Minä kiinnitin huomiota myös noihin makkareihin. Ovat vaikeasti sisutettavia, kun ovat tuollaisia suorakaiteen muotoisia.
Mutta yksitasoisuus on tosi hyvä juttu. Niitä ei varmaan ole kauhean paljon pääkaupunkiseudulla, kun tilaa siellä on niin vähän :)
Hintatasosta ei osaa sanoa, kun en tunne se alueen hintoja, mutta jos teillä on noin vähästä kiinni, niin voisin kuvitella että saattaisi onnistaa näinä aikoina. Ei myyjä kuitenkaan saa sitä pyyntihintaa.
Asuntoa vielä tärkeämpi on se ympäristö, mihin muuttaa. En tunne yhtään aluetta, joten en osaa siihen sanoa, mutta onko se teille jo tuttu ja sellainen, jossa voisi kuvitella asuvansa?
Me teimme kerran virheen, että ostimme kivan asunnon alueelta, jota emme sitten hyvin tunteneetkaan. Alue osottautui ihan hirveäksi ja myimme asunnon kahden vuoden päästä. Onneksi silloin oli myyjän markkinat ja pääsimme asunnosta eroon tosi nopeasti.
En koskaan enää ikinä muuta mihinkään katselematta ja tutkimatta ensin tarkasti ympäristöä ja palveluita tulevan kodin ympärillä.