Oletko kertonut lapsellesi että hän voi mennä naimisiin myös samaa sukupuolta olevan kanssa?
3 v pikkuveli kertoi menevänsä naimisiin kaverinsa (pojan) kanssa ja 6 v sisko siihen, ettei poika voi mennä pojan kanssa naimisiin. Enpä oikaissut tyttöä.
Toisaalta hyväksyn kyllä kaikenlaiset ihmiset ja heidän liittonsa, mutta en halua omaa lastani ainakaan ohjata siihen suuntaan.
Kommentit (65)
Mitenkään sen ei ole todettu johtuvan esimerkiksi mistään aivorakenteesta.
tulleet tutkimuksesta jossa homous liittyi äidin vasta-ainetuotantoon. Mitä useampi poika perheessä on, sitä todennäköisemmin nuorimmasta pojasta tulee homo. Tutkimus oli sikälikin uskottava, että tytöillä vastaavaa korrelaatiota ei ilmennyt, koska äiti ei kehitä tytöille vasta-aineita. Ja siksi, että ei ollut merkitystä sillä kuinka monta vuotta vietettiin velien kanssa. Lisäksi ilmiö päti myös adoptiotapauksissa.
Ja itse kyllä tiedän tehneeni syntejä joiden julkisessa tunnustamisessa olisi liian suuret riskit. En minä väitä olevani yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan.
homojen synti veisi heiltä erittäin suuren osan siitä mikä tekee ihmiselämästä elämisen arvoista. Jokainen voi elää täysipainoisen ja onnellisen elämän varastamatta, tappamatta, ahnetimatta, kadehtimatta, mitä näitä syntejä on. Itse asiassa syntien puute näissä asioissa helpottaa täysinpainoisen ja onnelisen elämän elämistä. Onnelliseen elämään tulee huomattavasti lisää haastetta jos vaaditaan ettei ihmisellä saa olla läheistä, seksuaalista ihmissuhdetta ja perhettä! Vähän väliä tulee tutkimuksia joiden mukaan erityisesti perheettömät miehet ovat monella tavalla riskiryhmä ja yksinäisyys jopa lyhentää eliniänodotetta. Helppohan se on sieltä ydinperheestä käsin huudella muiden syntisyyttä.
sitten kun olet aikuinen ja otat miehen taikka vaimon, niin.... Tai ei ota kumpaakaan, sekin on yhtä hyvä. Eli meillä tehdään varsin selväksi, että kumpikin vaihtoehto on olemassa ja on yhtä hyvä. Ja se kolmaskin vaihtoehto on olemassa JA on yhtä hyvä (olla ottamatta puolisoa ollenkaan).
T. äiti ja lapset kaksi tyttöä ja poika
Se, miksi ihmisten on helpompi hyväksyä esim. lestaadiolaisten tai amiksen käyneiden arvostelu tai vaikka poliitikkojen tai lihavien ihmisten (esimerkkejä keksii vaikka kuinka paljon), johtuu siitä, että yllämainitut asiat ovat ihmisten VALINTOJA. Kyseiset ihmiset voivat siis periaatteessa ainakin valita toisin. On toki olemassa esim. lihavia ihmisiä, jotka ovat lihavia jonkun sairauden tai lääkityksen takia, eivätkä voi valita toisin. Mutta periaatteessa voi valita, onko lestaadiolainen, onko potiitikko, onko lihava... Sitä ei voi valita, onko homo vai ei. Siksi homouden arvostelu ei ole sama asia.
Sinänsä itse koen, että homot ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja heidän RATKAISUJAAN saa arvostella samalla lailla kuin muidenkin ratkaisuja. Mutta onko homo vai ei, sitä ei voi valita.
Muissakaan asioissa en valehtele lapselle, miksi tässäkään.
Se, miksi ihmisten on helpompi hyväksyä esim. lestaadiolaisten tai amiksen käyneiden arvostelu tai vaikka poliitikkojen tai lihavien ihmisten (esimerkkejä keksii vaikka kuinka paljon), johtuu siitä, että yllämainitut asiat ovat ihmisten VALINTOJA. Kyseiset ihmiset voivat siis periaatteessa ainakin valita toisin. On toki olemassa esim. lihavia ihmisiä, jotka ovat lihavia jonkun sairauden tai lääkityksen takia, eivätkä voi valita toisin. Mutta periaatteessa voi valita, onko lestaadiolainen, onko potiitikko, onko lihava... Sitä ei voi valita, onko homo vai ei. Siksi homouden arvostelu ei ole sama asia.
Sinänsä itse koen, että homot ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja heidän RATKAISUJAAN saa arvostella samalla lailla kuin muidenkin ratkaisuja. Mutta onko homo vai ei, sitä ei voi valita.
minä uskon, että Jumala on rakkaus. Ja kaikki aito, oikea, hyvä rakkaus tulee Hänestä. Aito, Jumalasta tuleva rakkaus on sellaista, että se tuottaa hyvää, ei vahingoita ketään.
Uskon siis, että kahden vapaaehtoisen, aikuisen ihmisen välinen seksuaalinenkin rakkaus on lähtöisin Jumalasta, olipa osapuolet samaa tai eri sukupuolta.
Sen sijaan esim. pedofilia ei täytä yllämainittuja kriteerejä eikä se voi olla hyväksyttävää millään tavalla, ei moraalisesti, ei eetteisesti, ei laillisesti eikä uskonnollisesti.
Näitä ylläolevan kriteeristön täyttämättömiä rakkaussuhteita on monia, osa aikuisten välillä olevia ja eri sukupuolten välillä olevia. Olette varmasti monet nähneet suhteita, joissa on huomattava epätasapaino ja jossa toista selvästi käytetään tavalla tai toisella hyväksi tai jopa alistetaan tai pahoinpidellään. Nämä suhteet ovat paljon vaarallisempia ihmisille itselleen, sen perheen lapsille ja yhteiskunnalle kuin terveet homosuhteet.
T. kirkossa käyvä äiti
vaan vastakkaista sukupuolen edustajan kanssa. En ala ehdoin tahdoin homoksi kasvattamaan.
mitä sukupuolta olevan kanssa kukakin menee naimisiin. Siis ei ole sen paremmin puhuttu naisista kuin miehistäkään eikä itse asiassa edes naimisiinmenosta. Tuskin kummoisesti korostaisin sukupuolta jos aiheesta tulisi puhetta.
Sitäpaitsi nykyisin ei vielä ole mahdollista mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa, ainoastaan rekisteröidä parisuhde. Epäilemättä se tulee kuitenkin olemaan mahdollista sitten kun lapsemme ovat siinä iässä.
Kyllä hän tuon tiedon jostain saa, jos sitä tarvitsee.
Ja kertonut myös, keitä tällaisia pareja tunnemme.
että joissain perheissä voi olla vain kaksi isää tai kaksi äitiä ja se on ihan ok kun ihmiset voivat rakastua keneen tahansa.
Tuli mieleen, että 8v ja 6v lapseni ei taida vieläkään tietää mitä tarkoittaa, kun mennään naimisiin. Olen yksinhuoltaja ja ikinä ei olla häissä käyty.
He tietävät kyllä, että monesti nainen ja mies asuvat yhdessä ja heillä saattaa olla lapsiakin. He tietävät myös että mies ja mies tai nainen ja nainen voi asua yhdessä tai jopa useampi aikuinen samassa kämpässä.
Mistään parisuhteesta heillä ei taida olla minkäänlaista käsitystä tai siitä, että 2 ihmistä jotka rakastaa toisiaan asuvat yhdessä. Kai ne luulee, että avioparit on vaan 2 ihmistä joista on kiva asua yhdessä.
ei ole lapset kyseistä asiaa ihmetelleet tai kyselleet, mutta olen toki kertonut, että ihmiset rakastavat toisiaan ja se on ihan sama onko siinä miesj a nainent tai nainen ja nainen tai mies ja mies ja hienoahan olisi, jos halutessaan sen voisivat avioliitolla siunata... Rakkaus on tärkein. Ja joo, me tunnetaankin perheitä, joissa homoseksuaaleja, joten ei mitään kummalista. Ja ap, et voi "ohjata" lastasi "siihen" suuntaan... Tämä nyt on lähinnä huvittavaa... T. ihan hetero kolmen lapsen äiti.
olen sanonut 7 vuotiaalle koululaiselle ja pienemmälle 4 vuotiaalle, että yleensä on tyttö ja poika ketkä ovat yhdessä, mutta on myös pareja joissa kaksi poikaa tykkää toisistaan tai kaksi tyttöä jotka tykkää toisistaan. Olen sanonut, että on aivan normaalia että tykkää samasta sukupuolesta kuin itsekkin on vaikka kaikki eivät siitä tykkääkkään ja saavat seurustella isoina kenen kanssa haluavat.
kertonut, että voi mennä naimisiin miehen tai naisen kanssa jos rakastavat toisiaan. Olen kertonut myös sen, että lapsen tekoon tarvitaan tyttö ja poika mutta että voi myös ottaa lapsen omaan kotiinsa omaksi lapseksi, siis adoptoida.
En kyllä ymmärrä, miten lapsistani tulisi tuon takia homoseksuaaleja. Toivon, että löytävät itselleen rakkaan ihmisen, jonka kanssa voi elää ja vanheta yhdessä, aivan sama onko kumppani mies vai nainen. Kai se rakastaminen kuitenkin tärkeintä on?
Tosin en kyllä usko, että lapsi sen takia kasvaisi homoseksuaaliksi että hänelle kerrottaisiin vaikka naisten voivan mennä naimisiin myös naisten kanssa
teeppä ihme ja KASVATA homo!
joo kasvata homo tai kasvata hetero. Voi elämän kevät! Täällähän on ihan ihmemammoja...
Niko mainosti, että kokee homouden olevan lahja. Risto tokaisi siihen, ettei hänestä se mitenkään lahja ole. Aika osuvaa. :)
Vakavasti aiheesta: Minusta koko ajatusmaailma, jossa homot nostetaan kaikkien yläpuolelle ja tehdään paremmiksi ihmisiksi, on vastenmielinen. Homous on piirre, jonka syntysyytä ei tiedetä. Mitenkään sen ei ole todettu johtuvan esimerkiksi mistään aivorakenteesta. Poliittisesti on korrektia tietysti sanoa, että se on synnynnäistä, mutta tuo arvio on enemmän kulttuuriin perustuva arvio kuin tieteellistä faktaa. Ainoa yhdistävä tekijä, joka homoilla tilastojen mukaan on se, että he ovat usein isättömiä tai isäsuhde vaikea (pahoinpitelevä äitiä tai jopa lasta kohtaan, alkoholia jne.)
Mutta haluaisin ulottaa nyt tämän suvaitsevaisuuskeskustelun siihen, että miksi saa haukkua vaikka lestoja, amiksen käyneitä, mokujen kanssa naimisissa olevia (mokuja ei tietenkään saa haukkua) jne.?