääni, en kaipaa tähän mitään lisää. Tiedän, että lapsillani on tasapainoinen, turvallinen ja rakastava koti.



Juuri ne pienet arjet hetket ovat niitä parhaita: aamulla matkalla töihin kun lapsi esittää viisaan kommentin. Tai kun iltapalalla pohditaan ja suunnitellaan yhdessä kesälomaa, mökin kasvimaata ja kukkapenkkiä (esikoinen haluaa kasvattaa tomaatteja, kuopus salaattia) :) Kesämökkimme tyyliin sopivat pelargoniat saavat kummassakin pojassa aikaan reaktion "yök", kuulema pitäisi olla orkideoja :) Osta siinä sitten kesäkukkia...



t. ap

kuten sanoin, ei voi tietää mistä jää paitsi, ellei ole kokenut. Onnellinen parisuhde ei johda eroon, kuin äärimmäisissä tilanteissa vrt. toisen kuolema. Siksi soisin myös näille ihmisille onnellisen ja rakastavan ihmisen lähelle. Ei kai siinä mitään pahaa ole toivoa sellaista. Antaa kaikkien kukkien kukkia vain. Tietenkin elämä voi olla täysipainoista ilman toista, olen niin itsekin elänyt. Jopa suurimman osan elämästäni. Silti koen onnellisempana itseni nyt ja näin.



Mutta kaikille ei käy se, mikä toiselle käy ja elämässä voi sattua ja tapahtua monenlaista.

mitä jos riisuisit ne vaaleanpunaiset lasit silmiltäsi...



p.s. moni onnellinen avioliitto päättyy... kuolemaan - ja se leski on yh.....

Ja onnellinen avioliitto voi päättyä myös eroon, tämä sinun olisi ehkä hyvä ymmärtää ettei mahdolliset muutokset sekoita elämää kokonaan

Kirjoitin kuolemasta kyllä. Tästä ketjusta huomaa, miksi ihmiset eroavatkaan. Avioliittoa ei pidetä minään, ei parisuhdetta, eikä rakkautta. Olen pahoillani, jotka ette ole oikeasti rakastaneet. Miksi parisuhteessa pitäisi olla, jos meinaa erota? ;D

ettemme koskaan eroa ja avioliittooni. Näin sanoo myös mieheni. Aviolupauksessa luvataan, että tahdotaan rakastaa. Se on eriasia kuin rakastaminen muuten. Kysymys ei ole siitä, vaan että miksi ylipäätänsä on mennyt naimisiin? Ongelma ei ole ero, vaan yhteenmeno. Ehkä sitten alunperin on menty liian heppoisin perustein yhteen, tai perustettu perhe.