Miksi joidenkin ihmisten kanssa tulee uskomattoman vaivaantunut olo?

mutta yhden tuttavan seurassa tulee vaivautunut olo siksi, että hän valehtelee jatkuvasti. Tai siis oikeastaan värittää juttujaan.



Muuten on tosi mukava, kiltti ihminen, mutta kertoo esimerkiksi ns. kaupunkilegendoja ominaan. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Pitääkö hän muita niin tyhminä, etteivät tajua, vai mikä siinä on pointti? Yrittääkö olla jotenkin kiinnostavampi persoona? Ja kuitenkin on ihan kiinnostava omana itsenäänkin, ilman värittelyjä.

mä olen juuri sellainen ihminen jonka seurassa ollaan vaivaantuneita.

Olen epäsosiaalinen, enkä osaa olla luonteva ihmisten kanssa, joten olen varmaan juuri sellainen ilmeetön ja teennäisen oloinen kun tavataan kasvotusten.

kerro lisää henkilön piirteistä

on vastatunteita, mitä herää. Kun toinen on vaivaantunut, ahdistunut tms niin toinenkin, etenkin herkkä ihminen tuntee samoin. Itse usein mietin keskustellessa toisen kanssa, että kumman tunnetta nyt tunnen..

Olen varautunut vieraampien ihmisten seurassa ja se tietenkin välittyy toiseen. Mutta toimii se toisinkin päin. Jotkut oikein välittömät ja lämpimät tyypit saavat minutkin heti rentoutumaan, enkä huomaa, että kumpikaan olisi vaivaantunut.

Olen usein ihan lukossa tiettyjen ihmisten seurassa. Toisten kanssa olen rento ja hauska ja iloinen. Joku henkilökemiajuttu.

Tulee puhuttua ihan tyhmiäkin, kun toinen ei sano mitään. Millaista seurustelua se on, että ei sano mitään tai ei keksi mitään puheenaihetta? Minulla yksi tälläinen tuttu, jonka olen nyt ihan ykskantaan "hylännyt", koska en jaksa aina olla se, joka puhuu.



Toinen tapaus on entinen koulukaveri, joka suhtautuu minuun jotenkin ylemmän oloisesti. Tosi kurjaa, kun toinen antaa rivien välistä ymmärtää ja muutenkin, että minä olen vain maan matonen ja hän sentään maailmankansalainen. Kumpikin tapaus aiheuttaa minulle niin suurta vaivaannusta, etten enää seurustelekaan heidän kanssaan kuin pakosta.

Up

Alati jatkuvasta hiljaisuudesta jonkun vieraamman kanssa kyllä tulee vaivautunut tunnelma, kuten ylempänä todetaankin. Itsestänikin on epäreilua, että vain toisen oletetaan puhuvan ja vievän tilannetta eteenpäin. Sitten ehkä jälkeenpäin kirjoitetaan Vauvalle, että kylläpä ekstroverteillä onkin tyhmät jutut, suu käy, eikä mitään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tulee puhuttua ihan tyhmiäkin, kun toinen ei sano mitään. Millaista seurustelua se on, että ei sano mitään tai ei keksi mitään puheenaihetta? Minulla yksi tälläinen tuttu, jonka olen nyt ihan ykskantaan "hylännyt", koska en jaksa aina olla se, joka puhuu.



Toinen tapaus on entinen koulukaveri, joka suhtautuu minuun jotenkin ylemmän oloisesti. Tosi kurjaa, kun toinen antaa rivien välistä ymmärtää ja muutenkin, että minä olen vain maan matonen ja hän sentään maailmankansalainen. Kumpikin tapaus aiheuttaa minulle niin suurta vaivaannusta, etten enää seurustelekaan heidän kanssaan kuin pakosta.

Se saattaa odottaa että saisi suunvuoroa.

Koska hän muistuttaa sinua niistä asioista itsessäsi joiden olemassaolon ja näkymisen kiellät.

Erilaiset persoonat eivät oikein osaa olla toistensa seurassa. Joidenkin kanssa on kieltämättä erittäin vaivaannuttavaa jäädä kahden kesken. Porukassakin on aina joku, joka on se yhdistävä tekijä ja jos hän poistuu, alkaa vaivaantuminen muiden kesken, ei ole mitään puhuttavaa jne.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin osaa sitten vain olla hiljaa ja vaivaantumatta, jos ei kerran juttu luista. Tuleepa ainakin selväksi, ettei ne ihmiset ainakaan ole minun lähipiiriläisiäni.

Minulla on ystävä, jonka näkemisessä on väliä kuukausitolkulla. Väliajalla ei olla ehkä edes vietitelty. Mutta kun taas nähdään, juttu luistaa heti niin kuin ei olisi mitään taukoa ollutkaan.

Samoin

Liian erilaiset aaltopituudet. Minulle vaivaantuneisuutta ei tuo korrektius vaan tunkeilevuus ja liika räiskähtelevyys liian aikaisin

Suomalaiset ei osaa small talkia tai aloittaa keskustelua. Kysyä mitään ihmisiltä joita ei entuudestaan hyvin tunne ja syyttävät omaa osaamattomuuttaan muita vaivaantumisestaan.

Vierailija kirjoitti:

on vastatunteita, mitä herää. Kun toinen on vaivaantunut, ahdistunut tms niin toinenkin, etenkin herkkä ihminen tuntee samoin. Itse usein mietin keskustellessa toisen kanssa, että kumman tunnetta nyt tunnen..

Ihan omaa tunnettasi, veikkaan. Yliherkkä ihminen kuvittelee helposti olevansa joku betazoidi, kun lietsoo itsessään jotain tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ei osaa small talkia tai aloittaa keskustelua. Kysyä mitään ihmisiltä joita ei entuudestaan hyvin tunne ja syyttävät omaa osaamattomuuttaan muita vaivaantumisestaan.

Ei kyse ole tuosta. Ihmiset ovat persoonia, toisilla juttu luistaa/ toisilla ei. Tuskin itsekkään olet käynyt maapallon joka kolkassa? Vanha klisee ja aivan huttua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on vastatunteita, mitä herää. Kun toinen on vaivaantunut, ahdistunut tms niin toinenkin, etenkin herkkä ihminen tuntee samoin. Itse usein mietin keskustellessa toisen kanssa, että kumman tunnetta nyt tunnen..

Ihan omaa tunnettasi, veikkaan. Yliherkkä ihminen kuvittelee helposti olevansa joku betazoidi, kun lietsoo itsessään jotain tunteita.

Juuri näin, jokainen voi tuntea vain omat tunteensa. En ole koskaan ymmärtänyt tuota joidenkuiden puhetapaa, että he tuntisivat jonkun toisen tunteita. Pidän sitä jopa hieman rajattomana tai tungettelevana tapana puhua. 

Minulla liittyy ahdistuneisuuteen ja paniikkioireisiin. Jännitän ihan arkipäiväisiä kohtaamisia tuttujenkin kanssa. 

Jos vastassa on toinen jännittynyt/ varautunut ihminen, niin tilanne on valmis.

Se on se kemia. Rakastuneetkin tykkäävät toistensa ihon tuoksusta. 🙂. Telepatiaa. Sielunveljet. Jne...........