Siirtoon menijöitä toukokuussa?
Heissan!
Löytyisiköhän juttukaveriksi muita toukokuussa siirtoon menijöitä? Päätin aloittaa uuden "toukokuisten"-keskustelun, vaikka varsinainen hoito alkaa meillä jo nyt huhtikuussa.
Elikkä toista lasta lähdetään IVF:llä yrittämään. Esikoinen, ihana IVF-poika syntyi syksyllä 2007 ja hänelle kovasti toivottaisi sisarusta. Yhtään luomuraskautta ei ole meílle suotu mutta koemme itsemme silti hyvin onnekkaiksi, sillä ensimmäinen IVF tuotti toivotun tuloksen. Nyt on pari vuotta vierähtänyt tuosta hoidosta ja aika paljon jännittää, mitä vanheneminen on saanut aikaiseksi mm. munasolujen laadun suhteen. Täytän tänä vuonna 35 vuotta ja epäilen että ongelmamme saattaisi piillä endometrioosissa vaikkei sitä olekaan diagnosoitu laparoskopiassa. Paljon on kuitenkin oireita siihen suuntaan ja mitään mutakaan ongelmaa ei tutkimuksia ole löytynyt.
Eka hoito tehtiin pitkällä kaavalla ja silloin saatiin parikymmentä follikkeliä, joista vain 5-6:ssa oli solu sisällä - lähes kaikki niistä taisi hedelmöittyä ellei jopa kaikki. Kuitenkin vain 2 oli siirtoon kelpaavia ja molemmat sitten siirrettiinkin. Onneksi, sillä eihän sitä tiedä kuinka yksi ainokainen olisi nyt selvinnyt sulatuksesta! Nytkin toivomme kahta siirettäväksi ja lääkärimme näytti ajatukselle vihreätä valoa. Paitsi jos solut ovat TOP-laatuisia, niin sitten menee uudelleen harkittavaksi.
Nyt mennään sitten lyhyellä lääkityksellä: 3. kiertopäivänä alkaa Puregonin piikitys, sitten seurantaultra 5.-6. kiertopäivä ja sen jälkeen mukaan Orgalutra. Aikas paljon jännittää, kuinka monta ja minkälaatuista solua saadaan näin lyhyellä lääkityksellä. Puregonin määrää nostettiin edellisestä hoidosta vain 25 IU lievän hyperstimulaatioriskin takia.
Nyt siis odotellaan menkkoja alkaviksi ensi viikon ke-to eli 4 päivän sisällä. Saas nähdä, miten vapunpäivä tulee sotkemaan punktion kun julkisella puolella ollaan hoidossa. Toivottavasti kierto olisi nyt mahdollisimman lyhyt ettei punktiota tarvitsisi tehdä keskeskasvuisille soluille. Alkioita (JOS niistä nyt joku hedelmöittyy , you never know!) on tarkoitus viljellä pitempään kuin viimeksi, joten siinäkin on uusi kokemus meille.
Semmoista näin alkututtavuuden luomiseksi. Hirmu kiva jos saisi lukea muidenkin odotuksia, ajatuksia & kokemuksia!
Pääsiäisterkuin,
Dear to Dream
;)
Kommentit (68)
Hei tosi kiva että olet Rizza linjoilla, olisi kai ollut muuten aika yksinäistä.
Saanko olla utelias, millä verukkeella sait 2 alkiota? Mullakin siirrettiin kakasi kun on ikää, endometrioosia, aiemmin ei yhden alkoin siirroista ole koskaan tullut raskautta mutta kahden siirroista on 2 raskautta. Toienn tosin meni kesken.
Malttamattomana oottelen oireita- edelleen, pp4, on punktion jälkeen maha niin kipeä että mitään en osaa tulkita raskausoireeksi. Ei kai niitä vielä voi ollakaan. Kahvikin maistuu eikä palelekaan. Toisaalta, eihän raskaushormonia voi olla veressä kuitenkaan vielä nimeksikään vaikka oliskin kiinnittymässä.
Aikaisintaan pp11 kai voisi testailla, kituviikko tässä vielä.
Kirjoittelehan vähän lisää mietteitä
Ellu pp4
Ensin pahoittelut Moonalle, Dreamerille ja Everlastingille! Toivottavasti seuraavalla kerralla on teidän vuoronne onnistua. Miten tämä ketju voi ollakin näin huono-onninen!
Itsellä menossa pp9, mitään isompia oireita ei kyllä ole enää ollut. Sitä vastoin päänsärystä olen saanut kärsiä. Mulle ei Panadolit auta mitään ja muuta ei uskalla ottaa, vaikka tämä meidän onnistuminen niin epätodennäköistä onkin. Kiva kärsiä päivätolkullla turhaan. Onneksi vielä ei ihan pahaa migreeniä ole pukannut päälle. Huomenna aamusta pitäisi mennä veritestiin, mutta tuloksen saan vasta keskiviikkona iltapäivällä.
Missä muuten luuraa rvsr? Sinulla oli muistaakseni siirto samana päivänä?
Wonderoo pp9
Nukkumaan pitäisi mennä ja tosiaan huomenna (tai tänään jo) on pp10. Kahdella edellisellä siirtokerralla olen ostanut testin ajoissa ja tässä vaiheessa on ekat testit jo tehtykin. No, nyt ei ole testiä ostettu vielä ja huomennakaan en taida ehtiä markettiin tai apteekkiin. Ihan hyvä. Turha sitä on vielä testailla, vaikka toisaalta monet kyllä saa pp10-pp11 jo plussiakin.
Oireita... no, eipä niitä kummemmin. Oireettomampi kuin viimeksi PAS:n jälkeen tai sitten olen oppinut olemaan tarkkailematta itseäni. Puoliksi on asia unohtunutkin, jos sitä nyt ei voi unohtaa, että haisee kamalalle noiden lugejen takia. Pesen kyllä tiheään, mutta silti se haju on kuvottava ja aamulla on todella töhnänen olo. Voi kun luget voisi nauttia suun kautta... Rinnat on arat ajoittain, mutta ne taitaa kipeytyä aina X tuntia jonkun lääkityksen ottamisesta ja sitten taas helpottaa. Menkkakipuja on ollut hiukan tänään. Mitään muuta ei.
Ajattelin, että testaan keskiviikkona, pp12, viimeistään, jos huomenna en ehdi käydä testikaupoilla. Alkio oli kuitenkin jo noin kolmepäiväinen siirron aikaan, joten "hedelmöittymisestä" on pp12 jo 15 päivää ja plussan pitäisi näkyä, jos on näkyäkseen. En ole kauhean toiveikas ja tällä kertaa on jalat pysyneet hyvin maassa. Harmittaa vaan, että tämän jälkeen on pakkanen tyhjä ja sitten taas pitäisi alkaa alusta. Punktio oli niin kamala ja lisäksi rahaa menee niin tolkuttomasti tähän, että huimaa. Viisi tonnia meni tämän siirron aikana rikki, ja vasta marraskuussa aloitettiin. Pelottaa vaan, että lompakko on pian tyhjä ja niin on meidän varastossa oleva pinnasänkykin. Tää on ollut nopeaa ja helppoa yksityisellä, että se on ollut sentään lohdutus.
Wonderoo, testaako ne sulta jo pp10 veritestillä? Toivotaan parasta ja eihän normaalikaan raskaus tässä vaiheessa vielä juuri oireile.
mulla oli toi veritesti jo tänään, kun meidän alkio siirrettiin alkiodiagnostiikan vuoksi vasta neljäntenä päivänä. Eli punktiosta on tänään kaksi viikkoa. Sen kunniaksi testasin sitten negan erittäin herkällä testillä. Hyvä asia on, että päänsärky on ollut poissa tämän päivän.
Ostin testejä kaksin kappelein ja se 10-herkkyydellinen meni nyt... ja musta se oli haalea plussa. Mieskin näki saman ja siihen ilmestyi muutamia sekunteja kontrolliviivan jälkeen selkeä, mutta hyvin haalea testiviiva. Mähän heti hypin taivaisiin, koska 5.2.2004 olen viimeksi saanut plussan, joka istuu tossa sohvalla syömässä jätskiä. Testejä olen elämässäni tehnyt varmaan kymmeniä ja tää oli eka haamu. Positiivista oli myös, että kyseinen tulos tuli vain 1,5 tuntia edellisen pissauksen jälkeen. Aamulla teen tuon Apteekin oman testin heti ja toivotaan, että tulee taas edes haamu. Yritän pysyä rauhallisena, koska voi olla, että tuo testi erehtyy ja sitä paitsi viiva oli oikeasti hyvin haalea. Jos huomenna tulee plussa, niin keskiviikkona kirmaan veritestiin. Jotenkin sekavat ajatukset, kun ekaa kertaa vuosiin aloin suunnitella elämää näin ja syksyksi kaikkea, joihin ei mahdu vauva. Iloinen asiahan tämä ja on toivottuakin toivotumpi, mutta nyt jalat maahan ja muutaman päivän päästä voi sitten iloita kunnolla tai olla taas tippunut maan pinnalle...
Toivotaan, että sinullakin Everlasting tulee sieltä verikokeesta hyviä uutisia.
Älkääkä vielä onnitelko, pakko oli vaan päästä kertomaan jo tässä vaiheessa, kun mielentila on taas taivaissa ja toivo korkealla.:)
Ellu, minä kävin viime viikolla julkisella ultratessa lääkärin kanssa keskustelun ja hän sanoi, että siirtopäivänä katsotaan, mikä on sulatettujen alkioiden tilanne. Jos kaksi selviää, eikä toista kannata pakastaa uudellen, niin hän suositteli siirtämään molemmat, mikä meidän tapauksessa sitten kävikin. Tämä on meidän ensimmäinen PAS, kun maaliskuussa IVF-hoito oli nega. Mukavaa, että on joku toinenkin täällä piinailemassa samaan aikaan! :)
Rvsr, ihania uutisia! Toivotaan, että huomenna testaat samanlaisen plussan!
Rizza pp3
Voi ei Wonderwoo! Pahoitteluni. Ehkäpä et jaksa tänne nyt vilkaista--- toivottavasti on vielä uusi mahdollisuus terjolla.
Rvsr: Olet kai testannut uudestaan??? Plussaa?
Mulla:
PP 8 jo. Eikä tunnu mitään. Mieliala alkaa kyllä laskea, arvelen että tuntisin jos oisin raskaana. Ainakin nyt rinnoissa pitäisi olla jotain tai jotenkin "hehkeämpi" olo.
Ei niin mitään.
Tosin joudun käymään ultrassa kun se vatsan turvotus ei alkanut helpottaa. Olin alkuviikon töissä ja tiistaina meinasin hyytyä kesken päivän. Munikset oli edelleen toosi isot ja limiskin peräti 2 cm. Lääkäri arveli että voisi olla raskaushormonista johtuvaa mutta eihän se mitään takaa että todella alkaisi raskaus. Huoh.
Sunnuntai-aamuna sitten testaan...
Ellu
Ellu, minulla on myös vasta ollut siirto, joten pääsemme piinailemaan yhdessä. :)
Tänään on pp2 ja 1. PAS kyseessä. Kaksi alkiota siirrettiin ja vielä 4 jäi pakkaseen. Nyt pitäisi sitten jaksaa odottaa kuun loppuun. MInkäänlaisia tuntemuksia ei luonnollisesti vielä tässä vaiheessa ole, mitä nyt joskus vähän vatsaa vihlonut.