Mulla on alkanut ärsyttää raskaana olevat

Itse olin neljännestä raskaudesta todella kipeä. Neljä viimeistä kuukautta oli helvettiä. Yöt valvoin ja itkin jalkakipuja. Liikkuminen oli tuskaa, ristiselkä oli tulessa. Kohdunsuu alkoi valmistautua synnytykeseen viidenellä kuulla. En olisi saanut liikkua, en istua ja makuuasennossa alkoi jalkakivut. Lopussa olin lopen uupunut... Kaupassa käyntikin kiellettiin, mutta kävin kuitenkin ruokakaupassa, kun tuntui, että seinät jo kaatui päälle.



Voi sitä raskauden auvoisuutta :(

raskaana niin täytyy keskittyä lepäämään ja itseensä ja tulevaan vauvaansa ja ehdottomasti on haettava saikkua jos vähänkään tuntuu siltä. Onhan kyseessä elämän tärkein asia, mitään ei ole syytä riskeerata. Nämä mammat ei voi kantaa ostoskassia ja ruokapöydässä kyselevät mitä mihinkin on käytetty ettei vaan tule sitä listeriaa, eivät voi vierailla pikkulapsiperheissä ettei vaan tule flunssaa näin raskaana ollessa jne. Olevat mielestään oikeutettuja makaamaan sohvalla kaiket vapaa-ajat ja passuuttamaan miehiään. Töissä ovat oikeutetut ottamaan erittäin lunkisti.



Tätä ajattelua kyllä ihan tuputetaan, mm. osa neuvolatädeistä holhoamisellaan, osa tulevista isovanhemmista, kavereista jne.

vuooksi. Kokemuksesta tiedän, että todellakin se on mahdollista!



Mutta osa sitten käyttää näitä toisten raskaita raskauksia ja niiden mainetta hyväkseen oman helpon raskautensa kohdalla. Vaikka oikeasti voivat suunnattoman hyvin niin katsotavat olevansa oikeutettuja ym. toimiin ihan vaan koska ovat raskaana ja se on niin raskasta.

olis ollut niin helppo heittäytyä raskausaikana ja jäädä vain kotiin nukkumaan.

Kyllä muakin väsytti tavallista enemmän, mutta ei kuitenkaan tullu mieleenkään jättäytyä pois töistä.



Sen takia monet työantajatkin "pelkäävät", että työntekijät raskautuvat, koska on näitä "en pysty tekemään mitään"-tyyppejä.



ap

ensimmäisessä oli saikulla rv 18 asti etrittäin voimakkaan pahoinvoinnin ja siitä seuraneen huonon yleiskunnon takia. En todellakaan jaksanut shoppailla, päivät makasin sohvalla ja yritin olla oksentamatta ja pysytellä tajuissani. Pari-kolme viikkoa olin sitten työkykyinen kunnes alkoi ennenaikainen supistelu, joka jatkui loppuun saakka, lisänä rv 35 alkanut raskausmyrkytys, viimeiset kolme viikkoa vietin sairaalasänkyyn liimattuna.

toinen ja tämä kolmas raskaus ovat sujuneet jo helpommin, mutten edes kuvittele lähteväni töihin. Olen ollut kotiäiti ensimmäisen syntymästä saakka. Liitoskivut ovat kamalat ja olen yksinkertaisesti niin väsynyt etten jaksa keskittyä kuin itseeni ja perheeni hyvinvointin...

No helppohan se on vihata kun ei ole itse kokenut samaa. Ensimmäisen kohdalla oli aivan unelmaraskaus..ei mitään vaivaa..Nyt toisen kohdalla ihan päinvastoin, verenvuotoa, niin kova pahoinvointi, että sängynpohjalla, supistuksia.



Niin ja yks juttu, miten voitte määritellä sen kuka vääntää siitä sairauden, ei toinen voi tietää miten mikäkin "oire" vaikuttaa naiseen raskauden aikana. tai miltä mikäkin tuntuu.



jos itse on niin vahva eikä mikään tunnu missään niin ei se tarkoita sitä, että kaikki on yhtä vahvoja kuin sä. ja jokainen tallaa tavallaan..jos joku "vääntää" raskaudesta sairauden niin eihän se sulle kuulu.

Ja kaupassa käynti voi olla ihan terapeuttista.



Ekassa raskaudessa verenpaine nousi niin, että piti levätä hieman ennen äitiyslomaa. Toisessa tuli rytmihäiriöitä loppuvaiheessa, ja taas piti viikkoa/kahta aiemmin jäädä lepäämään. Kolmannessa liitoskivut loppuvaiheessa olivat niin rajut, että en jaksanut seistä niin pitkiä aikoja kuin työssä olisi pitänyt. Pari viikkoa aiemmin jäin pois. Neljännestä olin jo viisastunut niin että olin hoitovapaalla äitiyslomaan asti.

Ei minusta ap ainakaan tarkoittanutkaan just OIKEASTI saikkua tarvitsevia vaan näitä jotka jää sairaslomalle kun pikkuisen jossain vihlaisee tai tosiaan väsyttää normaalia enemmän jne



Mä toivon,et ap ei kuitenkaan vedä johtopäätösksiä mistään shoppailusta tai jos näkee jonkun kaupungilla vaik on saikulla??

Koska mulla on ainakin kans tilanne,et KAIKKI on kielletty,ihan todella,PAITSI kevyt kävely.



Ja koska nyt asia on niin,etten tuolla ulkonakaan jaksa tarpoa niin ollaan lauantaisin esim miehen ollessa kotona (oon siis ollut makuulla kotona sisällä ma-pe) lähdetty käymään ostoskeskuksessa,ihan vaan mun pään terveyden takia.

En mä siellä muuta tee kun kävelen kerran päästä päähän niin onkin jo pakko lähteä kotiin :(´

mutta on hyvin hyvin terapeuttista kun saa edes NÄHDÄ muita ihmisiä!!



Ja jos mulla sattuu oleen vähän parempi päivä (ei oo supistellut tmv) niin saatetaan JOPA juoda kupit kahvia kahvilassa ;D

Ja kyllä, kotona pystyin silti tekemään melkein mitä vain.

Siivosin, laitoin kotia kuntoon vauvaa varten ja muutenkin, shoppailin, hoidin itseäni ja sosiaalista elämääni. Tuntui kuin olisin ollut lomalla, sillä oloni suorastaan koheni viikko viikolta.



Töissä ollessa kärsin jatkuvasta supistelusta. Lisäksi olin väsynyt, niin väsynyt, että itkin työpäivien jälkeen. Kaikki voimat oli lopussa vaikka miten nukuin.



Kotona ollessa on aivan eri kuin töissä. Kotona voit levätä kun väsyttää ja voit tehdä omia juttuja omaan tahtiin. Töissä on pakko painaa, et voi sanoa, että nyt en jaksa, tarvitse päiväunet tässä välissä. Itsekin nukuin saikulla ollessa päiväunet joka päivä. Ja ehkä juuri sen vuoksi, että sain nukkua tarpeeksi ja tehdä hommia omaan tahtiin, oloni koheni siitä, mitä se oli ollut työpäivän aikana ja jälkeen. Lisäksi se henkinen stressi, mikä töissä oli, loppui tyystin kun jäin saikulle. Pystyin keskittymään omaan hyvinvointiin ja elämään oman jaksamisen mukaan.

siis siihen asti kun viikolla 28 kävin rutiinitarkastuksessa ja verenpaine oli tosi korkea ja kohdunsuu auennut.

Olen uhrautujaluonne ja luulin, että kaikki kivut pitää kestää työnantajan takia. Narisin ja olin kateellinen muille raskaana oleville, jotka oli pois jos oli jotain vaivoja. Ajattelin, että minä kestän ja olenpas hyvä ihminen kun jaksan, vaikka väsyttää ja päätä särkee ja supistelee.



Loppuraskaus menikin sitten levätessä lääkärin ehdottomasta määräyksestä. Lapsi syntyi viikolla 36.

Ekan kanssa tein vikat viikot töitä 7 päivää viikossa ja vasta pari vikaa työpäivää alko olla aika tuskasia, muttei tullut mieleenkään hakea saikkua.



Tokan loppuraskauden olin hoitovapaalla 1-vuotiaan kanssa, joka ei vielä kävellyt kunnolla toppatamineissaan. Lapsen kantaminen tuntui rankalta ison mahan kanssa.



Nyt kolmatta odottaessani kaikki riesat ovat ihan omaa luokkaansa. Mulla on rv 27 ja kolmas antibioottikuuri menossa. Kaksi virtsatieinfektiota ovat aiheuttaneet supistuksia tavalista enemmän, liitoskivut ovat kerta kerralta pahempia ja alaselkä on niin kipeä, etten pysty istumaan. Lisäksi olen ollut tosi stressaantunut ja uupunut, sekä töistäni että tämän perheen pyörityksestä. Hainkin kokonaistilanteen vuoksi saikkua ja lepäilin kolme päivää ihan vain raskauden vuoksi. Ei vaan kroppa ja pää kestä.