Mies sanoi, ettei hänen tarvitse kuunnella minua

millaiseen tilanteeseen sitä on joutunut. Jotenkin kaikki on tapahtunut sillein pikkuhiljaa ja pahenemaan päin tää tilanne taitaa valitettavasti olla. Miehessä on paljon hyvääkin, mutta olen kyllä ihan tosissani alkanut miettiä, voiko MIKÄÄN tasapainottaa sitä, jos mies kohtelee mua näin. Luultavasti ei. Lisäksi en pidä siitä miten mies kohtelee välillä meidän koiraa ja olen miettinyt sitä, että en kerta kaikkiaan kestäisi sitä, jos mies kohtelisi huonosti meidän yhteistä lasta, esimerkiksi "vitsailemalla" lapsesta.

Mulle vaikeinta ei varmaan edes olisi itse ero vaan se tosiasia, että haaveet lapsista siirtyy tai muuttuvat jopa mahdottomiksi. Kun eihän kukaan voi taata mulle, että löydän uuden miehen, josta tykkään ja joka tykkää musta. Olen kolmekymmentäyksi ja haluaisin useita lapsia. Ja pian. Toisaalta mitä kauemmin tätä päätöstä lykkään, sitä vaikeammiksi asiat muuttuvat.

ap

Ymmärrän, että ei ole helppoa ja ei se eropäätöskään ihan yksinkertainen asia ole. Mieti kuitenkin vakavasti mitä haluat. Ja sen sanon, että jos nyt päätätte vakiintua ja tehdä lapsen, niin silloin hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän nyt on. Älä tule tänne palstalle viiden vuoden päästä valittamaan, kun on kaksi lasta ja asuntovelka, että mies on mitä on ja olo on kurjaa. Lapsen kansa jaksaminen on muutenkin koetuksella. Jos jaksaminen parisuhteessa on koetuksella jo ennen lasta, niin se ei ennusta hyvää.

Älkää hyvät naiset suostuko kynnysmatoiksi, sängyn lämmittäjiksi ja kotiorjiksi! Tässä ap:n tapuksessa kyse on juuri tästä. En näe juurikaan muuta mahdollisuutta kuin erota. Jos mies suostuisi aidosti parisuhdeterapiaan, voisi pieni mahdollisuus olla. Täkin epäilen, sillä kuten ap totesi käyttäytymismallit on opittu jo lapsuuden kodissa, missä äitiä ei arvosteta muuten kuin palvelijana!

Nyt mua itkettää ihan hirveästi. Mutta tosi hyvä, että autatte mua näkemään asian eri puolia. Musta tuntuu, että en ole uskaltanut oikein kohdata tosiasioita meidän suhteesta enkä ole saanut kerrottua niistä esim. ystävilleni tai äidille. Kaikki tuntuu kuvittelevan, että mun mies on tosi täydellinen ja ihana. Mutta ei se tosiaan tee yhtään kotitöitä ja välillä tuntuu, että se ei myöskään anna mun olla sellainen kuin olen vaan mun pitäisi aina olla täydellinen.

ap

Nimittäin parhaimmatkin parisuhteet joutuu koetukselle, kun vauva mullistaa elämän ja molemmat ovat väsyneitä. Miten saisitte keskusteltua vauvan hoitoon liittyvistä asioista, kasvatusasioista jne.? Auttaisiko hän yhtään vauvanhoidossa, entä isomman lapsen? Tekeekö hän nyt yhtään kotitöitä, entä sitten kun on vauva? Huonoon suhteeseen ei kannata tehdä vauvaa suhteen pelastukseksi eikä siksi, että ´on kätevää kun on joku mies, lapsiperheessä se on vielä sata kertaa tärkeämpää että se mies on hyvä puoliso ja hyvä isä.

Jaksamista sinulle!

Mutta enpä juuri tiedä ketään, joka olisi jäänyt kokonaan yksin, jos on kovasti halunnut perheen perustaa. Itse olen aina ajatellut niin, että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Ja jos sitten tapaisit jonkun, joka ymmärtää arvostaa sinua, huomaisit, miten mahtavaa on elää parisuhteessa, jossa kumpikin kunnioittaa toista.

Nyt mä itkeä vollotan täällä, mutta kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta! Sitä kun viimeisen vuoden miettinyt että oonko mä seko ja kuvittelen kaikenlaista vai onko se mies, joka kohtelee mua väärin. Mutta jospa mä tästä selviäisin.



33:lle: Kyllä mä huumoria ymmärrän, mutta nuo kommentit ovat ilkeilyä eivätkä huumoria tai kehuja, joita mies itse sanoo vitseiksi. Vitsit eivät satuta ketään, ei vaikka olisi kuinka huono itsetunto.



ap

35

Olet tehnyt aivan oikean ratkaisun, pysy päätöksessäsi äläkä tuhlaa ainoaa elämääsi surkeassa suhteessa. Jokainen ansaitsee onnea ja iloa elämäänsä, lapsia ehdit tehdä vielä mainiosti. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja nokka kohti alkavaa kesää, et koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan! *hali* :)

valitsin väärin. eli jäin ja tein sen lapsen. sitten erottiinkin ja nyt olen sen saman hirviön kanssa keskellä huoltajuuskiistaa. tätä lasta en tietenkään mihinkään vaihtaisi, mutta ihan teoriassa ajateltuna valitsin todellakin väärin. haluni saada lapsi oli vain niin valtava ja pakottava. en silloin tajunnut että jos nyt niin hullusti kävisi ettei ketään uutta löydä, niin voihan sitä vaikka hedelmöityshoidoilla saada lapsen, niitä kun tehdään kai yksinäisille naisillekin. sitäpaitsi netin kautta löytänee helposti uuden miehen.



meillä oli paljon muitakin ongelmia, mutta yhtenä myös tuo ilmeily ja täydellinen kunnioituksen puute hänen puoleltaan. muistan monta kertaa sanoneeni hänelle epätoivoisena "minäkin olen ihminen, kohtele minua niinkuin ihmistä".



ehdottomastie ro, jos ei terapiaan suostu. meillä ei kyllä auttanut edes terapia, ei sitä kunnioitusta sieltä löytynyt silläkään tavalla kuin hetkellisesti, näyteltynä. ei todellista kunnioitusta.



ero tai terapia. pyydän ja rukoilen, älä tee lasta tuohon tilanteeseen. voimia.

Siinä kun mies ei kuuntele on kyse pelkästään ongelmasta kommunikaatiokanavassa. Toiset ihmiset ei käytä mielellään korviaan, vaan heille menee viesti paremmin perille silmien tai tuntoaistin kautta. Oppikaa havainnoimaan ja tuntemaan toisianne, niin saatte viestinne perille.



Se, jos toinen ei halua lapsia, on sitten jo ihan toisen tason ongelma ja jos sitä ei saada ratkeamaan, on ero oikea ratkaisu. Mutta ei tuohon pulmaan että kommunikointi korvien kautta pätkii.

että mistä niitä hedelmöityshoitoja saa yksinäiset naiset? minkä nimisistä paikoista ja mistä kaupungeista ja millä perusteella? muakin kiinnostaa!

Siinä kun mies ei kuuntele on kyse pelkästään ongelmasta kommunikaatiokanavassa. Toiset ihmiset ei käytä mielellään korviaan, vaan heille menee viesti paremmin perille silmien tai tuntoaistin kautta. Oppikaa havainnoimaan ja tuntemaan toisianne, niin saatte viestinne perille.

Se, jos toinen ei halua lapsia, on sitten jo ihan toisen tason ongelma ja jos sitä ei saada ratkeamaan, on ero oikea ratkaisu. Mutta ei tuohon pulmaan että kommunikointi korvien kautta pätkii.

toisen kustannuksella, jos se tapahtuu yhteisymmärryksessä ja kumpikin voi vitsailla toisesta; ulkonäöstä ei kyllä vitsailla meilläkään, vaan sellaisista luonteenpiiretistä ym. Mutta siinä ei ole mitään ilkeää taustalla, kun taas ap:n tapauksessa vitsailu kuulostaa inhottavalta ja yksipuoliselta.



Miehesi ei näemmä arvosta sinua ja arvostaako nyt naisia ylipäätään. Haluaisitko omalle tyttärellesi isän, joka ei pysty arvostamaan oman lapsensa sukupuolta? Ja vitsailua saattaisi esiintyä myös siinä suhteessa.



Kuule, maailma on miehiä täynnä, mihinkään luusereihin ja tunnevammaisiin ei tarvitse tyytyä!!

että mistä niitä hedelmöityshoitoja saa yksinäiset naiset? minkä nimisistä paikoista ja mistä kaupungeista ja millä perusteella? muakin kiinnostaa!

jos ei ihan välttämättä halua biologista lasta, ni yksinäisen (siis ei parisuhteessa elävän) on mahdollista myös saada lapsi adoptoimalla tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi.

elin itsekin parisuhteessa, jossa olin vain yleiskone ja ilmainen huvittelukeskus, kuten sanotaan. Siivosin ja ku olin saanu siivottua, mies riisu likaset vaatteet mytyks lattialle piittaamatta mun tekemästä työstä, ootti että pyykit kävelee itekseen koneeseen, kuivumaan, kaappiin... Valmis ruoka oli itsestään selvyys, olis kai pitäny vielä lautasellekin laittaa.. oli viikon Saksassa opintomatkalla, toi äidilleen punkkupullon, isälleen ouzo-pullon, 9 laatikkoa olutta ja mulle 2 huoltoaseman sokeripakkausta, siis sellasta, joita saa kahvikupillisen mukana.. Ja ihmetteli, ku loukkaannuin.. Olin niillä maalaamassa mökkiä, maalasin kaikki räystäslaudat yms vaativat paikat, olin tekemässä polttopuita, käytin siis klapikonetta, ku miehet nosteli puut hihnalle, olin pinoamassa puita, tekemässä keittiöremppaa eli leikkasin lasikuitutapetit, maalasin puolipanelit, listat ja vielä boordin keittiön katon rajaan. Ja palkka maksettiin sillee, että mies sai 200-500€ homma ja mä kaikesta yhden kokohieronnan... Kerran jopa anto mulle 2€ ja käski ostaa jätskin ja pysyä pois, ku sen kaveri oli tulossa käymään ja se ei halunnu vielä paljastaa kaverilleen, että sillä on nainen...



Juttelin siitä exälle, seurauksena mökötys. Kirjoitin, seurauksena mökötys... Sit se ihmetteli, ku varotuksista huolimatta tilanne ei muuttunu ja ilmoitin, että kiitos, nyt riittää. Sillo alko itkee, että haluaa mun kans naimisiin, haluaa mun kans lapsia, rakastaa mua... Mä vaan pakotin itteni kylmäks ja kovaks ja sanoin, että myöhästä.



Nyt mulla on ihana mies, joka arvostaa mua, kuuntelee mua, auttaa kotona ja siis itseasiassa kaikin tavoin osottaa, että haluaa viettää aikaa mun kans. Ja meillä on kaksi ihanaa lasta, kolmas tulossa. Ja edellisestä suhteesta on nelisen vuotta aikaa..



Luota ittees ja siihen, että elämällä on vara antaa sulle jotain paljonpaljon parempaa! Jaksele!

Kai sitä täytyy nyt alkaa harkita eroa ihan vakavasti. Eroon vaan liittyy niin paljon kaikkia käytännön ongelmia, että oikein hirvittää miten selviän niistä kaikista. Mutta kaipa se silti on parempi kuin jatkaa tätä ja polkeutua toisen jalkoihin.



Mies on tosiaan lapsista puhuttaessa aina painottanut sitä, että haluaa pojan. Enpä ole sitä ennen näin ajatellut, mutta nyt kun mietin, olisi kauheaa kuvitella hänet tytön isäksi. Ja kieltämättä mies (ja koko muu hänen perheensä) kohtee omaa äitiäänkin aika alentavasti.



ap

Kauhukakaralta itseasiassa. Tsiisus.

31 vuotta on vielä vähän, sinulla on 10 vuotta aikaa vielä tehdä lapsia. Itse tapasin mieheni vasta 40 vuoden kynnyksellä ja nyt meillä on kaksi lasta. Joten ei se odottaminen aina pahasta ole! Ja totta on, mitä muut täällä ovat jo sanoneet, ei ne asiat lasten myötä parane vaan pahenee.



Sinun kannattaisi kyllä käydä itsekin juttelemassa jonkun hyvän parisuhdeterapeutin kanssa siitä, miksi ylipäätään olet ajautunut tuollaiseen suhteeseen ja olet näinkin kauan kestänyt sitä, että sinua kohdellaan huonosti. Tällaiset ongelmat kun pyrkivät toistumaan seuraavissa suhteissa, koska itsehän sen toisen puoliskon valitsee. Ja jos ei täysin arvosta itseään niin ei se toinenkaan sitä tee.

31 vuotta on vielä vähän, sinulla on 10 vuotta aikaa vielä tehdä lapsia. Itse tapasin mieheni vasta 40 vuoden kynnyksellä ja nyt meillä on kaksi lasta. Joten ei se odottaminen aina pahasta ole! Ja totta on, mitä muut täällä ovat jo sanoneet, ei ne asiat lasten myötä parane vaan pahenee.



Sinun kannattaisi kyllä käydä itsekin juttelemassa jonkun hyvän parisuhdeterapeutin kanssa siitä, miksi ylipäätään olet ajautunut tuollaiseen suhteeseen ja olet näinkin kauan kestänyt sitä, että sinua kohdellaan huonosti. Tällaiset ongelmat kun pyrkivät toistumaan seuraavissa suhteissa, koska itsehän sen toisen puoliskon valitsee. Ja jos ei täysin arvosta itseään niin ei se toinenkaan sitä tee.

31 vuotta on vielä vähän, sinulla on 10 vuotta aikaa vielä tehdä lapsia. Itse tapasin mieheni vasta 40 vuoden kynnyksellä ja nyt meillä on kaksi lasta. Joten ei se odottaminen aina pahasta ole! Ja totta on, mitä muut täällä ovat jo sanoneet, ei ne asiat lasten myötä parane vaan pahenee.



Sinun kannattaisi kyllä käydä itsekin juttelemassa jonkun hyvän parisuhdeterapeutin kanssa siitä, miksi ylipäätään olet ajautunut tuollaiseen suhteeseen ja olet näinkin kauan kestänyt sitä, että sinua kohdellaan huonosti. Tällaiset ongelmat kun pyrkivät toistumaan seuraavissa suhteissa, koska itsehän sen toisen puoliskon valitsee. Ja jos ei täysin arvosta itseään niin ei se toinenkaan sitä tee.

Kiukuttelee, mököttää ja on kaikin tavoin kuin uhmaikäinen lapsi. Ei oo kivaa.

ap

Kauhukakaralta itseasiassa. Tsiisus.