Lue keskustelun säännöt.
Äitini on paras ystäväni. Onko mitään säälittävämpää? :s
15.04.2009 |
Tai no onhan miehenikin ystäväni, mutta en ajattele häntä ystävä ystävänä. Mutta siis minulla ei ole sydänystävää, vain tuttuja. Yksi kouluaikainen ystävä on, mutta hänen kanssaan olemme kuitenkin aika erilaisia. Opiskeluaikana ei muodostunut pysyviä ystävyyssuhteita, kotiäitiaikana vielä vähemmän. Työkaverit ovat mukavia tuttavia, mutta onko 32-vuotiaana jo myöhäistä löytää sydänystävää? Onneksi on edes se äiti, jolle kertoa kuulumiset ja jonka kanssa käydään shoppailemassa ja kahviloissa.
Kommentit (6)
jos on äiti paras kaveri. niin se on ollu minullaki nyt ku koulun jätin ja kotona oon lapsen kans nii äiti se on jonka kans oon jokapäivä yhteyessä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että tyttäreni pitää aikuisena minua ystävänään ja lähtee kanssani vaikka shoppailemaan.
Jos ystävyys on "aikuismaista", ei siis tyyliin "äidin pikku mussukka siinä", minusta se on pelkästään positiivinen asia. Tasa-arvoinen ystävyyssuhde oman äidin kanssa on mielestäni ihana asia, nauti siitä!
kun minä olen pohjanmaalla. minä myös joskus kaipaan ystävää, jolla olisi useammin aikaa viettää yhdessä kun kavereillani on. todella harvoin tapaan kavereitani ja mieheni ja sisarukseni ovat minun parhaita ystäviäni
-6
on kovinkin helppo antautua vaan "hyvän päivän tuttujen" verkostoon ja kunnon ystävyyttä on hankala luoda aikuisiällä. Itsekin koen yksinäisyyttä, vaikka olenkin ihan ulospäinsuuntautunut ja huumorintajuinen normaali-ihminen enkä susiäiti pimeästä luolasta...;)
Äitiini pidän eniten yhteyttä, ja hänen kanssaan myös eniten tappelen! :)
kunnes huomasin olevani äitini terapeutti.
Aloin etsiä ystäviä, vanhojen ystävien kanssa paransin välejä ja nyt elän omaa elämää, en äitini haavetta minusta.