Siirtoon menijöitä toukokuussa?
Heissan!
Löytyisiköhän juttukaveriksi muita toukokuussa siirtoon menijöitä? Päätin aloittaa uuden "toukokuisten"-keskustelun, vaikka varsinainen hoito alkaa meillä jo nyt huhtikuussa.
Elikkä toista lasta lähdetään IVF:llä yrittämään. Esikoinen, ihana IVF-poika syntyi syksyllä 2007 ja hänelle kovasti toivottaisi sisarusta. Yhtään luomuraskautta ei ole meílle suotu mutta koemme itsemme silti hyvin onnekkaiksi, sillä ensimmäinen IVF tuotti toivotun tuloksen. Nyt on pari vuotta vierähtänyt tuosta hoidosta ja aika paljon jännittää, mitä vanheneminen on saanut aikaiseksi mm. munasolujen laadun suhteen. Täytän tänä vuonna 35 vuotta ja epäilen että ongelmamme saattaisi piillä endometrioosissa vaikkei sitä olekaan diagnosoitu laparoskopiassa. Paljon on kuitenkin oireita siihen suuntaan ja mitään mutakaan ongelmaa ei tutkimuksia ole löytynyt.
Eka hoito tehtiin pitkällä kaavalla ja silloin saatiin parikymmentä follikkeliä, joista vain 5-6:ssa oli solu sisällä - lähes kaikki niistä taisi hedelmöittyä ellei jopa kaikki. Kuitenkin vain 2 oli siirtoon kelpaavia ja molemmat sitten siirrettiinkin. Onneksi, sillä eihän sitä tiedä kuinka yksi ainokainen olisi nyt selvinnyt sulatuksesta! Nytkin toivomme kahta siirettäväksi ja lääkärimme näytti ajatukselle vihreätä valoa. Paitsi jos solut ovat TOP-laatuisia, niin sitten menee uudelleen harkittavaksi.
Nyt mennään sitten lyhyellä lääkityksellä: 3. kiertopäivänä alkaa Puregonin piikitys, sitten seurantaultra 5.-6. kiertopäivä ja sen jälkeen mukaan Orgalutra. Aikas paljon jännittää, kuinka monta ja minkälaatuista solua saadaan näin lyhyellä lääkityksellä. Puregonin määrää nostettiin edellisestä hoidosta vain 25 IU lievän hyperstimulaatioriskin takia.
Nyt siis odotellaan menkkoja alkaviksi ensi viikon ke-to eli 4 päivän sisällä. Saas nähdä, miten vapunpäivä tulee sotkemaan punktion kun julkisella puolella ollaan hoidossa. Toivottavasti kierto olisi nyt mahdollisimman lyhyt ettei punktiota tarvitsisi tehdä keskeskasvuisille soluille. Alkioita (JOS niistä nyt joku hedelmöittyy , you never know!) on tarkoitus viljellä pitempään kuin viimeksi, joten siinäkin on uusi kokemus meille.
Semmoista näin alkututtavuuden luomiseksi. Hirmu kiva jos saisi lukea muidenkin odotuksia, ajatuksia & kokemuksia!
Pääsiäisterkuin,
Dear to Dream
;)
Kommentit (68)
Tervetuloa Rizza!
Toivotaan että molemmat alkiot selviää!
Mua ketuttaa niin että. Tai just täti tulla kylään.
Ruskeaa vuotoa tulee ja ei sitä estää voi.
Pitihän se arvata.
Pettymys on suuri. Oireet piti olla ja kaikki, mutta ei.
Ei niin ei.
Ketuttaa niin paljon etten voi kirjoittaa enempää. Palaan asiaan kun jaksan.
Hoidot siis jatkuu meidän kohdalla vasta syksyllä.
Tsemppiä muille!
everlasting pp7 ja ruskeatäti
Kysyisin vaan, että onko kenelläkään ollut koskaan ruskeaa vuotoa? Täti varmaankin tuli, viikon etuajassa tosin. Ihmettelen suuresti vuodon väriä=0
eikä sitä vuotoa paljoa tule, mutta sen verran että siteeseen jää valkovuodon ja ruskean vuodon sekoitusta:(
En jymmärrä:( Perhana. Onkohan joku tulehdus???
Sekin vielä.
No, ehkä se tästä muuttuu vielä punaiseksi viikon sisään. Jos ei, niin pakko se on gynelle raahautua. Odottelen nyt vielä.
Terkuin
everlasting pp8 (jota turha tähän on kait enää kirjoittaa)
Everlasting: Tuo voi hyvinkin olla kiinnittymiseen liittyvää vuotoa. Jos ei muutu punaiseksi ja runsaaksi, niin ei vielä mitään hätää. Se kiinnittymisvuoto on just tollasta ruskeaa ja niukkaa.
Oma napa: vaikka meidän tilanne sen monitumaisen kanssa onkin epätoivoinen ja mahdollisuudet onnistua todella pienet , jos ei olemattomattomat, niin ihmeesti sitä suggeroi itselleen kaikenlaisia oireita. Tai sitten se on tuo Lugesteron? Mulla poltteli eilis illan alavatsaa ja pissahätä on ollut jo pari päivää aika tiuhaan, jopa yöllä kerran.
Wonderoo (pp3)
Kiitos lohdutuksen sanoista:)
Jos tosiaan on sitä kiinnittymisvuotoa, niin lohdutuksen sana takasin, minulla alkoi oireet juurikin tuolla pissahädällä ja just tuossa 4 pp tienoilla.
Yöllä joutui käymään pissalla ja heti kun jotain nestettä suuhunsa laittoi, niin hetki meni ja taas toilettiin:) Ja alavatsaa nipisteli kans...
Joten hyvältä kuulostaa nuo sinun oireesi!
Tsemppiä piinapäiviin. Eipä se tarvitse kun sen yhden osuman:)
On; Kävin hoitajalla kysäisemässä mitä oikein tapahtuu tuolla vatsassa ja lupasi soittaa lääkärille ja sitten minulle. Vielä ei ole kuulunut. Mahaa kyllä puristaa menkkamaisesti...
Jos ei ole kiinnittymisvuotoa niin sitten on emätintulehdus...niin kätilö epäili.
Tädin ei siis pitäsi saapua vielä viikkoon.
Odotellaan... Sitähän tämä on, yhtä odotusta:(
Terkuin
everlasting (pp8)
Heipsan,
ja tervetuloa Rizzalle minunkin puolestani. Kiva kun porukkaa ollaan saatu tähän pinoon näinkin paljon.
Everlasting: tsemppiä ja mielen malttia toivottelen sinne. Moneen otteeseen olen kuullut ruskean vuodon olleen kiinnittymisestä johtuvaa. Toivon KOVASTI, että näin tälläkin kertaa. Vielä kun on noin pitkä aika oikean vuodon ajankohtaan. Hyvä että olet hoitajaan ottanut yhteyttä, toivottavasti sieltä palaillaan pian sulle päin. Mietin vaan, että sullahan tehtiin punktio vain 2 päivää minun jälkeen, joten miksi sun on odotettava testausta vielä viikko? Hedelmöittyminenhän tapahtuu ymmärtääkseni heti punktiopäivänä, joten kaippa kiinnittyminen pitkän viljelyn jälkeen tapahtuisi nopeammin kuin lyhyen viljelyn jälkeen? Ja sullehan siirrettiin alkio 4 päivän viljelyn jälkeen, eikö? Minä ainakin testaisin kaksi viikkoa siitä, kun alkio on ollut 2-päiväinen eli 16 päivää punktiosta. Niinhän perinteisesti testataan...
Miten alkuviikon punktiolaiset, tänään oli ainakin jollain, anteeksi kun en muista nyt nimeä.
ON: jokainen vessakäynti on yhtä piinaa. Ja jokainen lorahdus pöksyyn pitää heti tarkastaa. Toisaalta tekisi mieli testata jo huomisaamuna mutta toisaalta haluan antaa toivon vielä elää. Ja vuotohan voi alkaa minä hetkenä hyvänsä, joten eipähän jännitä testiä tehdessä enää. Oireita on kyllä monenlaisia mutta ne voivat tarkoittaa niin negaa kuin positiivistakin. Joten turhaapa niitä nyt tässä hehkuttaa, innostuu vaan liikaa ja olen vähän taikauskoisenkin kai. Sen vaan sanon, että päätä on särkenyt jo viikon, enemmän tai vähemmän. Eilen vaihteeksi niin paljon, että piti lääkettä ottaa. Lugetkin voi tuon aiheuttaa, lukee ihan tuoteseolesteessa. Tuo alaselkäsärky on kyllä aika kovaa välillä ja koko ajan on nälkä... Mutta ihan menee menkkaoireistakin.
Torstaiaamuna olisi siis se oikea testihetki lääkärin mukaan. Huh huh, mitenkähän pumppu kestää siihen asti? Joo, mun piti ottaa niin lungisti niin lungisti tää juttu kun on jo tuo yksi sydänkäpynen tuossa (popsii juuri päärynää naama messingillä) mutta eihän se vaan onnistu!
Voikaahan hyvin!
Dreamer, pp 12
Punktiossa käyty. Ei sattunut lainkaan. Ei paljon edes myöhemmin tänään päivällä. Vatsan turvotus on laskenut jo ihan mukavasti tässä näinä päivinä kun ei ole hormonia enää piikitellyt. Punktion tulos oli kovin laiha. Lopulta saatiin vain 2 solua. Huomenna selviää onko hedelmöitystä tapahtunut. ENKÄ halua kuulla, että yksikin alkio voi riittää... sillä edes sitä ei noista välttämättä saada. Alavireistä mielialaani ei yhtään helpota myöskään se, että mieheni käski olla surematta koko tilannetta. Siksi vasta tähän aikaan täällä kuulumisiani kirjoittelen kun ei uni tule ja mies jo nukkumassa.
Moona
Moona, en sano muuta kun, sorry.
Tuttu tunne.
Itse olen niiiiin pettynyt .
Taidan lopettaa lugejen imuttelun tänään, ei tämä tästä mihinkään muutu. Vuoto muuttui punaiseksi ja se siitä.
Toivottelen kaikille oikein paljon plussa-onnea!
Tämä jatkaa harjoituksia syksyllä.
Hyvää kesää!!
-everlasting-
Tuota aina hoetaan, mutta niinhän se on.:( Koitahan jaksella ja ehkä se siitä sitten syksyllä. Tiedän jo kahden siirron historialla, mikä se tunne on, kun nega pompsahtaa/ vuoto alkaa kesken piinapäivien. Sitä kun toivoo niin kovasti, vaikka kuinka yrittäisi pitää jalat maassa.
Dreamer, toivottavasti sinulle tulee sentään ne positiiviset uutiset...?
Itsellä pp5 ja tuntemukset samaa vanhaa: rinnat arat, alavatsalla hiukan menkkakipuja ja paleltaa. Turha noista on mitään kuvitella, kun samat on olleet joka siirron jälkeen ja lugeista lähtöisin. Meillä oli tällä kertaa se ainoa alkio 2/5-luokkaa, kun viime PAS:ssa oli molemma 3/5 eli heikompia. Siinä mielessä voisi hiukan enemmän olla toivoa, mutta yritän nyt kuitenkin pysyä realistina ja olla toivomatta liikoja. Kun ei korkealle nouse, niin ei korkealta tipu. Joo, helpommin sanottu kuin tehty.:)
Ja onnea teille kaikille punktioon/ siirtoon odottaville!
Niinhän siinä sitten toteutui kaikkein pahin mahdollinen. Kumpikaan munasoluista ei hedelmöittynyt. Ja kaiken lisäksi olivat viallisia muutenkin. Lääkäri jo sanoi, että minun munasoluillani ei lasta saada aikaan. Mutta toisen kerran voi vielä silti yrittää, että näkee onko yhtä huonoja silloinkin. Heti seuraavaan kiertoon ei voida hoitoa tehdä ja heinäkuun on paikka kiinni, joten syksyyn menee sekin jos projektia jaksaa jatkaa. Nyt ei ainakaan jaksa kuin itkeä...
Tsemppiä teille joilla hoito vielä menossa.
Everlasting, jos yhtään lohduttaa, niin kuten huomaat, asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Teillä on sentään toivoa uusista yrityksistä! Tsempit syksyyn!
Moona
Pahoittelut sinulle:( Itke vain ja hae saikkua jos siltä tuntuu.
Minä itkin eilisen ja kylläpä helpotti, MUTTA...
Minulla taas on käänne uuteen...
Nyt se vuoto taas loppui:( Mä en nyt tiiä missä tässä mennään...
Onko sitä toivoa vai ei?
Vuoto on ollu niukkaa, mutta punaista, seassa ruskeaa tahmaista verta.
Ei siis yhtään kk-maista runsasta ja nestemäistä.
Mahaa kiristää aika ajoin, ei koko aikaa. Nippailee oikealta puolelta munasarjasta. Mitään muita tuntemuksia ei ole. En ymmärrä. Tämä vasta perseestä on. Soutaa huopaa,soutaa huopaa.
Onneksi saan kirjoittaa tänne, helpottaa tuskaa ja odotusta vähän...
Tein tänään testin ja negaa näytti (pp9). Testaus on liian aikaista, tiedän:)
Mutta nämä vuodot...hmm. Katsotaan. Enteilee kyllä isoa punaista tulvaa viikonloppuna...
Mites Dreamer, missä sie meet??
-everlasting- varovainen pp9
Voi kurja millaisia uutisia täällä on! Pääsen kirjoittamaan vasta illalla paremmin mutta kun Everlasting tuossa äsken "huuteli" niin tässä seisaallaan kirjoitan pari riviä esikoisen kiskoessa helmasta. Vielä on toivoa, Everlasting kun vuoto on noin vähäistä. Näkee muuten hyvin, ettei se irrotuspiikki kaikilla anna pos. testitulosta, sanotaan että 2 viikkoa pitäisi piikistä odottaa ettei testi anna väärää pos. tulosta. Tasi tulihan se juuri sulla täyteen kun sun punktiosta on kohta tuo kaksi viikkoa.
Mullakin vihloo etenkin oikeata munasarjaa, olen kuullut että sellainen olisi raskausoire. Mutta tosiaan, en uskalla innostua kun voi johtua lugeista. Jokainen vessakäynti on kyllä ihan kamala, melkein menee panttauksen puolelle... Koitetaan jaksaa ja pysyä positiivisina!
Palailen apajille illalla kun saan omaa aikaa.
Dreamer
Eilinen päivä oli aivan kamala. Odotin kyllä, että täältäkin olisi lohdun sanoja saanut?! Kiitos Everlasting! Vieläkin on silmäluomet turvoksissa. Olin saikulla eilen, lähdin kesken työpäivän kotiin. Tänään on jo parempi mieli. Miehen kanssa mietittiin, että syksyllä vielä kerran yritetään. Ja jos vaan klinikalla tehdään, niin pehmeään hoitoon halutaan. Tai ettei hormoneita lainkaan vaan omasta kierrosta luomu-munasolun punktio...
josko sitten ei olisi epämuodostuneita munikset.
Moona
Hei vain!
Meillä on samat suunnitelmat syksylle. Onneksi tiedän enemmän kuin ennen tätä pettymysten kuukautta:(
Otan opikseni tästä.
Minä aion myös vaatia että pas tehdään omaan kiertoon, ilman mitään hormooneja.
Minussa ei pitäsi olla mitään "vikaa".´
Enne hormooneja lääkäri löysi normaaleja soluja 14 molemmista munasarjoista yhteensä, jotka sitten muuttuivat hormooneilla tupliksi ja vain kolme kelpoa. Jos nekään nyt kelpoja olivat...en tiedä kun lääkäri ei sanonut.
Jos nyt edes selviävät sulatuksesta. Tuskin. Uusi punkitio on luulatavasti edessä:(
Täti siis tuli oikein urakalla eilen. Tunnin välein pitää side vaihtaa.
Aivan takapuolesta.
Onneksi huomenna on yhdet juhlat. Ajattelin ottaa viiniä oikein urakalla ketutukseen:(
-everlasting-
...lämmin halaus sinulle! Itke lohdutukseksi, mutta älkää toki vielä luovuttako. Se voi johtua niin monesta asiasta, että tämä kerta meni pieleen, eikä se toki tarkoita, että toivo olisi menetetty. En tarkoita millään lailla tungetella, mutta kysyn: oletko koettanut näitä vähän "vaihtoehtoisia" menetelmiä, eli esim. ruokavalion muutosta. En tiedä uskotko näihin, enkä mäkään ihan täysin usko, mutta toisaalta uskon siihen, että hedelmättömyys voi johtua myös paljon omista elintavoista, stressistä tms.
Olen lukenut mielenkiintoista kirjaa nimeltä Infertility Cure (tilasin amazonista), joka perustuu perinteisen kiinalaisen lääketieteen (TCM) menetelmiin, eli yrtteihin, ruokavalioon ja akupunktioon mm. Tätä kirjaa oli suositeltu melko monella sivustolla netissä. Kirja perustuu siihen, että TCM:n mukaan ei ole sellaista asiaa kuin hedelmättömyys, on vain sellainen asia kuin elimistön epätasapaino. Ja kun elimistö on epätasapainossa, se ei toimi niin että vauvan olisi mahdollista siinä kasvaa. En ole vasta kun alussa lukemassa tätä kirjaa, mutta ihan mielenkiintoinen se ainakin on. Eihän siinä mitään menetä jos näitäkin kokeilee. Olen alkanut muuttaa ruokavaliota aika rankasti jättämällä pois mm. sokerit ja ottamalla runsaasti kasviksia mukaan. Vehnänalkioöljyt yms. helpot jutut on lisätty ruokavalioon ja yrtit ja akupunktio on vielä vähän harkinnassa :)
Voin raportoida lisää kun etenen kirjassa, jos jotain kiinnostaa.
everlasting: musta kuulostaa hyvälle se, että sulla oli vuotoa mutta se lakkasi. Eihän menkat yleensä sillä tavalla lakkaa, mutta kiinnittymisvuoto lakkaa, Ja kyllä mä olen ainakin kuullut että kiinnittymisvuoto voi olla myös punaista! Peukut on pystyssä sinulle!
dreamer: sulla oli testipäivä tänään? Voi olisipa sulla hyviä uutisia.
elina74: sulla piti olla jo punktio, miten se meni?
Mä olen ollut nyt kiireinen, työmatkalla ja mitä vielä. En ole ehtinyt tänne, enkä murehtia näitä vauva-asioita. Ovulaatio oli ja meni ja hyödynsimme sen oikein hyvin, mutta kun on tiedossa, että luomumahkut on pienet, niin ei sitä kovin toiveikas jaksa olla. Heinäkuun puolivälissä sitten alkaisi sumuttelut. Koitan mennä päivä kerrallaan enkä vielä miettiä muuta kuin tätä tämänhetkistä kiertoa.
Pitihän se tämäkin sitten kokea: huippulaatuisella top-alkiolla nega.
Että on ollut itkuinen ja ankea päivä! Kauheella jännityksellä testattiin aamulla, heräsin itsekseni jo kuudelta pyörimään sängyssä ja jännittämään testausta - samoin mies. Eka testi meni vähän pieleen (Apteekin testi) kun pissin suoraan tikkuun ja sitähän meni yli sallitun rajaviivan. Siihen tuli kyllä tarkistusviiva ihan OK mutta tein varmuuden vuoksi vielä toisen samanlaisen testin, purkissa uittamalla. No, ei se miksikään siitä muuttunut. Vaikka kuinka yrittää tuohon negaan varautua, niin kyllä se vaan vihlaisee ja syvältä. Koskaan en ole kotitesteillä plussaa saanut ja nytkin, heti kun kaivoin testit pakkauksista esille, tuli niin vahva dejavu, että eipä tämä plussaa nytkään voi olla. Toisistamme tietämättä olimme miehen kanssa siihen asti olleet aika varmoja plussasta mutta eipä olleet intuitiot kohdallaan. Eikä vissiin muutkaan asiat vaikka oireita oli vaikka muille jakaa...Tänään en ole sitten lugeja enää ottanut, joten luulisi vuodon alkavan parin päivän sisään. Edelleen nipistelee kohdun kohdalta tosi jännästi, onko se sitten jotain lääkkeen aiheuttamaa? Kun kerran raskaudestakaan ei johdu. Aika jännä, että mulla nuo luget piti vuodon poissa kun taas toisilla tulee vuoto niistä huolimatta, esim. Everlastingilla. (Kovasti pahoitteluja Everlasting tästä!)
Sain itseni jotenkin koottua päivällä ja soitin klinikalle. Sieltä vastasi aika tyly hoitsu. Ei lohdutuksen sanaa, ei edes äänensävylläkään antanut ymmärtää että olisi ollut pahoillaan. Kysyi vain, että olitteko siis tuoresiirrossa ja jäikö pakkaseen. Yritin kysellä niistä kahdesta jatkoviljelyyn laitetusta alkiosta, miten niille oli käynyt, mutta ei ollut hoitsulla aikaa asiaa selvittää. Sitten kyselin PAS:ista: kuulemma pitäisi itse osata päättää heinäkuun lomien aikana, aloitanko lääkityksen vai en. Jos TUNTUU, että ehdin saamaan ultra-ajan kp 12-14 elokuun puolella (palaavat lomilta TAYS:issa 3.8), niin sitten voin aloittaa lääkkeet. Jos kuitenkin TUNTUU menevän naftiksi, niin lääkitys tulee aloittaa vasta elokuun menkoista alkaen. Hohhoijaa! Kysyin, että ihanko joudun itse päättelemään, ehdinkö saamaan teiltä ultra-aikaa vai en, johon hoitsu vaan että joo-o. No, puhelun jälkeen laskeskelin kalenterista, että jos kierrot pysyy normaaleina, niin UÄ olisi oltava jo heinäkuun puolella. Joten PAS-siirto on aikaisintaan elokuun lopulla sitten. Mutta ihme meininkiä kun potilas joutuu itse päättelemään lääkkeittensä aloitukset.
Sekin selvisi, että PAS:ia varten sulatetaan vain yksi alkio kerrallaan. Ja yhtä hyvälaatuista alkiota useampaa ei siirretä, paitsi jos on laittaa joku huonompi seuraksi ja tueksi. No, meidän pakastatut olivat top-luokkaa molemmat (sinänsä kyllä upea juttu!) mutta eipä ne varmaan ole top-luokkaa enää sulatuksen jälkeen, jos edes selviävät siitä! Sen verran huonoa kuulee noista PAS:eista ja sulatuksista. HUOH. Siltikään eivät todennäköisesti suostu kahta laittamaan, höpöttävät vaan koko ajan että kaksosraskaus on riskiraskaus. Aika pieni mahdollisuus se kahden kiinnittymiseen silti on. Luojan kiitos kaksi vuotta sitten suostuivat siihen, kun eivät olleet top-luokkaa ja pakasteeseen olisi jäänyt yksi ainokainen. Siitä saatiin tuo rakas poikamme, jonka arvo nousi entisestään tuhatkertaisesti tämänpäiväisen negatestin johdosta. No, todellakin pitää olla onnellinen että voimme tällä kertaa edes yrittää PAS:ia - ja tuntuuhan sillä jotkut raskaaksi tulevan.
Illalla haimme postin laatikosta ja siellähän se lääkärin lausunto punktiosta ja siirrosta odottikin. Kirjeen alareunassa todettiin, että kaksi jatkoviljelyyn laitetuista alkioista kumpikaan ei lähtenyt kehittymään. Joten se niistä sitten.
Moona: olen hirvittävän pahoillani siitä, mitä jouduitte kokemaan. On varmasti rankkaa kuulla suoraan lääkäriltä, että munasoluilla olisi vaikea saada lasta. En osaa kuvitella tuntemuksiasi mutta hyvä että olet niitä saanut itkulla purettua. Itkenyt olen minäkin, se helpottaa jonkin verran. Hienoa, että lähdette vielä kuitenkin kokeilemaan. Kiinnostuin kovasti tuosta lääkkeiden vaikutuksesta munasolujen laatuun. Kaipaisin siitä enemmänkin tietoa. Meille määrättiin muitta mutkitta PAS:iin Zumenon-lääkitys. Mitähän sekin oikein tekee kropalle? On tämä vaan niin monimutkaista!
Parempaa onnea muille toukokuisille, toivottavasti pääsette tuomaan niitä plussia tähän pinoon!
Dreamer
Mies soitteli tänään klinikalle. Lääkäri ehdotti keskusteluaikaa, jonka saimme muutaman viikon päähän. En tiedä sitten mistä tunniksi riittää keskusteltavaa kun lääkäri pulelimessa jo sanoi, ettei tiedä miksi munasolut on poikkeavia. Kai osaisi sentään selittää tarkemmin, että millä tavalla poikkeavia. Saa sitten nähdä mitä mieltä lääkäri on hoitojen jatkoista.
Mulle ruokavalion muuttaminen olisi kovin vaikeaa. en voi esim. syödä raakoja kasviksia kuin ihan vähän päivässä. Minulla on mm. suolistosairaus, joka rajoittaa syömistä. Vehnänalkioöljyä olen kokeillut, greippimehua en voi juoda, terveellisesti koitan syödä rajoitusteni puitteissa ja kalaöljyä käytän. Joudun käyttämään mm. sytostaattia sairauteni hoitoon.. sillä ei tietenkään ole positiivisia vaikutuksia, mutta sen ei myöskään pitäisi vaikuttaa raskautumiseen. Uskon jossain määrin vaihtoehtohoitoihin. Mutta en usko, että niillä voisi parantaa endometrioosin (joka tuntuu aina vaan pahenevan) ja saada munanjohtimet auki. Joten luomulasta ei meille voi tulla.
Everlasting: Minua lääkäri jo varoitti, että vuoto on tavallista runsaampaa hoitokierrossa koska hormoneilla on limakalvoa kasvatettu tavallista paksummaksi. Jos et nyt raskaudu, niin jatketaan syksyllä uusiin hoitoihin.
Dremer: Pahoittelut, todella ikävää että testi näytti negaa. :( Mutta vuoto ei ole vielä alkanut, joten eikö ole vielä hitunen toivoa? Lääkäri oli minulle laittanut jo reseptit lugesta 3x2 ja zumenonista 1x4, vaikka kyseessä IVF... kauheeta lääkitystä. Mieheni jostain netistä löysi hakusanalla "viallinen munasolu" juttua siitä, että hormonipistokset pilaa munikset. Jossain tutkimuksessa lempeällä hoidolla vähemmillä siirroilla on saatu yhtä hyvät tulokset kuin nämä rankat hoidot. Aion kysellä siitä lääkäriltä.
Tsemppiä kaikille muille, joilla hoidot vielä kesken!
Moona
Voi ei Dreamer. Toivon todella, että testi ei vain toiminut, koska vuoto sulla ei ole vielä alkanut. Kaikki se työ, top-alkio ja sitten jäisi kiinni ainoastaan niistä prosenteista. 30/100 tuntuisi olevan iso mahdollisuus, mutta osoittaahan se, että todennäköisempäähän se on epäonnistua kuin onnistua.. :( Muista kuitenkin, että jos JOKU alkio selviää pakastuksesta niin se on todennäköisesti juuri top-alkio, eli teillä on varmasti paremmat mahdollisuudet PAS:n kanssa kuin "tavallisilla" pakastetuilla alkioilla.
Noista kotitesteistä tuli mieleeni, että mä en ole myöskään ikinä saanut plussaa sellaiseen kotitestiin, ja mullakin on niitä kohtaan kammo, aina negaa. Päätin nyt, että en koskaan testaa kotitestillä. Eli jos joskus tulisi sellainen onnellinen tilanne, että raskautta olisi syytä epäillä, niin en koske kotitesteihin. Taitavat tuoda jotenkin huonoa onnea...
everlasting: anteeksi, jostain syystä aiempi viestisi ei näkynyt mulle kun kirjoitin. Eli pahoittelut sulle myös. Toukokuu nyt ei tunnu olevan hyvä kuukausi.
Olisin niin kovasti toivonut tähän ketjuun hyviä uutisia, se olisi antanut itsellenikin toivoa. Tuntuu aika epätoivoiselta odotella IVF:ää kun ymmärtää nämä realiteetit. Mutta päivä kerrallaan. Parhamme tehdään, ja jos se ei riitä, niin sille ei sitten vain yksinkertaisesti voi mitään. Mua ainakin vähän helpottaa tieto siitä, että tämä asia ei loppupelissä ole mun ratkaistavissa, jos meille ei lasta suoda, niin sille mä en mitään voi. Mutta tuntuu se silti vain väärältä, kun rakkautta olisi antaa vaikka kuinka ja sitten luoja on suonut lapsen sellaisillekin pareille kuin uutisissa oli se insesti-äiti ja -isä??? Mun tekee pahaa ajatellakin.
Moona pidän kyllä vähän erikoisena, että lääkärisi antaa tuollaisen lausunnon yhden keräämisen perusteella! Mitä jos hormonilääkitys oli täysin väärä, olen sitä mieltä että on tuhat kertaa suurempi mahdollisuus, että kehosi reagoi annettuihin hormoneihin väärin, kuin että sun munasolut tuossa iässä olisivat muka kelvottomia! Ainakin mun käsitys on se, että joku hormoni toimii toisilla ja toisilla taas ei ollenkaan. En väitä, että lääkäri on väärässä, mutta sanon, että joskus lääkärit kyllä päästävät suustaan vähän pikaisia "lausuntoja" joita ei tulisi ihan niin helpoin perustein mennä tekemään.
Moona onko teille tehty verikokeet, joissa tutkitaan kromosopimipoikkeavuudet ja veren tulehdusvasta-aineet? Olen käsittänyt, että niistä voi saada jotain selville. Kromosomipoikkeavuuksille harvemmin voi mitään, mutta jos on kyse siitä että elimistössä on vasta-aineita, niin käsitin että sitä voisi jotenkin hieman hoitaakin ehkä. Ajatellen, että sulla on ollut paljon muita lääkityksiä, niin tuo vasta-aine testi voisi olla ihan maalikon järjelläkin ajateltuna paikallaan. Kävin itse näissä verikokeissa juuri, mutta tuloksissa kestää kuukausi joten en ole vielä saanut.
Moona sitä piti vielä sanoa tuosta Infertility Cure kirjasta, että se ei ole tarkoitettu pelkästään luomuraskautta yrittäville. Eli siinä lähdetään siitä, että TCM:n keinoin voi vaikuttaa raskautumismahdollisuuksiinsa niin luomusti kuin IVF:ssäkin. Kuten sanottu, voi olla täysin huuhaatakin, mutta olen pitänyt sitä ihan mielenkiintoisena luettavana. Mitä sitä ei tässä yrittäisi, kun muut keinot alkavat olla käytetty...
Mä en edelleenkään myöskään ihan ymmärrä tuota pitkä/lyhyt-kaava asiaa, koska mun kierrot on kans hyvin säännöllisiä, ovuloin, limakalvo ok, luteaaliaikakin on ok - ja siis ainoa (iso) ongelma on se että munasarjat on alkaneet vähän hiipumaan eli hyvä munasolu kypsyy harvemmin. Silti lääkäri sanoi että pitkällä kaavalla tehdään? En ymmärrä, jostain vielä luin, että jos omat munasarjat on hiipumassa, niin lyhyellä kaavalla pitäisi. Kai lääkäri tietää mutta jos jollain on tästä tietoa niin auttakaa.
Aion myös kysyä lääkäriltäni, että onko tuo pitkä kaava kuitenkaan oikea. Esim. täällä http://www.simpukka-yhdistys.fi/Kannanotot/lempeathoidot.htm
on puhetta siitä, että viallisia munasoluja voisi tosiaan tulla enemmän vähemmillä hormoneilla. Kun keskustelet näistä lääkärin kanssa Moona, niin tule kertomaan mitä sanottiin!
Voimia,
T Ninni
Ilmoittauduin joku aika sitten mukaan, kuitenin on jäänyt kirjoittamatta. Osin siksikin että päivä päivältä täällä on niin murheellisia juttuja, tuntuu niin pahalta tämä myötätuntokin jo kun tiedän kokemuksesta millaisia on nuo pettymykset kun mukana on hormoonimyrsky. Mieli on niin herkkä, kaikesta syntyy myrsky vesilasissa- ainakin minulla.
Onko täällä enää ketään jäljellä jolla siirtoon päästy + testi vielä edessä??
Vaikka miten yritän muistaa että mahdollisuudet on vain 30% luokkaa, sorrun aina tähän epärealistiseen intoon kuitenkin. Esim eilen menin raskaana olevan kaverini seuraksi lastentarvikeliikkeeseen--- voitteko kuvitella miten typerää! Ootteko muut sortuneet vastaavaan?
Olen tosiaan ollut enemmän tuolla hiljaisella sekundaariset lapsettomat listalla- sieltä pääsee ksityiskohtia tutkailemaan jos kiinnostuu/ on itse samanlaisessa jamassa. Lyhyesti: nyt pp2 vasta. Saatiin lopulta hurjasta rakkulamäärästä huolimatta vain 3 tervettä alkiota, 2 siirettiin top-4-solu ja 2-luokan 3-solu. Pakkaseen jäi yksi. Vain.
Harmittaa hieman, viime hoidota saatiin pakkaseenkin 8 top alkiota ja kahden alkion tuoresiirrosta syntyi silloin tyttäremme. PASeista ei oo ollut mihinkään- turhaa toivoa vaan...
Nyt on toosi turvonnut olo. On lievä hyperstimulaatio, makoilen kotona. Mietin aamuyöstä että olo on niin kehno että pitää kai lähteä labroihin ja ultraan. Toisaalta kun pissaa tulee ihan hyvin, kai tässä kotonakin voi velttoilla. En millään halua sairaalaan. Jos ei ole viikonloppuna kohene, su on kai pakko käydä tarkistuttamassa että saa lisää sairaslomaa.
No kuitenkin se että siirron jälkeen hyper-oireet selkeästi paheni enteilee hyvää- vaikka aikaistahan onkin sanoa vielä mitään. Mutta raskaushormoniahan siihen tarvitaan että hyperstimulaatio tulee- jospa vain kiinnittyminen onnistuisi.
hohhoijaa, aika mataa...
Kirjoitellaan Ellu
p.s. Näin vieraampana tuntuu vähän tunkeilevalta lähettää haleja mutta en osaa mitään lohduttavaa sanoakaan. Tiedän millainen tyhjyys on edessä pettymyksen jälkeen... Surullista.
Meidän 1. PAS tehdään perjantaina ja kaksi alkiota aiotaan sulattaa. Toivottavasti edes toinen on siirtokelpoinen. Nyt sitä saa sitten perjantaihin asti jännittää.
Meille on ehkä tulossa kolmas koira, ihan pieni pentu 6 vkoa odottelisi kasvattajalla. Onko täällä muita koirien omistajia? Kai sitä ihan normaalisti pärjää kolmen koiran pienen koiran kanssa, vaikka raskaaksi tulisikin kesän aikana?