Onko tyhmää laittaa lapsille raamatulliset nimet jos ei aio liittää heitä kirkon jäseniksi
Löisin tulevalle lapselleni nimen, joka on vahvasti raamatullinen ja esikoisenkin nimi on samanlainen. Esikoinen on kastettu, mutta hänen pikkuveljeään ei tulla kastamaan koska en kuulu enää kirkkoon.
Jumalaan uskon jollakin tasolla, mutta mihinkään pakkoluterilaisuuteen en enää halua lähteä lastani liittämään.
Kommentit (25)
Meillä myös hyvin raamatulliset nimet, vaikkei kuuluta kirkkoon.
mutta siinähän miettivät meidän Leeviä ja Saaraa
En ole aktiivisesti kirkkovihamielinen, joten eipä se pahemmin minua kaivele jos lapseni nimi on Tuomas ja se löytyy myös Raamatusta. Nimi kuin nimi.
on kristillistä alkuperää. Aika vähän olisi vaihtoehtoja, jos kaikki raamatulliset nimet karsittaisiin.
mikään muunnos. Mutta siinähän suku miettii
edes keksi mitä muita nimiä voitas tarkottaa kuin nooa. muista nimistä ei raamattu tule mieleen kun en sitä tunne.
en näe tota ongelmana. jos kuitenkin uskot. on sulla ihan yhtä suuri oikeus uskoa kuin kenellä tahansa muullakin
Työkaveri kertoi, että oli tavannut tuttavaperheen, jonka neljän pojan nimeksi oli laitettu:
Matteus, Maskus, Luukas ja Pasi. On siinä vanhemmilla ollut huumoria =D
Siis Matteus, MaRkus, Luukas ja Pasi...
kuulutaan kirkkoon ja ei ole aikomustakaan erota. Uskosta ei kuitenkaan huudella toreilla ja turuilla. Ei minua vaan rassaa yhtään minkä nimisiä ihmiset lapsistaan laittaa.
Voihan se kyllä olla että Iisak kiinnostuu siitä paksusta kirjasta jossa hänen nimensä sanotaan useampaan kertaan ;D
P.s. Meillekin saattaa joskus vielä tulla Iisak...
Aika vähän olisi vaihtoehtoja, jos kaikki raamatulliset nimet karsittaisiin.
Meidänkin pojan nimi taitaa tarkoittaa Jumalaa tms. Ja tytön toinen nimi on Maria. Eikä tosiaan ainakaan minun napaani kaiva vaikka nimi olisi suoraan Raamatusta (kunhan ei ole Jeesus, joka voisi olla jo hieman yliampuvaa).
tai Katja jos ei laita sit kans venäläiseen kouluun ;)
tai jotain perussuomalaista tms? onhan noita.
eikä Helena, jos ei ole kreikkalainen.
Raamattu on myös historiallinen teos ja kertoo tarinoita ihmisistä, eikä kaikki kertomukset koske uskovaisia, eikä yksikään luterilaisia sinänsä
Me annoimme kuopuksen toiseksi nimeksi raamatusta löytyvän nimen, vaikka olemme agnostikkoja. Nuo raamatulliset nimet ovat niin yleisiä, ettei monelle varmaan tule edes mieleen, että joku nimi on raamatusta. Jeesus on kyllä sellainen nimi, että sitä en ehkä antaisi lapselle.
kielisidonnaisuus. Nuo raamatulliset nimet ovat kansainvälisiä ja tunnettuja joka puolella, toisin kuin nyt vaikkapa Pasi ;-)
että tahdot kirkosta eronneena antaa raamatullisen nimen. Haetko sillä hyväksyntää niiltä joiden luulet kummeksuvan kirkosta eroamista? Kukin tyylillään. Itse en antaisi lapselleni nimeä mikä ei olisi "minua".
Tarvitseeko tuota julistaa, saathan laittaa lapsellesi minkä nimen vain. Ei sitä väestörekisterissä eikä missään muuallakaan edellytetä, että jonkin nimisten täytyy kuulua kirkkoon ja joidenkin taas ei.