40-vuotiaat! Millaista oli elämänne 30-vuotiaina?

olimme muuttaneet uuteen asuntoon ja meillä oli vasta yksi lapsi. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin lapsia on neljä ja elämä on mallillaan. Ei mun mielestä mikään ole varsinaisesti paremmin tai huonommin, elämä on mennyt eteenpäin ihan mukavasti...

sen jälkeen saimme kaksi lasta lyhyellä ikäerolla. Nyt neljääkymppiä lähestyessä olen aloittanut lisäopinnot, lapset aloittavat koulunkäynnin, mies on vaihtanut vierkamiesuransa yrittäjyyteen. Rahaa ei ole kymmenessä vuodessa sen kummemmin tullut lisää, asutaan meille sopivan kokoisessa omakotitalossa ja tuskaillaan lumenluonnin ja nurmikon ajamisen kanssa. Henkistä kasvua on tapahtunut jonkun verran. Ja itseäni kohtaan osaan olla lempeämpi kuin mitä olin nuorempana. Terveys on hyvä, joitain ryppyjä kaulalla ja silmäkulmissa, ei hampaiden reikiintymistä tai muutakaan kulumista.

Exälle tuli 3-kympin kriisi ja se paineli pitkin kapakoita. Sieltä se sitten löysi itselleen elämän rakkautensa. 32v:nä erottiin lapsettomina hirmuisen riitelykauden päätteeksi. Siinä oli mukana myös pahoinpitelyä. Olin ihan maassa eron jälkeen. Nyt 4-kymppisenä on uusi mies, 3 lasta ja olen oikein tyytyväinen.



Tosin nyt alkaa murehtia ryppyjään ja raskauksien jälkeen on selkäkin ihan loppu. Myös näkö alkaa heikkenemään ja sain hommata silmälasit, hampaatkin vaatii jatkuvaa kunnostusta. Onneksi paino on pysynyt kurissa. Enkä onneksi ole mummu vielä pitkiin aikoihin. Ihana on kun on lapset vielä pieni, se nuorentaa itseänikin. :)



Asuntovelkaa on mielettömästi edelleen ja olen eksynyt hommaan jossa liian pieni palkka. Nyt ei enää pysty vaihtamaan, kun kukaan ei ota töihin näin vanhaa. Muutoinhan ei saa millään palkkaa nousemaan kuin hommia vaihtamalla. Joten ei tullut rikkauksia tehtyä tässä elämässä, mutta eihän se raha tee onnelliseksi. Täytynee vaan lotota ahrerammin.



Nyt ajattelee, että ei vielä ole edes puolivälissä elämää ja kun katsoo taaksepäin, niin on tapahtunut tosi paljon asioita. Mitä siis onkaan vielä edessäpäin, kun on vähintään saman verta tulossa, jopa enemmänkin. Odotan innolla. Kuvittelen eläväni n. 95-vuotiaaksi, kuten mummuni ja hänen äitinsä ja iso-äitinsäkin.

Asuin muutaman vuoden yksin, sitten löysin kivan miehen. Nyt kaksi lasta ja maalla asutaan. Nyt 40-vuotiaana opiskelu kiinnostaa, ihan eri alaa aion kokeilla.

Itse kun oon kriisissä miettinyt, että löydänkö mä ikinä suuntaani elämässä. :)



Ap

Toinen kolmikymppinen täällä kanssa seisoo risteyskohdassa ja pohtii elämän suuntaa. Kolmeenkymppiin asti kaikki tuntui menevät rakettimaisesti eteenpäin, mutta esikoisen syntymä katkaisi uraputken ja nyt on kriiseilyä suunnasta. Tuntuu, etten ole valmis saamaan lisää lapsia, mutten mahdu enää uraputkeenkaan...

...ihan tällaiseksi en tätä elämää kuvitellut, mutta kai tästä eteenpäinkin on tietä?

Sitten vain yks päivä rakastuin ja sille ei voinut enää mitään. Kaikki periaatteet romukoppaan ja perustimme perheen ja ostimme talon.



Olen jo yli 40, mutta vastaan silti. Tällä hetkellä elän varhaismurkkujen kanssa ja saman miehen kanssa. Velat on kohta maksettu ja omaa aikaakin alkaa taas olla. Aika tasaista elämää vietetään ja olen tyytyväinen elämään ja siihen, että se suuri muutos tuli niin yllättäen. Aikamoista säpinäähän se oli kun elämä muuttui parissa vuodessa täysin.

3 pientä lasta, asuntovelkaa, 90 luvun lama pahimmillaan, mies kylmä kuin kala jne. Elettiin ihan perus perhe-elämää, matkusteltiin ja maksettiin perusrivaria. Sitten lähdin 31v opiskelemaan ja omanarvontuntoni kohosi lopultakin. Mies ei tukenut opiskeluani mitenkään - päinvastoin, "sain" opiskella 21-06 kun perheeltä ja muilta töiltä ehdin. Onneksi tajusin erota 33v heti opiskelujen päätyttyä, elin 3 vuotta onnellisena yksinhuoltajana kunnes tapasin nykyisen ihanan mieheni. Nyt on hyvä, neljäs lapsi lähtee kouluun syksyllä, on talous kohtuullisella tasolla ja rakastava ja arvostava mies.



49v elämän parasta aikaa eläen:D

30-v. kriiseilijä ;). Kaksi lasta on pienellä ikäerolla ja ihana mies. Haluaisin opiskella, haluaisin olla kotona, haluaisin ehkä kolmannen lapsen, mies ei. Kaikkea haluaisin, mutta mitään tolkkua ei tule mihinkään, eikä oikein ole mieleistä työpaikkaakaan löytynyt. Jospa se tästä.

eli nyt 40-vuotiaana täytyy ottaa huomioon, ettei kroppa palaudu niin nopeasti kuin aikaisemmin (oli kyse sitten laihduttamisesta, liikunnasta tai alkoholista...). Mutta seksi on parempaa kuin aikaisemmin, eikä enää ole pelkoa raskaudesta.

Työelämä taas arvostaa sitä, ettei ole pieniä lapsia korvatulehduskierteineen.

Olin kotona ja vaikka oli rankkaa niin sain keskittyä yhteen asiaan eikä raha-asiatkaan huolettaneet.

Nyt on kaksi pientä lasta ja kolme teiniä ja olis pakko tehdä töitäkin kun perhettä uhkaa konkurssi :(

että se on kyllä paremmin että tunnen itseni viehättävämmäksi kuin kolmikymppisenä, itsetuntoni on parempi, seksi maistuu huomattavasti paremmin ja tunnen itseni nuoremmaksi kuin kolmikymppisenä ;)

paljon epävarmempi, tietämättömämpi, kokemattomampi ja mustavalkoisempi.

10 vuotta sitten olin juuri mennyt naimisiin,vakitöissä, omakotitalossa asuttiin. joitakin ongelmakohtia oli avioliitossa.



Nyt kaksi lasta, uusi omakotitalo ja elämä malillaan, niin avioliitossa kuin muutenkin.



Tuntee itsensä henkisesti nuoremmaksi vaikka kroppa jo krenaa.Ei itsetunto-ongelmia tai kriisiytymistä, mikäs tässä on elämästä nauttiessa.