Lue keskustelun säännöt.
kaksivuotiaani tekee minut HULLUKSI!
07.04.2009 |
voi prkl! tänään hän on uhmannut kaikkea, siis kaikkea mitä olen häneltä kieltänyt. nyt, juuri ennenkuin ajoin hänet ulos isänsä kanssa, hän kieltäytyi syömästä ja juoksi karkuun ruokapöydästä useita kertoja.
menetin malttini, paiskasin kirjaimellisesti ruuat pois ja uhkasin ettei hän saa ennen iltapalaa MITÄÄN syötävää. ei vaikutusta. nyt tuulettelen ja yritän rauhoittua kun alkoi v*tuttaa niin kamalasti.
tiedän, etten toiminut oikein hermostuessani, mutta miten voisin yrittää pitää hermoni kasassa tuon uhmiksen kanssa?!
Kommentit (12)
Meillä tommonen on ihan normaalia arkea. Esikoinen nyt 3v. Tiedän ton tunteen. Parasta olis, kun vaan yrittäis laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikka vaikeeta se on, kun joku itkee, huutaa ja vinkuu koko ajan... Siihen lisäksi vielä vauva... Parempia neuvoja minäkin kaipaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin miten ihmeessä syömään saa pakotettua? Vastaushan on, ettei mitenkään, ellei halua lähteä nenästä kiinni ja ruokaa suuhun -linjalle. Joten jos ruokaa on tarjottu eikä se kelpaa, niin pois pöydästä vaan. Ei tarvi tapella turhasta.
ja tosiaan lisäksi vielä vauva. ottaahan se tietenkin päähän kun joka ikisestä asiasta pitää tehdä kamppailu, vai mitä!?
eikä asiaa helpota yhtään se, että jollain toisella on vielä rankempaa, useampia lapsia tai mitä vaan. ottaa päähän kun kaksivuotias osaa käytöksellään provosoida minusta esiin ihan samanikäisen!
EI ole mitään tilannetta missä ei pistäisi vastaan...ei siis mitään. Suosittelen jäähypenkkiä, meillä riittää nykyään pelkkä penkille meno uhkauksena ja kiukku laantuu edes hiukan.....ennenkuin uusi taas alkaa = )....mutta sitä se on 1. uhma...oikeaa tahtojen taistelua, eikä sellaisilla äideillä joilla on helpolla mennyt 2v uhma ohi (niitä onnellisiakin on!!), ymmärrä edes miten rasittavaa se on!! En minäkään ymmärtänyt kahden 1. lapsemme kanssa, olivat niin helppoja!! Meidän 2v uhmaa siis ihan kaikesta ja jätänkin sen kotiin AINA kun mahdollista ja lähden isompien kanssa puistoilemaan tms. koska on väärin, että jopa muut kärsivät siitä, että yksi vaatii äidin kaiken energian...saa sitten isi tapella sen hetken hänen kanssaan = ) !! Lohdutukseksi voin vain sanoa, että se laantuu ja menee aikanaan ohi, mutta vaatii toki sinultakin tiukat rajat, lepsuilu ei kuin pahenna tilannetta!!
Sä taidat olla hullu muutenkin. Ja provosoidut näköjään tosi helposti kaikesta, silloinkin kun ei ole syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nyt tietenkin huono omatunto soimaa kun hermostuin asiasta.
ehkä seuraavalla kerralla ajattelen vain, että ensi kerralla sitten paremmalla onnella.
ja tosiaan lisäksi vielä vauva. ottaahan se tietenkin päähän kun joka ikisestä asiasta pitää tehdä kamppailu, vai mitä!?
eikä asiaa helpota yhtään se, että jollain toisella on vielä rankempaa, useampia lapsia tai mitä vaan. ottaa päähän kun kaksivuotias osaa käytöksellään provosoida minusta esiin ihan samanikäisen!
sellasta se joskus tuppaa olemaan, älä ota asiaa niin raskaasti. Kohti uusia haasteita vain :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..ja joka päivä on yhtä helvettiä :(. Olen masentunut muutenkin mutta kestänyt sen sillä poika on ollut melko kiltti viime kuukausiin asti. Nykyään itkettää melkein päivittäin kun poika heittelee leluja minua päin, ei usko kieltoja, karkailee jne. JOKA IKINEN KERTA annan palautetta ja pyrin estämään jos näen että kohta häneltä katkeaa pinna, ei auta. Lääkärissä käyty, ei mitään vikaa lapsessa. Kaksi kertaa kuukaudessa hän on ns. enkeli, arvaatkaas mitä silloin tapahtuu? Hän on ikäistensä lasten kanssa paikallisen srk:n kerhossa.
Kun syksy tulee, pikkumies lähtee hoitoon ja äiti psykoterapeutille.
miten saan pidettyä hermoni kurissa? laskemalla kymmeneen, ei vaan sataan? jääpalapussi suun eteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tokan uhmaikä menee jo rutiinilla. Pääsääntöisesti jätän huomiotta ei toivotun käytöksen(tietysti lyömiseen yms. puutun nappaamalla kädestä kiinni tai tilanteesta pois)Ruokapöydässä yleensä riittää että sanoo että jos ei istu nätisti niin laitan lautasen pois(tietty uhkaus pitää pitää jos ei usko jne). MLL:n sivuilla oli muistaakseni hyviä vinkkejä vanhemmille. Mun mielestä on turha polttaa päreitään(vaikka kyllä mäkin poltan joskus etenkin lasten riitelyyn), uhmaikä kun kuuluu asiaan ja kestää parisen kuukautta kerrallaan. Sitten taas helpottaa. Ota vaan tiukka linja ja vedä sitä vaikkei se nyt kovin hedelmälliseltä ensin tuntuiskaan. Johdonmukaisesti jatkat ja sitten yhtäkkiä huomaatkin että päivät meneekin taas ihan kivasti. Kiukkuja voi yrittää vähän välttää pitämällä huoli päivärytmistä ts. riittävästä unesta ja siitä ettei pääse kovin nälkäiseksi. Kannattaa antaa lapsen valita kahdesta asiasta niin kokee että pääsee myös vaikuttamaan asioihin. Riittävästi ulkoilua ja puuhaa niin vähemmän aikaa kiukutella.
Jotenkin jos se ajatusmalli auttais pitämään hermot kurissa että lapsi vasta opettelee haluamaan eikä oikein itsekään tiedä raukka mitä haluais. 2v on tosi pikkuruinen! Tunteet kuohuu ja on vähän pulassa niiden kanssa. Äitinä voit viheltää pelin sitten poikki jos menee liian pitkälle ja vaikka esim. kantaa lapsen kainalossa ulos kaupasta sillä kertaa jos mistään ei tule mitään. Uusi yritys seuraavalla kerralla...Meillä kakkonen osaa hyvin pohtia juttuja jälkikäteen vaikka saattaa lähemmäs tunnin huutaa selkä kaarella sitten kun kuppi menee nurin. Rauhoituttuaan lopulta voi pohtia ääneen "minä halusin pikkukärryt kaupassa". Ja sitten sitä ruoditaan että "niin sinä halusit mutta äiti ei tällä kertaa halunnut että otat ne kun äiti halusi että istut rattaissa. Otetaan pikkukärryt ensi kerralla". Saattaa pohtia noita juttuja muttei enää pahalla siis vaan itsekin vähän miettii että miten siinä niin kävi että tuli sellainen show.
Tosiaan joutuu kohtaamaan sen oman sisäisen kaksivuotiaankin mutta jos jotenkin osais asettua sen yläpuolelle ja olla turvallinen aikuinen mikä auttaa näistä vaikeista hetkistä kunnialla yli. Isomman uhmatessa huomasin 4v:n kanssa että mun hermojen menetys oli "palkinto" lapselle eli rassas niin kauan että multa meni hermo. Sit kun opin pitämään omat hermoni kurissa niin lapsikin kyllästyi vähitellen rassaamaan kun huomas että käytökseen vaan puututtiin mut "kylmän välinpitämättömästi".
Tsemppiä koitoksiin!
kiitos! tänään emme päässeetkään ulos, kun meillä oli vieraita.. tuloksen huomasi kyllä heti!
hoitko muuten jotain "mantraa" jotta pysyit viileänä tiukan paikan tullen? vai miten selvisit kiukustasi? olen itse melko temperamenttinen ja tässä on ollut minulla todellakin kasvun paikka..
ja on vauvasta asti ollut todella raivostuttavan huono syömään. Mustan että mulla jossain vaiheessa ahdisti ajatuskin lähestyvästä ruokailusta, kunnes päätin, etten moisesta asiasta vatsahaavaa halua. Kun menee temppuiluksi eikä pari kehoitusta riitä, niin laitoin kylmästi pois pöydästä ja seuraavan kerran syötin kun oli ruoka-aika.