Minkä ikäisenä pitäisi muuttaa pois kotoa?

Itse lähdin 24 vuotiaana. Koska äitini oli sitä mieltä, että muiden elätettäväksi ei lähdetä. Eli muutin pois kotoa kun valmistuin ja sain töitä.

Kaikki neljä ovat lähteneet ennen armeijaa. Mutta tiedän valitettavasti ihmisiä jotka ovat lähteneet vasta 30 vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ei minkään ikäisenä. Jos muuttaa uuteen kotiin, on taas kotona, ja sieltä pitäisi muuttaa pois.

Minun pojat lähtivät ennen armeijaa ja vaikka ollaan muutettu sen jälkeen, tulevat silti kotona käymään ja kun lähtevät omiin osoitteisiin sanovat menevänsä kämpille.

Ap se toimeentulon hankkiminen on täysin täysi-ikäisen oma asia, ei se kuulu vanhemmalle.

Kun 18v on täynnä voi alkaa katsella omaa asuntoa, virallisestihan elatusvelvollisuus päättyy kun toisen asteen loppututkinto on suoritettu, oli se sitten lukio tai amis.

Itse lähdin 16 v opiston asuntolaan ja pari vuotta myöhemmin omaan asuntoon. Omat lapset lähti nuorempi 14 vuotiaana laitokseen ja toinen vajaa 18 v opiskelija-asuntoon. Nykyään molemmat asuvat poikaystävän kanssa

Saavat asua niin pitkään kuin tarvitsee. Jos esimerkiksi opiskelevat yliopistossa kotipaikkakunnalla, saavat asua kotona, jos haluavat. Sitten kun saavat työpaikan, voivat muuttaa pois. Mitään kiirettä ei meidän puolesta ole, kunhan opiskelevat, tekevät töitä ja ovat peruakunnollisia. Italiassakin monet asuvat 30v kotona, kun opiskelu kallista eikä aina heti löydy töitä tms.

18-20 vuotiaana olisi luontevaa. Ei tule mitään jos aikuisena vielä on vanhempien nurkissa, itsenäistä elämää on hyvä alkaa harjoittelemaan tuossa iässä.

Viimeistään 16 vuotiaana.

Peruskoulun jälkeen lähti kaksi vanhinta kun menivät toisille paikkakunnille opiskelamaan. Alussa nyt oli omat ongelmansa, mutta ihan järkeviä aikuisia niistä kuitenkin tuli.

Jos lapsi opiskelee on luonnollista, että asuu kotonaan. Mutta onko enää luonnollista jos +30 vuotias nainen asuu kotonaan ja tottelee edelleen vanhempiaan? Minusta ei. Koko naisen elämä on riistetty ja hänet on alistettua pienestä pitäen ja tehty sairaammaksi kun onkaan väärällä ruokavaliolla.

Sattuipa sopiva ketju, juuri tätä olen mietiskellyt viime aikoina. Tytär 21v ei haluaisi muuttaa pois kotoa. Rakastaa rutiineja ja kaikki muutokset ovat hänelle jokseenkin isoja, siitäkin varmasti kyse, jostain kypsymättömyydestä myös. Poikaystävää ei ole joten siksikään ei ole hinkua muualle.

Opiskelee sen verran lähellä kotia ettei senkään vuoksi tarvitse muuttaa, eikä halua nostaa opintolainaa ennenkuin on ihan pakko. Meistä on sinänsä ok että asuu kotona, MUTTA kyllähän sitä toisaalta odottaa, että toinen haluaisi jo itsenäistä. Huolestuttaa, mitäs jos ei koskaan kypsy siihen pisteeseen.

Pitäiskö painostaa, vai antaa olla ja odottaa että haluaa muuttaa?

16-20

Ei siihen ole mitään tiettyä ikää.

Itse muutin parikymppisenä. Lähinnä huvitti joidenkin paasaus siitä että he muutti kotoa 16-17v ja että kyllä viimeistään 18v pitää muuttaa kotoa omilleen, kun todellisuudessa muuttivat "omilleen" eli siis tukien varaan ja elelevät näin edelleen kolmekymppisinä.

Meillä vanhemmat on auttaneet tarvittaessa. Kolmekymppinen siskoni asuu perheensä kanssa vanhempien toisessa asunnossa tällä hetkellä koska heidän oma asuntonsa on remontissa. Ovat asuneet noin vuoden. Itse asuin vanhempien luona yhden koronakevään.

18-22. Oma tytär saa asua kotona niin kauan kuin haluaa, on 18 mutta käy vielä lukiota. Itse on puhellut että pitää välivuoden lukion jälkeen töitä tehden ja miettien minne haluaisi hakea opiskelemaan, ja että voisi sitten alkaa kokeilla yksin asumista myös. 

Minä muutin pois hieman ennen kun täytin 23. Monilta opiskelukavereilta sai kuulla ihmettelyä kun en ollut muuttanut heti omilleni. Opiskelupaikka oli samalla paikkakunnalla enkä minä eikä vanhempanikaan kokeneet muuttamista opiskelija-asuntoon tarpeelliseksi.

Onko ok, jos vaikeista mt-ongelmista kärsivä (ei kuitenkaan mitenkään väkivaltainen) lapsi asuu yhä vanhempiensa luona, vaikka ikää on jo reippaammin yli 30 vuotta? Jos järjestely sopii hyvin niin vanhemmille kuin lapsellekin, ja lapsi auttaa tarvittaessa vastavuoroisesti vanhempiaan kotitöissä ym.?

Vierailija kirjoitti:

Sattuipa sopiva ketju, juuri tätä olen mietiskellyt viime aikoina. Tytär 21v ei haluaisi muuttaa pois kotoa. Rakastaa rutiineja ja kaikki muutokset ovat hänelle jokseenkin isoja, siitäkin varmasti kyse, jostain kypsymättömyydestä myös. Poikaystävää ei ole joten siksikään ei ole hinkua muualle.

Opiskelee sen verran lähellä kotia ettei senkään vuoksi tarvitse muuttaa, eikä halua nostaa opintolainaa ennenkuin on ihan pakko. Meistä on sinänsä ok että asuu kotona, MUTTA kyllähän sitä toisaalta odottaa, että toinen haluaisi jo itsenäistä. Huolestuttaa, mitäs jos ei koskaan kypsy siihen pisteeseen.

Pitäiskö painostaa, vai antaa olla ja odottaa että haluaa muuttaa?

Onko kirjolla? Tuli vain mieleen noista rutiineista ja muutosten vaikeudesta. 

Kuulostaa minusta vähän siltä, että hänellä pitäisi olla mahdollisuus harjoitella sitä yksin asumista kodin lähellä. Kaikilta ei tietenkään onnistu sellainen, että rakennetaanpa tähän taloon siipi, jossa voi harjoitella, mutta kuitenkin turvallisesti lähellä vanhempia. Harjoittelua voi tehdä niinkin, että vanhemmat alkavat tehdä jotain reissuja ja tytär saa olla yksin kotona sillä aikaa. Onko tällaisia tilanteita ollut ja onko hän niissä pärjännyt?

Jos ei tyttärellä ole diagnoosia, niin siitä päästä alottaisin. Selvästi hän on jonkinlaisen tuen tarpeessa, mutta oikeanlainen tuki löytyy vasta sitten, kun on oikea diagnoosi. Jos ei ole autismin kirjolla, niin sitten voi olla joku muu syy tuohon kehitysviivästymään, vai miksi sitä haluaa sanoa.

 asun äitin kanssa oon 36 vee mies

Vierailija kirjoitti:

Minä muutin pois hieman ennen kun täytin 23. Monilta opiskelukavereilta sai kuulla ihmettelyä kun en ollut muuttanut heti omilleni. Opiskelupaikka oli samalla paikkakunnalla enkä minä eikä vanhempanikaan kokeneet muuttamista opiskelija-asuntoon tarpeelliseksi.

Tuohon varmasti vaikuttaa paljon myös se, minkälainen se vanhempien asunto on. Parempiosaisilla saattaa olla omakotitalossa nuorisolla oma siipi, jossa voivat oleskella aika omissa oloissaan. Jos se oma lapsuudenkoti on vuokrakaksio, jossa yh-äiti nukkuu olohuoneessa ja odottaa lapsen poismuuttoa, tai perheasunto, jossa joutuu asumaan uusperheessä 10+ vuotiaiden puolisisarusten kanssa, niin kotoa poismuutto voi houkuttaa ihan eri tavalla.

Meidän tytär muutti 17-vuotiaana lakkiaisten jälkeen ja ensimmäisen opiskeluvuoden ajan annoimme ruokarahaa. Myös vuokra oli markkinahintaa alempi. Puolitoista vuotta myöhemmin hän osti puolisonsa kanssa sen asunnon meiltä. Myytiin asunto markkinahintaa halvemmalla ja tarjottiin heidän pankkilainaansa täytetakaus.