Umpilisäkkeen tulehduksen oireet?
Millaisia olleet ja mitenkä pian voimistuneet?
Miehellä koskee alas oikealle vatsaan. Painettaessa sattuu kovasti, tärinä kipua ei ole. Esim. pystyy hyppimään ja tuntuu kuulemma vain vähäsen. Kuume nousi eilen illalla, mutta meillä on kyllä lapset kuumeessa joten voi olla sitäkin.
Maha oli ripulilla pari päivää sitten. Kipu on nyt illan aikana voimistunut, mutta ei ole vielä mitenkän hirveän kovaa.
Kommentit (12)
Seuratkaa tilannetta, mutta ei liian pitkään.
Minulla alkoi kipu keskivatsalla, navan ympärillä ja siirtyi sitten alavatsalle. Lääkärin tunnustellessa oikea puoli aristi. Hieman tärinäarkuutta, ei pahoinvointia, ripulia, kuumetta tai voimakasta kipua. Yllättävän vähän sattui.
Oireet on just noi, mutta voi tuo olla muutakin. Pitää siis olla tosi kipeä ennen kuin leikataan.
Mutta eri ihmisillä on kuienkin vähän erilaisia oireita. Eli toisilla alkaa heti tosi kovat kivu ja toisilla kehittyy vähän pidempään yms...
Silläpä kokemuksia kyselinkin, että miten pitkää uskaltaa esim. seurata tilannetta. Pitääkö kivun yltyä tosissaan ennen kuin "kannattaa" lähteä sairaalaan.
Joku kun oli lähetetty kotiin odottamaan oireiden pahenemista.
Ja tuo lähteminen tähän aikaan on vähän järjestely kysymys joten ei viitsisi "turhaan" lähteä.
-ap
Umpparitulehdus voi joskus olla hyvin vähäisin kivuin.

Mulla alkoi joskus iltapäivällä huonolla ololla, että etoi. Huono olo vaan paheni ja paheni ja kuuden aikaan soitin taksin päivystykseen ja olin jo tosi voimaton ja mahaan koski. Mahakipu alkoi joskus viiden aikaan suurin piirtein navan kohtaan josta se levisi joka suuntaan mutta arin kohta oli oikealla alavatsalla. Ei nyt mitenkään ihan kauheesti pistävää kipua ollut mut reilua jomotusta ja kuvotusta kuitenkin. Päivystyksestä mut vietiin ambulanssilla toiseen sairaalaan tutkittavaks mut sen reissun aikana olo helpotti. Tutkivat mut ja lähettivät yöksi kotiin ja sanoivat jos aamull aon mitään tuntemuksia niin tuun sit näytille. Aamulla olin mielestäni ihan terve mu vähän uteliaisuuttanikin menin käymään sairaalassa ja mun tulehdusarvot olikin nousseet reippaasti ja ei kun leikkuriin.
Mä siis oon sitä mieltä että noilla oireilla jo nopsaan lääkäriin.
ainakin päivystykseen soittaa. Riippuu vähän sairaalan käytännöistäkin miten leikkaavat. Yöllä tuskin leikkaavat ellei ole tosi vakava tapaus?
mutta herjas että keskustelu poissa käytöstä ja sitten näytti laittavan kuitenkin moneen kertaan.
-ap
eli kauniimmin: googleta!