Lue keskustelun säännöt.
Onko luuserimaisen epänormaalia jaksaa vain yksi lapsi?
15.04.2009 |
Meillä on 2-vuotias poika, jonka kanssa olemme selvinneet helpolla. Lapsi on iloinen ja helpohko, syö ja nukkuu tosi hyvin. En tiedä kuitenkaan, jaksanko toista lasta. Tunnen itseni vähän epänormaaliksi, mutta tosiasia on, että en ole varma, jaksaisinko olla HYVÄ (tai edes riittävän hyvä) äiti useammalle lapselle. Kaipaan omia juttuja ja omaa aikaa enkä ole muutenkaan mikään leikittäjä-tyyppi.
Raskaus ja vauva-aika eivät huoleta - ne varmaan jaksaisin, mutta kysymyksessähän on isompi asia - onko minulla ja miehelläni voimavaroja toiseen lapseen. Miehelläni samantyyppisiä mietteitä kuin minullakin eli samassa veneessä ollaan. Onko täysin epänormaalia, jos tuntuu, että energia riittää kunnolla vain yhden lapsen hoitamiseen?
Kommentit (37)
Sitten havahduin, että olen luonteeltani ja temperamentiltani sellainen kuin olen. Ei siinä sen kummempaa. Turha sitä on ruveta itseään vastaan pyristelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos haluat oikeasti päästä helpolla, niin teet lapselle sisaruksia! Niin hassulta kun se kuulostaakin, niin esim. neljän kanssa on paljon helpompaa kuin yhden!
mutta en todellakaan peräjälkeen vaan aina rauhassa vauvasta nauttien eli pitkähköt ikäerot. Niinpä lapsia on kolmelta vuosikymmeneltä, kuopus nelikymppisenä.
On kiva kun vanhimmat lentäneet jo pesästä mutta murkku vielä tässä seuranani. Sittenpä melkein pääsenkin jo eläkkeelle kun hän kotoa lähtee ja alan nauttia yksinolosta tai etsin vanhuudenkaverin:)
Mutta jos haluat oikeasti päästä helpolla, niin teet lapselle sisaruksia! Niin hassulta kun se kuulostaakin, niin esim. neljän kanssa on paljon helpompaa kuin yhden!
Neljän kanssa on myös rahat vähemmän tiukoilla kuin yhden.
Miksi en ihan usko tätä.
Meillä ainoa lapsi kyllä viihtyy yksinkin. Ja toisaalta meillä vanhemmilla on paljon aikaa ja halua olla hänen kanssaan.
Toki varmasti sisaruksilla voi parhaimmillaan olla aivan ihanat leikit ja suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun lasten aika menee pääsääntöisesti toistensa kiusaamiseen, että sen leikkikaverin takia en menisi kyllä toista hankkimaan. Itseltäkin puuttuu alahampaat tuon rakkauden takia, että se siitä.
mitä jaksaa. Oma valinta, itse sen tiedät, miksi sitä palstalta kysymään. On ihmisiä, jotka eivät kykene hankkimaan enempää lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vielä niin pieni, että mitä vain voi tapahtua ja mielipide muuttua moneen kertaan. Todennäköisesti olet itsekin vielä aika nuori. Voihan niitä lapsia "tehdä" isommallakin ikäerolla, esim. kun ensimmäinen koulussa jne.
Ihmisistä on joskus kiva saada vertaistukea, tukea ajatuksilleen tai muuten vaan jutella :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen oikean päätöksen tartte olla 1, 2 tai ei yhtään. Tai 6. Tai se saa muuttua ajan myötä! :D
Kunhan ei tee päätöksiä joita katuu myöhemmin, suuntaan tai toiseen. :/
Itselläni ihanteellinen määrä on ollut 6, nyt se on tippunut kahdella.. ;) Ei sillä etteikö nämä 3 ihanaa jo saatua lasta olisi sitä muuttanut olemuksillaan., nää on vaan täämmösiä mutu- asioita. Saattaa olla että sitä sitten alkaakin kaipaamaan lisää lapsia myöhemmin. Tekee vaikka yhden yli 4- kymppisenä (vaikka aina olisi ihmetellyt ikänsä miksi joku silloin vielä hankkii lapsen).
Minusta tuntuu että meidän perhe on vielä vaille yhtä.
Se on varmaan yhtä varma tunne kuin sinun että onnesi on tässä?
Ehkä sinä saat tuntea nopeammin perheenne olevan koossa, minulla se odottaa vielä. Toivottavasti saadaan vielä puuttuva. Ehkä iltatähti joskus.. Tiedä häntä?
Mutta pääasia että jaksat NYT kun perhe on. Mua huolettaa että kirjotat ettet jaksa yhtäkään!
* Joku kirjoitti että oikea määrä on kun jaksaa vielä yhden. Entä jos haluaa enempi niin mistä sen sitten tietää jaksaako nyt varmasti vielä kaksi -siis jos pitää aina jaksaa vielä yksi.. ;) Entä jos tekee lapsen eikä sitten jaksa sitä tai uutta. Mitä silloin? No ei vaan! Kieli pois poskelta.
Itselle kolme on suunnaton rakkaus! Kun kolmatta kastettiin niin olin euforiassa, niin suurelta lahjalta tämä kaikki tuntuu. -Ei lainkaan monimutkaselta niinkuin joku ketjussa kirjoitti.
Kyllä itse katan ruuat siinä viidelle kuin kolmelle.
Jaksamista ei voi tietää: aina minäkin saatan sairastua tai mies tai joku lapsista. Ei kaikkeen voi suojautua tai valmistautua. Miksi ei voi sanoa että meidän perhe on nyt hyvin näin? Ollaan onnellisia. Ei uusi lapsi ole aina lahja.. Kyllä varmaan kaikilla on joku määrä milloin perhe tuntuu olevan tässä?
tullut hyviä kommentteja!
Nro 30: En kirjoittanut missään, että en jaksa nyt. Jaksan pääsääntöisesti oikein hyvin yhden lapsen kanssa, mutta ajatus kahdesta lapsesta saa aikaan tunteen, miten ihmeessä sitten jaksaisin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kieltämättä ap:n kirjoituksessa tulee tuo jaksaminen aika vahvasti esiin. Ja ihan rehellisesti en ymmärrä miksi terve, nuori ihminen ei jaksaisi... Oletko varma, ettei sinulla ole masennusta tai muuta mikä verottaa jaksamistasi?
Pidä kiinni omasta fiiliksestäsi ja toimi sen mukaan. Mulla on monia tuttuja ja kavereita jotka tekivät lapset peräjälkeen silloin kun eivät vielä oikeasti mitään tienneet lasten kasvatuksesta ja lapsiperheen elämästä. Jos alkaa toista jo odottaa kun ensimmäinen on vielä vauva niin saattaa pahasti yllättyä kun yhtäkkiä onkin kaksi vaativaa taaperoa lahkeissa roikkumassa. Itse vannoin aina etten halua tämän vuoksi lapsia ihan lyhyillä ikäeroilla, vaikka muuten hyvin jaksoinkin ensin yhden, sitten kahden lapsen kanssa - joilla siis ikäeroa oli melkein viisi vuotta. Tänä päivänäkään eivät ole tapelleet vielä, tuskin tulevatkaan koskaan tukkanuottasilla olemaan tuon ikäeron takia. Sen sijaan seuraa heillä on toisistaan kuitenkin. Mutta meillä kävikin sitten vähän vanhanaikaisesti, ehkäisy petti ja kolmas tuli liian lyhyellä erolla keskimmäiseen, ikäeroa tuli vain vähän yli vuosi. Ja tällä hetkellä eletään todella vaikeita aikoja varsinkin kun kolmas on voimakastahtoinen vaativa lapsi. Älkää hyvät ihmiset ottako kovin tosissaan muiden neuvoja, paras tehdä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheessä on silloin asiat hyvin, kun sillä olisi vielä voimavaroja yhteen lapseen.
Eihän ihminen voi etukäteen tietää, onko hänellä voimavaroja siihen tai tähän. Arvailla voi, mutta ei tietää.
Sitähän voi olla vaikka kuinka voimansa tunnossa, mutta jostain syystä kuitenkin romahtaa vaikean paikan tullen.
Tai vastaavasti voi pelätä etukäteen, ettei jaksaisi jotain tilannetta. Mutta kun tilanne on käsillä, niin huomaakin yllättäen jaksavansa aivan hyvin.
Oli jossain vauvalehdessä tms. Mielestäni tavallaan järkeväkin ajatus: ei tehdäkään niin paljon lapsia kuin juuri ja juuri jaksetaan, vaan tyydytään vähän vähempään. Kerran yksi opettaja sanoi että "monesti se tuntuu olevan niin, että juuri ne, joiden ei kannattaisi tehdä paljon lapsia, tekevät paljon lapsia" (Etelä-Suomessa, ei viitannut lestadiolaisiin vaan eräisiin muihin perheisiin). Itse pyrin siihen, että elämä olisi aika tasapainoista, rauhallistakin, ja itselleni se merkitsee tällä hetkellä yhtä lasta, ehkä myöhemmin toista, jos siltä tuntuu.
Ei tietenkään etukäteen voi _tietää_ miten jaksaa, mutta jotain voi aavistella. Jos jo yhden lapsen kanssa tuntuu, että kaikki voimavarat ovat aika hyvin käytössä, tuskin toista jaksaisi. Tai jos tuntuu, että nykyisten lasten kanssa vauvakuum etta ja energiaa riittää, mikä ettei lisää lapsia. En osaa selittää, ehkä joku ymmärtää.
Jokainen perhe tehköön kuten parhaaksi näkee ja toivottavasti ihmiset voisivat jättää toiset rauhaan ja olla tinkaamatta lisää lapsia. Kyllä tämä aihe on vain alkanut aika paljon puhuttaa: on ollut aiemminkin viestejä tästä aiheesta palstalla ja muuallakin mediassa. Kyllä se "lapsia pitää olla enemmän kuin yksi" -ajatus elää mielestäni yllättävänkin vahvana ottaen huomioon sen, että kuitenkin yksilapsisia perheitä on niin paljon. Ehkä se liittyy siihen syyllistämiseen ja syyllistävään äitiyteen että kaikki pitää tehdä tietyllä tavalla, vrt. Mikkoset.
Jatketaan vain keskustelua, kyllä tästäkin aiheesta saa tehdä avauksia, ihan vain ajankuluksi ja mielipiteidenvaihdon takia.
Ei tietenkään etukäteen voi _tietää_ miten jaksaa, mutta jotain voi aavistella. Jos jo yhden lapsen kanssa tuntuu, että kaikki voimavarat ovat aika hyvin käytössä, tuskin toista jaksaisi. Tai jos tuntuu, että nykyisten lasten kanssa vauvakuum etta ja energiaa riittää, mikä ettei lisää lapsia. En osaa selittää, ehkä joku ymmärtää.
Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on uutta ja vie ihan eri tavalla voimia. Kun toinen syntyy, onkin jo rutiinia ja väsyttäväkin arki tuntuu "helpommalta" kuin yhden kanssa.
Kolmannesta taas monet sanovat, että sitten sitä vastaa osaa oikeasti nauttia äitiydestä ja jaksaa paremmin kuin kahden ensimmäisen kanssa.
t. se, joka arvosteli Kallandin ajatusta (minulla on 2 lasta)
Mulla on ystäviä, jotka hädin tuskin pärjäävät itsensä kanssa, saati sitten lapsen...