siis mä oon niin ylpeä mun teinitytöstä (ihana sanoa niin) joka saanut työpaikan ja vasta 15v

vaikka välillä otamme yhteen niin että päätän että muutan pois kotoa niin sit seuraavana päivänä hän on maailman ihanin tyttö, mun ihana lapsi astumassa aikuiselämään joka on niin hemmetin fiksu ja kypsä ja .... tiedän että hän pärjää mainiosti elämässä. Pääsi hampurilaisravintolaan töihin ja tekee duunia hyvin, ottaa vastuuta asioista, tienaa rahaa ja sen lisäksi erittäin kaunis. Ah, että olen ylpeä hänestä ja rakastan häntä niin.

Eikä siitä ole kauan kun hän oppi kävelemään, kuolasi mun paita märälle ja joi iltavelliä pullosta - jotenkin haikeata, aika vain menee ja aina odottaa että "ne lapset kasvaisivat", pikkulapsiaika on todellakin raskasta aikaa mutta välillä sitä kaipaa kun istuu lauantaiiltana yksin teeveen kanssa...missä nyt ne tahmeat kädet ovatkaan jotka niin halasi mua ennen... Nauttikaa lapsistanne, kasvattakaa heidät hienoiksi aikuisiksi että saatte olla heistä ylpeitä.