Mies sanoi, ettei hänen tarvitse kuunnella minua

Tsemppiä ap! Tule kertomaan taas kuulumisia.

kun olin 32. Kuopus kohta vuoden jaitsellä ikää 40. Hyvää miestä, sellaista koko elämän kestävää, kannattaa hakea ja odottaa. Kolmekymppisenä olin itse varma vahanpiian lapsettomasta kohtalosta...

millaiseen tilanteeseen sitä on joutunut. Jotenkin kaikki on tapahtunut sillein pikkuhiljaa ja pahenemaan päin tää tilanne taitaa valitettavasti olla. Miehessä on paljon hyvääkin, mutta olen kyllä ihan tosissani alkanut miettiä, voiko MIKÄÄN tasapainottaa sitä, jos mies kohtelee mua näin. Luultavasti ei. Lisäksi en pidä siitä miten mies kohtelee välillä meidän koiraa ja olen miettinyt sitä, että en kerta kaikkiaan kestäisi sitä, jos mies kohtelisi huonosti meidän yhteistä lasta, esimerkiksi "vitsailemalla" lapsesta.

Mulle vaikeinta ei varmaan edes olisi itse ero vaan se tosiasia, että haaveet lapsista siirtyy tai muuttuvat jopa mahdottomiksi. Kun eihän kukaan voi taata mulle, että löydän uuden miehen, josta tykkään ja joka tykkää musta. Olen kolmekymmentäyksi ja haluaisin useita lapsia. Ja pian. Toisaalta mitä kauemmin tätä päätöstä lykkään, sitä vaikeammiksi asiat muuttuvat.

ap

Ymmärrän, että ei ole helppoa ja ei se eropäätöskään ihan yksinkertainen asia ole. Mieti kuitenkin vakavasti mitä haluat. Ja sen sanon, että jos nyt päätätte vakiintua ja tehdä lapsen, niin silloin hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän nyt on. Älä tule tänne palstalle viiden vuoden päästä valittamaan, kun on kaksi lasta ja asuntovelka, että mies on mitä on ja olo on kurjaa. Lapsen kansa jaksaminen on muutenkin koetuksella. Jos jaksaminen parisuhteessa on koetuksella jo ennen lasta, niin se ei ennusta hyvää.

Mies tosiaan käyttäytyy välillä kuin 3-vuotias uhmaikäinen. Kiukuttelee, mököttää, uhkailee. Ei oo tosiaankaan kivaa. Semmoisen kanssa kun ei auta mikään järkevä keskustelu eikä tässä äidiksikään voi aikuiselle alkaa.

Et jaksaisi hoitaa lasta jos nyt jäisit suhteeseen jossa masentuisit ajan myötä. Ja aivan varmasti muuten masennutkin pian, sillä tuollainen toisen "nollaava" käytös on julmimmasta päästä...ennen eroa ota selville mitä kaikkea sinun pitää tehdä, minne muutat jne. ja JÄTÄ TEKEMÄTTÄ KAIKKI MIEHEESI LIITTYVÄ. Älä siis laita hänelle ruokaa, pese pyykkejä, korjaa jälkiä, kahvittele hänen kavereitaan. Alat opettelemaan tervettä itsekkyyttä ja omaa elämää, eikös? ;)

Tilanne on nyt vähän rauhoittunut ja muuttunut, saa nähdä kuinka pysyvää tää muutos on. Olen nyt asuntojonossa ja harkitsen edelleen muuttoa pois miehen luota. Olen kertonut tästä miehelle ja tehnyt hyvin selväksi, että mua ei saa kohdella huonosti. Mies suuttui ensin kovasti, mutta on nyt sen jälkeen selvästi koettanut parantaa käytöstään. On käynyt ruokakaupassa, osallistunut kotitöihin, puhuu mulle kauniisti (toki teki tätä myös ennen) ja on vähentänyt letkautuksiaan. On yrittänyt hemmotellakin ja kertoo jatkuvasti, kuinka ihana hänen mielestään olen. Musta vähän tuntuu, että semmoinen reilu ja aito kehuminen on miehelle vaikeaa ja siksi on helpompi heittää vitsejä, joista ei sitten oikein tiedä, että onko vittuilua vai onko tarkoitus yrittää kehua.



Miehessä on paljon hyviäkin puolia ja meillä on välillä todella mukavaa yhdessä. Semmoinen tasainen arkikin on ok, mutta mies on vähän sellainen, että purkaa stressiään/pahaa oloaan helposti muhun ja silloin suuttuu tai loukkaa mua aiheetta. Oon nyt tehnyt selväksi, että en suostu sellaiseen enää ja aion todella lähteä, jos se vielä jatkuu. Katsellaan nyt, että onko tää mennyt perille. Mä taas olen herkkä loukkaantumaan ja ottamaan asioita itseeni, joten tästä se kierre sitten alkaa.



Mies haaveilee kovasti lapsista (kuten minäkin), mutta en aio ryhtyä lastentekoon ennen kuin meidän suhde on paremmalla mallilla ja pysyvästi.



ap

se miehesi toivomus poikalapsesta. Mitä, jos hänen siittiöillään saakin ainoastaan tyttöjä? Anna nyt ajan kulua ennen kuin suunnittelet tulevaisuutta tämän miehen kanssa. Koko ketjun lukeneen olen vankasti sitä mieltä, että itsetuntosi kääntyy nousuun, kun aloitat uuden elämän ilman miestäsi.

Mullakin on ylipainoa 10 kg, maha roikkuu oikeasti mutta silti mun mies ihan vilpittömästi kehuu rintojani ja peppuani.Ei ilkeyttään.Ilkeilystä sain exän kanssa tarpeekseni, se oli suoraa ja loukkaavaa.



Mutta ap:n tilanteeseen, istuta ukkosi sohvalle ja puhu sille"""". sanoa, että ei sun rinnat mitkään rukkaset oo tai niin kuin tänä aamuna, sano että onpa sulla tiukka perse. (Mikä siis ei ole totta, yritän pudottaa painoa ja tiedän olevani vähän pullukka ja rinnat roikkuu.) """""







Jos nuo otat vitsinä tai kiusaamisena, niin on sulla omassa itsetunnossakin työstämistä.

[/quote]

ei kannata olla heti lyttämäässä, jos joku yrittää liittonsa eteen jotain tehdä. Aina ei se ero ole ainoa ratkaisu, ihminen pystyy muuttamaan itseään, jos vaan haluaa. Ap:n kannattaa nyt katsoa mihin tilanne menee ja aikahan sen näyttää, ottiko mies opikseen vai ei. Tsemppiä!

mutta kun tilanne ns. rauhoittuu, sama meno jatkuu taas. Sitten oletkin kusessa, kun lapset pyörii nilkoissa ja mies vaan v.....lee ja arvostelee. Joten suosittelisin sinulle sitä poismuuttoa, kun asunto löytyy.

Joko olet jättänyt miehesi ja pakannut tavarasi?

Toivottavasti!!