Teoria siitä, että miksi anoppini ei pidä minusta!!!

Miehelläni on hyvin ongelmallinen äitisuhde. Ollut aina, äiti stressikiukkuinen työnarkomaani joka ei ole viettänyt käytännössä lainkaan aikaa mieheni kanssa ja osoittaa selkeästi että mieheni siskot ovat paljon tätä tärkeämpiä.



Aina kun miehelläni on ollut sanakopua tai puhelakkoa äitinsä kanssa on anoppini käskenyt kysyä minulta miten asiat oikeasti ovat. Kerran sitten (anoppi oli ollut todella loukkaava miestäni kohtaan) sanoin että pysyn mielummin erillään, mutta jos mielipidettäni aina vaaditaan, niin olen täysin mieheni puolella. Sen jälkeen anoppi ei ole puhunut minulle, ja esim mieheni syntymäpäivänä miehelleni tuli piikikäs viesti "oletko jo leiponut kakun itsellesi?". Minä olen aina leiponut kakun mieheni juhlapäiviksi, anoppi ei sitä vaivaa nähnyt vuosiin. Ei siis olisi mitään syytä että mieheni olisi leiponut kakun itselleen ja anoppi tietää tämän hyvin. Joten kommentti oli täysin aiheeton. Tiedän sen olleen v*ttuilua minulle, sillä anoppi ei paljoa vaivaudu asioitamme kyselemään ellei jotain ole taka-ajatuksena. Pian kyseisen onnitteluviestin jälkeen perui kylään tulon, eikä olla sen jälkeen mitään kuultukaan ko naisesta.



Nyt täällä vastataan että mikä oletus taas on että tuo viesti on ilkeilyä. -Tunnen anoppini jo ja tiedän hänen tapansa ilkeillä. Sovinnolla ei koskaan sanoisi noin, vaan kysyisi mieheltäni "koska tulet kotiin?".



Todella ikävä tilanne sillä mieheni on vanhempiensa suhteen kuin pikkupoika joka epätoivoisesti toivoisi tulevansa viimeinkin hyväksytyksi, mutta alkaa jo tajuta ettei vika ole hänessä vaan vanhemmissa. Yritän välttää sekaantumista asiaan, sillä riita appivanhempien kanssa on aina eriasia kuin riita omien anhempien kanssa. Kuitenkin tahotisin puolustaa miestäni niin hänelle kuin suvun silmissä. On todella harmillista olla hiljaa ja pitää vain kädestä kun rakkaalle tärkeät ihmiset loukkaavat ja vähättelevät häntä ja hänen valintojaan.



Ps. Mieheni ei ole mikään nynny, vain niitä lapsia jotka eivät ole vanhempiensa suosikkeja.

...koska en viitsi olla samanlainen teinix kuin hän. Elämäni on ollut rankkaa eivätkä teinien tasolla olevat jutut jaksa naurattaa, hymy taas ei näytä riittävän. Päälleni puhuu anoppi joka ikinen kerta jos avaan suuni, nykyään olen vain hiljaa.

kun vaan hymyilen vienosti hänen sankaritarinoilleen