Kuinka ja mitä sanoa lapsille kun isä ei enää halua tavata?

etta miten vahan te oikein voitte luottaa lastenne isiin ? jos lapsia ei uskalla antaa isalle edes yhdeksi paivaksi ilman etta isan uudessa kodissa kaytaisiin jonkinlainen tupatarkastus lapi mikali asian oikein ymmarsin ? kyseessa on kuitenkin lasten isa ja varmaan ap on kuitenkin jostain syysta juuri taman miehen valinnut lastensa isaksi.

en ymmarra miksi niita lapsia ei voisi vaihtaa autosta toiseen vaikka jollain kaupan parkkipaikalla tai vaikka nahda jossain kaupungilla tms.

Ap

Meillä päinvastainen tilanne: mieheni haluaa tavata tytärtään vaan äiti tekee kaikkensa sabotoidakseen isän ja tyttären suhteen. Ammattiihmiset eivät näe mitään esteitä tapaamiselle ja nyt asiaa puidaankin sitten oikeudessa.



Että näin meillä.



Ap:lle sanon sen verran, että kenenkään ei tarvitse päästään kotiinsa ketään eikä kukaan voi vaatia, että täytyy päästä toisen kotiin. Eli suosittelen kyllä, että joustat tässä asiassa. Ennen kuin sanot lapsille, että isä on hylännyt, niin keskustele miehesi kanssa asiasta vakavasti ja niin, että lapset eivät kuule.

Sellainen ei ole mikään aikuinen mies.. Järkyttävä sekasikiö, täysin paska ääliö.

Varmaan kohta väsää uusia lapsia sen toisenkin kanssa ja kun ero tulee (varmasti tulee) niin hylkää sitten nekin.

Kukaan joka hylkää omat lapsensa ei voi olla tasapainoinen, aikuinen ihminen, kuinka joku voi ymmärtää tuollaista?

Toivottavasti ymmärtää edes hankkia sterilisaation... muista suositella sitä hänelle.

Arvasin että jossain vaihessa näin tulee käymään. Isä tapaa lasiaan yhä harvemmin. 4 viikkoa on mennyt viime tapaamisesta ja välillä on lähettänyt kaksi tekstiviestiä että "miten menee?" Aina on ihme selityksiä ja valheita. Kyllä mä sen tunnen ja tiedän koska valehtelee. Ilmeisesti iskällä on uusi tyttöystävä ja mahtaako olla niin että ei ole edes kertonut että on isä? Isä asuu 200 km päässä. Suunnitelimme syksyllä että kun minulla on harrastuksien puitteissa hänen paikkakunnallaan menoa niin toisin lapset päiväksi hänen luokseen. Isä olisi halunnut että luovutan lapset jossain bussipysäkillä tai levähdyspaikassa. En suostunut. Sanoin että tuon lapset sulle kotiin tai ei ollenkaan.

Lapset tietenkin ihmettelee koska iskä tulee ja kun puhelin soi niin niin ryntäävät ja haluavat puhua, mutta ei ole iskä toisessa päässä ei.



Noniin, siis kysymykseen:

En halua missään nimessä että lapset koskaan ajattelevat että heissä on jotain vikaa kun isä ei enää halua tavata. Mitä siis sanon? En ole koskaan haukkunut tai moittinut lapsille heidän isäänsä tai ollut poikkiteloin. Päin vastoin haluaisin että ovat tekemisissä. Varmasti lapsi ajattelee jossain elämän vaihessa olevansa jotenkin huono tai muuta kun toinen ei halua olla tekemisissä.

Vituttaa ihan armottomasi pienten ihmisten puolesta :(

Millainen ihminen hylkää lapsensa!?

Paha mieli mullakin sun lasten puolesta, mutta kun aikuisia ihmisiä ei voi pakottaakaan ja lapsille on totuus joskus tultava ilmi.

Lpaset tykkäävät kuitenkin ja minusta heille pitää jäädä nyt ns kiva muisto,



mä olen kyllä jäävi sanomaan mitään mitä tehdä, meinasin itse just samaa kysyä, tosin multa hajosi uusioperhe, ja nyt en tiedä miten selitän lapsille että mies ja hänen lapsensa ovat poistuneet elämästämme, lapseni kyselevät jatkuvasti miehen lapsen perään, ovat tässä vuosien aikana hitsautuneet toisiinsa kuin oikeat sisarukset, ja mitään laillisisa tapaamisoikeuksiahan mulla ei miehen lapseen ole enkä tule saamaankaan, ja lapsen äidin kanssa en ole väleissä että voisin häneltä pyytää.



Mitä tehdä? :(

miksi muuten tuollaisen mukaan aikoinasi lähdit?

Mutta siis hirveesti käy sääliksi lapsiparkoja, kyllä tuo varmasti jättää heihin jäljet

mutta sinun tulee vain yrittää kasvattaa heistä niin vahvoja ihmisiä kuin suinkin.

2

Isä saa ja pitää jatkaa elämäänsä ja elää uudessa suhteessa.

Toinen että tottakai mun pitää nähdä millaiseen kämppään ja mihin lapseni viedään. Mitä jos siellä on joku kaverien juopporemmi rälläämässä?

Ei se ole oikein että minun pitää painostaa ja ahdistella isää olemaan yhteydessä omiin lapsiinsa. Pointti olikin että kuinka saan lapset selviämään ilman isompia traumoja. Jossain vaihessa heillä on varmasti todella hylätty olo vaikka kuinka tukisinkin ja vakuuttelen ettei se ole heidän syy.



Ap

Itse erosin miehestäni, kun lapset oli 3v ja 1v ja tämän jälkeen ovat nähneet isäänsä muutamia kertoja. Viime kerrasta tosin on kulunut 1,5 vuotta.

Huonon rahatilaanteen vuoksi ei pysty hakemaan lapsia ja minulla ei ole autoa.

Ei noilla mielestäni mitään traumoja ole tullut, vaikka isä heitä on tosi harvoin tavannutkin.

Sossun perhetyöntekijä on sitä mieltä, että jos isä haluaa alkaa taas tapailemaan lapsiaan säännöllisesti kun se on rahatilanteen vuoksi mahdollista ensi kesänä, niin en saisi enää niitä hänelle antaa. Koska silloin on kulunut jo 2 vuotta viime tapaamisesta. Meillä ei ole mitään tapaamissopimusta ja olen lasten yksinhuoltaja.

Eli ilmeisesti jos isä lapsiaan harvoin näkee, niin parempi ettei lapset tapaa isäänsä ollenkaan.



Lapsille on tärkeätä tietää, että heillä on jossain se isä, mutta sen isän näkeminen ei ole niin tärkeää. Ovat nyt 6v ja 8v ja ikinä eivät ole puhuneet puhelimessa isänsä kanssa. Niin ja mitään isäpuolta ei heidän elämässään ole. Lapset on yllättävän sopeutuvaisia ja positiivisesti elämään suhtautuvia. Me aikuiset yleensä olemme enemmän asioista huolestuneita ja tarumatisoituneita.

Mitä ihme kommentteja siellä on laitettu!! Eihän kukaan voi etukäteen tietää, että mitä suhteessa tai sen jälkeen tapahtuu/ millainen toinen ihminen on/ miten hän muuttuu, jos muuttuu.



Olet ikävässä tilanteessa, välikädessä. Minkä ikäiset lapset sinulla on? Olisi helpompi antaa vinkkiä, kun tietää iän, että mitä voi sanoa.. Oletko kysynyt sosiaaliviranomaiselta? Tai muulta taholta, heillä kun on kokemusta asiasta ja osaisivat varmaan neuvoa, mitä kannattaa sanoa. Tai jos on vähän pelottavaa ottaa yhteyttä ym.viranomaiseen (kuten minusta varmaan olisi), niin joltain ei-niin-viranomaiselta voisi samaa asiaa kysäistä..



Alku varmasti hankalaa, mutta kyllä he joskus ymmärtävät -toivottavasti. Kunhan saavat aina halutessaan jutella kanssasi etteivät jää hautomaan asiaa ja sillä tavalla vahingoita itseään henkisesti. Onhan heillä varmasti sinun lisäksesi muita tärkeitä aikuisia elämässään ja heillä on varmasti nyt ja tulevaisuudessa tärkeä ja merkityksellinen rooli elämissään.

Täytyy asia ottaa viimeistään puheeksi kun teemme uuden elatussopimuksen.

Onneksi mulla on yksinhuoltajuus joten mitään sellaisia asioita ei tarvitse isän kanssa sopia/vääntää.



Ap

Minä olisin tilanteessa rehellinen; kertoisin, että isässä on jotain vialla kun ei halua lapsiaan tavata, mutta syy ei lapsissa,



Oma isäni oli alkoholisti ja tapaamisten suhteen sama tai oikeastaan vielä huonompi tilanne, Äiti selitti vaan että isä on sairas ja siihen ei voi luottaa.

Muistan, että minusta se oli tietty kurjaa, mutta koskaan en itseäni yyttänyt, enkä toisaalta isää kaivannut kun ei sitä koskaan nähnyt.



Voimia.

Mitä sitä asioita kaunistelemaan! Minä ainakin kerroin rehellisesti lapsille, ettei isä halua heitä tavata ja hänellä on uusi perhe. Meillä oli lapset eron aikaan 2v ja 4v, ja eron jälkeen isä tapasi kolmen vuoden sisällä lapsia kerran puolessa vuodessa. Tapaamisetkin tapahtuivat aina täällä meidän paikkakunnalla, ei koskaan lähelläkään miehen kotia. Lopulta sain tietää, ettei mies ollut kertonut lapsistaan kenellekkään, ei uudelle vaimolleen, ei lapsilleen, ei kavereillee. Joten mielestäni sellainen mies ei kauheasti kunnioitusta edes lasten osalta ansaitse.

Paras olla lapsille suora, ja kertoa miten asiat on. JA muistaa painottaa ettei se vika ole lapsissa vaan isässä.



Paras mahollinen tilannehan olisi, että isä tapaa lapsiaan, mutta jos tekee sitä vastahakoisesti, niin turha lisätä enempää lasten kärsimystä!

eli toistaiseksi tapaa ainoastaan meidän yhteisiä. Tulee varmasti päivä, jolloin hylkää nämäkin. Olen siihen henkisesti valmistautunut ja miettinyt, kuinka asian lapsille esitän.



Ensinnäkin teen sitten miehelle selväksi, että kun ekat merkit hylkäämisestä tulevat (tapaamisia jää väliin toistuvasti tai useampi peräkkäin), niin sitten ei enää lapsia saakaan nähdä. Mihinkään "tavataan - eiku ei tavatakaan"-kuvioon en lapsia halua. Säännönmukaisuus tai ei mitään.



Toisekseen lapsille aion kertoa asian niin, että isässä on pahasti vikaa kun ei halua oma lapsiaan tavata. Tämän suuntaisesti olen joutunut lapsille jo puhumaankin, koska ymmärtävät ettei yhteinen isä tapaa muita lasten sisarpuolia, joiden kanssa me olemme tekemisissä, koska minä haluan että lasten suhteet muihin sukulaisiinsa pysyvät yllä.



Pahasti tunnevammaisia ihmisiä on tosiaan olemassa ja ilmeisesti lasten hylkääminen on yleisempää kuin kuvitellaan. Minusta hylkääjiltä pitäisi heti riistää vanhemmat oikeudet pois ja lähivanhemmalla pitäisi olla oikeus saada tapaamisten peruuntumisesta vaikkapa rahallinen korvaus, jos asia tutkitaan viranomaisten toimesta ja selviää, että kyse on etävanhemman tietoisesta ratkaisusta (hylätä lapsi / lapset).



Nythän todellisuus on se, että etävanhemmalla on OIKEUS tavata lapsiaan muttei VELVOLLISUUTTA. Kas kun lähivanhemmalla kaikki oikeudet ovat minimissä, velvollisuuksia taas on vaikka muille jakaa...