Uusin Perhe-lehti. Järkytyin.
Eräs nainen oli huolestunut siitä,että luovutettu munasolu voi päätyä turner naiselle. Hänen mielestään olisi kamalaa, jos lapsi syntyisi tällä tavalla vammaiseen perheeseen. Turner ei yleensä aiheuta vammaisuutta. Turner nainen on äidiksi ihan yhtä kykenevä kuin me muutkin. Paitsi että oireyhtymä usein aiheuttaa lapsettomuuden. Melkoista tietämättömyyttä ja ennakkoluuloisuutta ihmisillä on vammaisuutta ja yleensäkin erilaisuutta kohtaan. Lisäksi tietämättömyyttä siitä, mikä on vammaisuutta.
Kommentit (23)
"on arvioitu, että 90% turner-raskauksista keskeytyy"
Eli kyllä sinänsä vaikuttaa elinkaareen tuo kromosomivika.
Silloinhan ei ole mitään aihettä aborttiin. Pääasiahan on se, että ne jotka syntyvät, myös elävät. Ihan "tavallisista" sikiöistäkin suuri osa abortoituu varhaisvaiheessa raskautta.
Jos olet luovuttanut munasolun, niin eihän se syntyvä lapsi silti ole sinun? Itse en ainakaan voisi edes luovuttaa, jos joutuisin kulkemaan loppuelämäni miettien, että mitenhän se MINUN lapseni pärjää...
Minun lapseni ovat niitä, joita olen itse synnyttänyt ja kasvattanut.
Adoptioon antaminen olisi sitten asia erikseen.