Synnyitkö 70-luvulla? Käytettiinkö kotonasi lyömistä, tukistamista tms. kasvatuskeinona?

Olen syntynyt 1974. Koivuniemenherra oli välillä kotona odottamassa ja sillä räväytettiin kintuille tai sitten vyöllä lyötiin. Ei se kuitenkaan pahoinpitelyä ollut sen verran hiljaa löivät. Sattui, mutta jälkiä ei jäänyt.



Olin kiltti ja nöyrä lapsi toisin kuin omat lapseni. Joita ei ole ikinä satutettu.

Toisaalta ei kai se kiltteyskään ole aina hyvä asia.

En kyllä olisi muuten oppinut kunnioittamaan vanhempiani sen verran kapinallinen olen aina ollut.

isä läimäisi kerran pepulle. se tuntui aivan kamalalta, ei sattunut mutta tuli karmea olo. en voinut käsittää miksi isä halusi satuttaa. olin jotain 4-vuotias ja kaatanut lasin maitoa matolle. minua oli kielletty moneen kertaan viemästä juomaa ja ruokaa lattialle ja kuitenkin tein noin ja isä hermostui. minä itkin ja isä itki. isä on kertonut myöhemmin että se tilanne oli aivan kamala kun tajusi juuri läimänneensä omaa lastaan.



en ole omia lapsia läpsinyt, läiminyt enkä nipannut. ei ole koskaan ollut tarvetta, enkä kykenisikään moiseen väkivaltaan. lapset oikein hyvin käyttäytyviä, meillä kuri syntyy rajoista ja hellyydestä. puhumisella on aina selvinnyt.



minulla on läheiset suhteet vanhempiini. itselleni läheinen saman aikäinen serkkuni sen sijaan asuu toisella puolella eurooppaa eikä oikein ole vanhempiinsa väleissä. on itse sanonut että lapsuuden luunapeilla ja tukkapöllyillä on osuutensa asiaan. ei tunne varsinkaan pöllyjä jaellutta isäänsä mitenkään läheiseksi :(

Enkä minä ole kurittanut mun lapsia. Vanhin on jo 21-vuotias, nuorin 6-vuotias.

Syntynyt 1966 ja tukistettiin joskus (äiti, ei isä). Ihan muutaman kerran, mutta jäi kuitenkin mieleen. Ja "oppi" meni vissiin perille. En kyllä pahalla muistele ja äiti on joskus asiasta anteeksikin pyydellyt. Itse en ole moista käyttänyt ja nyt mullakin jo isot lapset. Ihan olemme puhumalla saaneet kasvatettua ja ihania lapsia molemmat (tuntuu, että fiksumpia ja vastuuntuntoisempia kun äippä). Rajat ja säännöt opin kotoa ja niitä on meilläkin noudatettu. Ja sitä RAKKAUTTA, sain onneksi sitä kotoa ja omille lapsillekin antanut. Siis en täysin tuomitse mutta en kyllä kannatakaan... Vaikean heitit, ap! Nyt on tietty helpompi puhua, kun on itse "voiton" puolella... T. äiti 43 v ja lapset 17 ja 16.

Äiti joskus läppäsi takapuolelle niin että punainen jälki jäi hetkeksi. En muista tukistettiinko. Mutta ei traumoja jäänyt. Enemmän muistan loukkaantuneeni kuin että olisi sattunut. Ja viesti meni varmaankin perille :). Oli kyllä ihan turvallinen olo koko ajan enkä esim. pelännyt että minut olisi jätetty yksin tms. Muutenkin vanhemmat oli kannustavia ja läheisiä.

Mielestäni vanhempani olivat varsin hyviä kasvattajia. En käytä väkivaltaa (henkistä tai fyysistä) omien lastenikaan kasvatuksessa.

Ei. Kerran sain vyöstä takapuolelle ja äiti itki samalla, häneltä loppuivat keinot minun kurissa pitämiseen. Silloin ymmärsin ylittäneeni rajan ja toiste minua ei tarvinnut kurittaa.

Luunappeja, tukistamista, hakkaamista harjan varrella.

Kehuttu ei koskaan. Traumat jäi, koko välit olen äitiini katkaissut. Vanhemmat olivat eronneet.

Kun katson omaa 7v tytärtä, mietin miten kivassa iässä hän onkaan ja ihmettelen, mikä minussa oli vikana, kun kohdeltiin kuin kakkakasaa.

Syntynyt olen -67.

Isä hakkasi minua ja äitiä. Sain tukkapöllyä, lyötiin remmillä, jne. Vanhemmat sitten erosivatkin.



Sanomattakin selvää, että isän kanssa en ole enää tekemisissä. Itkee ja anoo, että saisi nähdä lapsenlapsensa, mutta ei näe. Ikinä.

Tukkapöllyä tuli isältä joskus. Aina "aiheesta", mutta toisaalta tiesin jo muutenkin tehneeni väärin, joten tukkapölly oli siinä mielessä tarpeetonta. Noin 12- vuotiaana loppui, kun lakkasin reagoimasta millään tavalla tukkapöllyyn. Kyse ei siis kuitenkaan ollut mistään retuuttamisesta missään vaiheessa... En tiedä, onko tämä jättänyt mitään traumoja, sanoisin että ei ole.

Meillä isä löi, riuhtoi ja potkikin. Tätä tapahtui kun isällä meni hermo totaalisesti, ehkä noin kerran tai kaksi vuodessa. Hänellä vain napsahti. Ensi kerran hän koski minuun fyysiesti ollessani 11-vuotias, sen jälkeen läpi teini-iän. Otimme muutenkin paljon yhteen. Fyysisestä puolesta ei jäänyt traumoja (ei koskaan lyönyt kunnolla, sellaista tuuppimista ja tönimistä), mutta siitä pelossa elämisestä ja varpaillaan olemisesta sekä "väärien" mielipiteiden esittämisestä jäi traumat. Edelleen näen ahdistavia painajaisia isästäni ja inhoan kovia ääniä, sillä pelästyn niitä kovin. Olemme silti asiallisissa väleissä, läheisiä meistä ei tule enää koskaan.

Sain selkään, kun tein viidennen kerran kiellettyä asiaa ja kun en millään uskonut. Sain vyöstä, isä antoi. Äiti sitten tukisti.



Mitä nyt ajattelen asiasta? En paljoa mitään. Enkä kanna kaunaa enkä ole saanut trumoja. Jos lapsi saa sellaisesta traumoja, johtuu se siitä, että selkään saaminen on ollut mielivaltaista ja epäoikeudenmukaista. Lapsella on oikeudenmukaisuuden taju ja silloin ajattelin, että sain, mitä kerjäsin. Vanhemmat vain toteuttivat uhkauksensa.

Eli kuten jo sanoin, niin tajusin lapsena selkäsaunojen oikeudenmukaisuuden. Sitähän en pystynyt kyseenalaistamaan, että olisiko ollut parempi tapa toimia, mutta ymmärsin syyn ja seurauksen.

Vanhempani olivat muuten rakastavia, pitivät paljon sylissä. Ja hyvä tavaton, että minua kehuttiin! Elin 19-vuotiaaksi asti uskoen, että olin se nero, mitä isäni minusta sanoi :-).

Vanhempani eivät koskaan, eivät kertaakaan, haukuneet, aliarvioineet tai väheksyneet.

muuten oli? Minä muistan ehdottoman ahdistavana ja pelottavana fyysisen väkivallan, toki myös haukkumisen ja hylkäämisenkin, mutta kyllä se kivun pelko on jäänyt ahdistavana mieleen. Olivatko vanhemmat muuten teille ystävällisiä, kannustavia, saitteko hellyyttä, kehuja, rakkautta? t.-71 syntynyt

eikä muutenkaan ruumiillisesti kuritettu. Erään kaverini kotona isä läpsi avokämmenellä jos lapset ei totelleet, pidin sitä jo silloin ihan järkyttävänä! En hyväksy lasten pahoinpitelyä millään verukkeella.

Ei jäänyt varsinaisesti mitään traumoja, mutta muistan monta tilannetta lapsuudesta, jotka tuntuivat kamalilta. En soisi omalle lapselleni moisia muistoja missään nimessä... Minusta väkivalta on vanhemman heikkoutta. En käytä itse.

Vm. -78

Muistan saaneeni selkäsaunoja, luunappeja ja tukistamistakin. Valitettavasti olen muutaman kerran tukistanut myös omia lapsiani, kun mikään ei ole tehonnut ja itseltäni on mennyt hermot. Tosin siitä on jäänyt todennäköisesti minulle suuremmat traumat kuin lapsille... Kamala olo. Eikä edes tehoa.

"luupäisen lapsen" vanhempi, joka ei saa lastaan kuriin kuin nippailemalla, puremalla takaisin jne. missä ovat nämä sankarit ?

Tukistettiin silloin tällöin, kerran tai pari olen vitsan joutunut itse hakemaan. Pääasiassa se vitsa oli kyllä lähinnä pelotteena ikkunan karmin päällä. Äiti hoiti kurittamisen, aiheesta tuli selkäsaunat... Ei ole jäänyt traumoja.

Omia lapsi olen joskus tukistanut ja läpsässyt pepulle, silloin on vain tuntunut, ettei mene mikään sana millään lailla perille.