Nyt alkaa riittää, täysin väsynyt... :(
Mieheni sairastunut psyykkisesti ja minunko pitäisi vain jaksaa ja ymmärtää?? Alan pikku hiljaa herätä todellisuuteen, etten koskaan tule saamaan elämästäni sellaista kuin haluaisin tämän henkilön rinnalla. Kaikki työt ovat minun vastuullani. Ihan kuin hän ei pystyisi tekemään mitään. Lähinnä haluaisi vain nukkua. Meillä on kaksi lasta. Ovat vielä liian pieniä tajuamaan tilannetta, mutta varsinkin vanhempi "oireilee" kiukuttelemalla yms kun tietysti huomaa ettei kaikki ole hyvin.
Tavallaan tiedän että olisi kaikkein järkevintä lähteä tästä tilanteesta, mutta se ei ole niin helppoa. Oikeesti toivonkin että saisin nyt jostaan voimia vain päättää lähteä. Meillä ei kuitenkaan aina ole ollut tällaista, mutta mieheni ei kuitenkaan tule koskaan pysyvästi parantumaan. Lisäksi tunnen itseni aivan hirveäksi ihmiseksi jos lähden mieheni sairauden takia. Alkaa vain omatkin voimat olemaan niin lopussa...
Kommentit (19)
Mutta on takana muutamia laitos jaksojakin. Mies tällä hetkellä tiedostaa oman huonon kuntonsa, mikä sinäänsä on hyvä. Huomenna hänellä seuraava lääkäri tapaaminen. Tänään olemme TAAS keskustelleet (samoista asioista kuin tässä v uosi tolkulla) ja yritämme päästä eteenpäin. Joskus vaan tuntuu niin toivottomalta...
näissä tilanteissa suhdetta koetellaan ja sitä "hyvässä että pahassa" fraasia, mitä tuli luvattua naimisiin mentyä. Tietenkin tulee tilanteita, jolloin on pakko lähteä suhteesta (juoppous, väkivalta) mutta jos miehelläsin on vaikka burnout, ei sen takia nyt kannata erota!
jossa saat purjkaa itsesäsi niin jaksat ehkä pikkusen paremmin. sehän nyt puuttuu tästä että itse pimahdat.
psyykkisesti, jos todella niin on että mies ei tervehdy.
Tiedän että niitä parempia aikoja olisi varmasti tulossa, mutta tätäkin huonoa on kohta kestänyt kaksi vuotta. Sitten taas voitaisiin paremman jakson jälkeen olla tässä huonossa uudestaan.... Voi kun jaksaisinkin....
ap
Itse olen sairastunut psyykkisesti ja olemme eläneet todella vaikeita aikoja. Mies on kuitenkin pysynyt rinnallani. Nyt alan olla jo paremmassa kunnossa ja vaikeudet takanapäin, niin suhteemme on mallillaan ja liittomme erittäin vahva.
Vaikka nyt tuntuisi kurjalta niin aika kulkee kuitenkin koko ajan eteenpäin. Kun tästä selviätte, selviätte mistä vaan!
Onko teillä tukiverkkoa?
psyykkisesti, jos todella on niin että mies ei tervehdy.
Sellainen on olemassa, josta saat varmasti keskusteluapua samankokoeneiden kanssa.
Mikä miestäsi vaivaa, kun ei koskaan parane? Onko varma ettei lääkitys auta?
omalle kohdalles, ap, jos tilanne olisi toisin päin. Miltä tuntuis jos miehesi vaikean tilanteen keskeltä ilmoittaisi lähtevänsä lasten kanssa pois. Putoaisi elämältä pohja kokonaan pois... Apua on saatavilla, sinullekin. Pyydä sitä rohkeasti.
Tiedän, mitä on elää psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa. Ei tämä ole helppoa. En kuitenkaan ole koskaan ole vakavasti harkinnut pois lähtöä, mitä nyt joskus vaikeana hetkenä sellainen ajatus käväissyt mielessä. Meilläkin on lapsia, mutta enemmän kuin kaksi.
Olet varmasti todella uupunut. Miten teillä muuten menee? Huomioitteko toisianne puolisoina vai onko sekin hukkunut sairauden alle? Onko hyviä hetkiä, koskaan? Elämää voisi yrittää rakentaa uudelleen sairaus huomioon ottaen, niin ettei se käy kummallekaan liian raskaaksi.
Hae apua, vanhemmiltasi, sukulaisilta, neuvolasta, ihan mistä vaan, kunhan et ole yksin!!! Kai miehesi on muuten avun piirissä???!!!!
Jos et jaksa, niin sitten lähdet lasten kanssa. Sitä ennen kannattaa kuitenkin kartoittaa kaikki mahdollinen apu, mitä voitte perheenä saada. Kannattaa suoraan sanoa, että ilman kunnon apuja ainoa vaihtoehto on ero. Se tulee myös yhteiskunnalle kalliikksi, kosa miehesi ei ilmeisesti pärjää yksin, vaan tarvii laitospaikkaa vastaavan asumismuodon.
Moni täällä osais kertoa miten kyseisen sairauden kanssa tulee toimeen.
Onko miehelläsi lääkitys ja joskus lääkettäkin kannattaa vaihtaa.
Ymmärrän täysin jos et enää jaksa. Erotaan sitä turhemmistakin syystä kuin että toisella leviää polla.
Totta on sekin että vakavasti henkisesti sairas sairastuttaa läheisensä.
Et varmaan halua että lapsesi sairastuvat ja sinä itsekin.
Kesti hieman kun vein lapsia ulos välillä....
Taatusti olen ajatellut asiaa omalle kohdalleni ja kaikkea mahdollista mitä tässä ajassa on nyt ehtinytkään mieleen tulemaan. Juuri senkin asian kanssa olen kamppaillut, että tunnen itseni hyvin itsekkääksi jos tästä lähden. Haluaisin oikeasti "normaalin" perhe-elämän ja että olisimme onnellisia. Kaikesta huolimatta välitän miehestäni, enkä haluaisi vaikeuttaa lisää hänen elämäänsä. meillä on aika vähän läheisiä, minulla muutama ystävä joiden kanssa asiasta puhun paljon, mutten oikein tiedä ymmärtääkö kukaan oikeasti. Tuntuu että tämä pitää melkein itse käydä läpi, että tietää...
Miehellä siis kaksisuuntainen mielialahäiriö... Lääkkeet toki on ja niitä kokeillaan/vaihdellaan jatkuvasti.
Niin ja en ole minä kirjoittanut aikaisemmin. Harmi kun mulla meni sen jonkun toisen kirjoitus ohi...
Ja onneksi mies ei hylännyt.
Nyt on menossa tasainen jakso ja lääkityksellä se toivottavasti samanlaisena myös pysyy. Olemme saaneet paljon apuja mm. lastensuojelu, psykiatrian pkl, päivähoito. Vaikeimpina aikoina myös mieheni sai apua mtt:stä ja söi jopa lääkkeitä jonkun aikaa. Nyt aurinko paistaa taas myös meidän perheeseen ja vaikka sairauteni on sellainen että olot tulee ja menee, en halua murehtia että mitä jos sitten taas.. Jokaisesta jaksosta oppii (toivottavasti) itsestään ja "ennusmerkeistä" jotain ja voi hakea apua ajoissa. Toivottavasti miehellesi löytyy pian sopiva lääkitys.
Hakisin kyllä myös aktiivisesti apua. Ihan kodinhoitoapua, lastenhoitoapua, keskusteluapua jne. kaupungilta, kirkolta, kelan kursseja jne. tilanteenne ei selvästikään voi jatkua tuollaisena, mutta jos sinä saat apua, niin luultavasti arkenne parantuisi selvästi.
Se ei ole nykyajan Suomessa itsestäänselvyys. Joskus osastohoitojakso voisi olla myös hyvä, jos henkilö on oikein huonokuntoinen. Mitä mieltä miehesi on tämän hetkisestä tilanteesta. Pystyttekö puhumaan keskenänne asioista.
Voimia raskaaseen tilanteesi.
on kiteytettynä masennus- ja maniakausien vaihtelua. Useimmilla masennuskaudet ovat niitä yleisempiä ja maniaa (tai lievempää hypomaniaa) on vain muutama prosentti jaksoista. Molemmissa jaksoissa on myös psykoosin vaara. On myös olemassa sekamuotoisia jaksoja, jolloin mielialat saattavat vaihdella pahimmillaan useita kertoja päivässä. Tasainen kausi on tietysti oireeton ja hyvällä lääkityksellä nämä jaksot pitenevät eikä huippuja kumpaankaan suuntaan tule. Tosin ei lääkityskään kaikelta suojaa, sairausjakson voi laukaista vaikka stressi.
6